Emily
Uusi tuttavuus
Posts: 9
|
Post by Emily on Jul 19, 2015 17:22:27 GMT 2
|
|
Emily
Uusi tuttavuus
Posts: 9
|
Post by Emily on Jul 19, 2015 21:44:29 GMT 2
Saapuminen Myllykujaan 19.07.2015
Trailerin takaluukun pamahtaessa vaimeasti kiinni ja äitini noustessa ratin taakse - lähdimme ajamaan pikku hiljaa kohti Myllykujaa, jonne oli matkaa parisenkymmentä minuuttia. Oli onni, että olin saanut Kepelle näin läheltä tallipaikan ja jonne matkat taittui näppärästi vaikka pyörällä polkien. Auton suristessa vaimeasti, käänsin katseeni tuttuun tapaan kohti ikkunaa. Katsellessani hetken aikaa silmissä viliseviä maisemia, vaivuin omiin ajatuksiini, kunnes säpsähdin taas takaisin todellisuuteen - olimme nimittäin perillä Myllykujassa.
Nousin hieman kankeana ulos autosta venytellen ja katsellen samalla tallipihoja. Hetken päästä menin ottamaan äitini kanssa Kepeä ulos trailerista, eikä tosiaan mennyt kauaa, kun Kepe oli jo toljottamassa hassunnäköisenä, korvat kippuralla uusia maisemia. Parit hirnahdukset ja tanssiaskeleetkin se kerkesi ottaa, ennen kuin huomasin miehen askeltavan meitä kohti. "Iltaa, olen Venn", mies tervehti reippaasti kätellessään minua. "Emily ja tuo tuossa on äitini Birgitta", vastasin hymyillen esitellen sekä itseni että äitini. "Ja tässä taitaa olla Kepe?", mies sanoi kysyvästi, minun nyökätessä hänelle myöntävästi. "Esittelen teille hieman paikkoja, jotta Myllykuja tulee teille tutummaksi", Venn sanoi. "Kepe voidaankin siksi aikaa laittaa vaikka karsinaan", hän lisäsi samalla kun lähdimme kävelemään miehen perässään kohti tallin yksityistä puolta. Myllykuja näytti todella hienolta ja rennolta paikalta jo heti ensisilmäykseltä, joten uskoin tulevani Kepen kanssa viihtymään tallilla varmasti hyvin. Saavuttuamme yksäritallin puolelle Venn osoitti karsinaa, joka oli varattu Kepelle. Sen jälkeen lähdimmekin kulkemaan ympäri tallia että tallipihoja, Vennin selittäessä paikat tarkoin. Lopulta päädyimme takaisin keskustelemaan Kepen karsinan edusta säännöistä, rutiineista, tallivuokrasta ja sen sellaisesti. Lopussaan Venn jätti meidät kahden kesken jutustelemaan ja ilmoitti olevansa toimistossa, jos jotain kysyttävää tulisi. Kepe taas näytti o nyt viihtyvän hyvin karsinassaan, sillä se näykki heinää heinäverkosta ja katseli samalla tuttuun tapaansa ympärilleen.
Ennen lähtöämme kävin hakemassa vielä Kepen varusteet, jotka laitoin siistiin riviin niille tarkoitetuille paikoille. Sen jälkeen menin orin karsinan edustalle lässyttämään ja lopulta kävin rapsuttamaan tuota suloista kipurakorvaa. Hetken aikaa rapsuteltuani Kepeä, ymmärsin että minun oli aika lähteä. Humenna kävisin varmasti kiertelemässä orin kanssa lähimetsissä ja tallipihoilla, jotta paikat tulisi myös Kepelle tutuiksi. Ennenkuin lähdin tallista, annoin vielä mojovan suukon tuon kippurakorvan turvalle, jonka jälkeen suljin karsinan oven ja lähdin autolle.
|
|
Emily
Uusi tuttavuus
Posts: 9
|
Post by Emily on Jul 21, 2015 13:02:43 GMT 2
Vesikauhuinen rottako? 21.07.2015 Heräsin kammottavaan painajaiseen, jossa kimppuuni kävi vesikauhuisen näköinen punasilmäinen musta rotta. Uskokaa tai älkää, heräsin niin hikiseä ja levottomana kuin ihminen pystyi olemaan. Koska en kyennyt tuon painajaisen jälkeen enää nukkumaan - päätin laahustaa keittiöön. Kello näytti olevan sopivasti kuusi, joten kun olin syönyt aamupalan, menin suihkuun ja valmistauduin lähtemään tallille. Tällä kertaa sain kuitenkin polkea sinne pyörällä, sillä äitini oli juuri lähdössä töihin. Ennen tallille lähtöäni, päätin kuitenkin käydä viemässä roskat, sillä äitini ei ollut muistanut niitä kiireissään viedä.
Astelin raikkaaseen kesäilmaan kummatkin kädet täynnä haisevia roskapusseja, jotka saivat minut voimaan melkein pahoin. Saatuani kuitenkin heitettyä roskat oikeaan osoitteeseen, kuului viereisestä pensaikosta pientä rapinaa. Hetkeksi jähmetyin aloilleni, mutta sitten kiinnostukseni alkoi herätä, joten kävelin pusikon luokse. Äkkiä sieltä hyppäsi melkein silmilleni asti punasilmäinen rotta, jolloin huudahin niin lujaa, että varmaan kilometrin päässä asuvat naapuritkin kuulivat sen. Hetkessä mieleeni tulvahti painajaisessani näkemä vesikauhuinen rotta, joten kiiruhdin äkkiä portaikoille, josta jäin katsomaan tuon rotan vikkelää menoa läheiseen pusikkoon. Sitten sieltä mistä rotta oli päin näköäni syöksynyt - alkoi kuulumaan muminaa ja huutelua, joka vain voimistui. Lopulta sain selvää, että joku huusi Nipaa. Hetken päästä pensaikosta tuli esiin nuori poika, joka minut huomatessaan pysähtyi aloilleen, mietti selvästi hetken ja kysyi sitten lopulta, että olenko nähnyt hänen punasilmäistä lemmikkirottaansa. Alkuun olin hämmentynyt ja kun käsitin koko jutun, niin naamani leveni virneeseen. Olin siis säikähtänyt lemmikkirottaa, joka sai minut äärettömän huvittuneeksi. Osoittelin lopulta pienten naurun tyrskähdyksin pusikkoa, jonne olin nähnyt rotan juoksevan. Pojan kadotessa pensaikkoon, astelin sisälle.
Kello alkoi lähestymään melkein kahdeksaa, kun olin saanut pyörän alleni ja lähtenyt polkemaan kohti Myllykujaa. Näin jo silmissäni Kepen, jonka kanssa voisin viettää vaikka koko päivän. Mietin maastoon lähtemistä, mutta koska Myllykuja oli vielä melko vieras paikka, niin päätin sooloilla jotain kentällä - ellen sitten saisi ketään lähtemään mukaani sinne maastoon. Päätin kuitenkin sysätä ajatuksen hetkeksi pois mielestäni, kun huomasin tutun kyltin hahmottuvan kauempaa. Viimeisillä kilometreillä poljinkin yleensä nopeammin, eikä vauhdin hidastaminen käynyt kuuloonkaan.
Saavuttuani Myllykujaan - jätin pyörän siististi sille tarkoitetulle paikalle ja lähdin sitten reippain askelin kohti tarhoja, joissa Kepe luultavammin jo oli. Matkalla moikkasi Julin kanssa vastaan tulevaa Ttanjaa ja oikealle tarhalle saavuttuani, katselin tuota kippurakorvaa hetken aikaa, ennen kuin kutsuin orin luokseni. Namupala summuun ja kauhee lässyttäminen alkakoon. Tällä kertaa kuitenkin hillitsin itseni, enkä lässyttänyt paria sanaa enempää vaan siirryimme Kepen kanssa yksäritallin puolelle, jossa aloin harjailla oria ripein vedoin.
"Mitä ihmettä sä oot okein tehny, kun näin hemmetin likanen oot", kysyin ihmeissäni Kepeltä, joka vaan pärskähti vastaukseksi. Hymähdin jatkaen armotonta puunausta, kunnes kaikki ylinmääräinen lika, muta ja pöly oli saatu puunattua pois. Sen jälkeen kävin hakemassa ton oripojan suitset, nimittäin ajattelin mennä taas pitkästä aikaa ilman satulaa. Kun Kepe oli valmis, niin siirryttiin siitä sitten kentälle. Sitä ennen mun oli kuitenkin tarkastettava, että olihan kenttä vapaana, ja olihan se.
Kepe alkoi olemaan kentällä elementissään, sillä en meinannut alkuun päästä millään tuon vauhtiperseen selkään. Ja kun lopulta sinne selkään pääsin, niin alkoi Kepe prostestoimaan liika keikkumista selässä, jolloin se alkoi ottamaan vähän ilmaa alleen ja yritti vääntää keulimisen kautta pukkia. "Soo poika, se nyt vaan oli oma vikas, kun et voinut pysyä aloillasi" mutisin orille samalla, kun yritin rauhoitella sitä ja pysyä itse selässä. Lopulta ei auttanut muu, kuin antaa pieni kurinpalautus, jolloin loppu Kepen kukkoilut siihen. Tosin se kyllä oli vielä kovin tahmea ja hieman kankea, mutta kunnon alkuverryttelyiden myötä alko Kepe pehmenemään joka suunnasta, jolloin se oli jopa paljon miellyttävämpi ratsastaa. Käyntien ja ravien jälkeen otettiinkin ensimmäistä laukkapätkää, jolloin Kepe tunnosti käyvän heti hieman ylikierroksilla. Minun pitikin aina välillä muistutella Kepeä, että kukas se oikein vauhdin määrää. Lopulta ori tyytyi nöyrtymään kokonaan tahtooni, joten problemia ei sen jälkeen tullut.
Kepe oli ratsastaessa mukavan reipas, mutta koska oltiin jo tovi menty sileällä, niin alko se selvästi kyllästymään menoon. Niimpä päätin ottaa loppukäynnit lähimaastossa. Kentältä pois siirtyessäni huomasinkin tallipihalla seisoskelevan ratsukon. Tuo ruunikko hevonen näytti jokseenkin tutulta, kuin olisin sen jossain vaiheessa tarhoilla nähnyt, mutta ratsastajasta en osannut sanoa juuta tai jaata.
"Onko problemia?", kysyin ruskea hiuksiselta tytötä reippaasti samalla, kun pysäytin Kepen ratsukon viereen. "Joo, puhelin meni sököksi", tyttö murahti vihoissaan. "Sori, ei ollut tarkotus sulle ärähtää", hän lisäsi selvästi pahoitellen. "Ei se mitään, oon muuten Emily ja tää kippurakorva on mun hevonen Kepe", sanoin hymyillen. "Mietinkin jo sut kentällä nädessäni, että kukas kumma sä oot", tyttö naurahti hyvän tuulisemmin. "Olen Chiyo ja täs on mun hoitohevonen Angie", hän lisäsi. "Kiva tavata", virnistin. "Oot sä muuten minnepäin menossa?", Chiyo kysyi yrittäessään samalla saada puhelinta toimimaan. "Maastoon ottamaan loppukäynnit tän kans" "Ahaa, mäkin olen menossa, mennäänkö yhtä matkaa?" Chiyo kysyi siirtäessään katseensa minuun. "Mennään vaan", sanoin ja kannustin Kepen taas liikkeelle. Chiyo siirtyi pian Angien kanssa vierellemme ja laittoi samalla puhelimen taskuunsa. "Pahus, pitää vissiin ostaa uus puhelinkin", Chiyo mutisi itsekseen samalla, kun hän kannusti Angieta kävelemään hieman nopeammassa temmossa, nimittäi Kepellä kyllä vauhtia riitti.
Olimme kulkeneet melko pitkän matkaan kaiken maailman asioista keskustellen. Kepekään ei enää hyppinyt villinä orina eteen, eikä taaksepäin - vaan tyytyi kulkemaan rennon letkeästi eteenpäin. Edes ötökät eivät häirinneet, sillä pienoinen tuulenvire piti ne ryökäleet loitolla. Toisaalta tuulenvire oli myös raikas ja viilentävä, sillä vähän väliä aurinko pilkisteli liikkuvien pilvien takaa melkein läkähdyttäen meikäläisen kuin Chiyonkin. Lopulta päätimme kääntyä ympäri ja ottaa hieman laukkaa. Kepe alkoi taas pukuttaa innolla eteenpäin, kun tajusi että nyt piti lähteä laukkaan. Ori lähtikin matkaan kuin tykinsuusta - kiihdyttäen nollasta sataan ja hidastaen lopulta pyydettäessä, kun huomasin Chiyon jäävän Angien kanssa jälkeen.
"Mitäs hemmettiä toi nyt oli?" Chiyo huudahti naurahtaen ja hieman ihmeissään, ottaen meitä samalla kiinni. "Kepe elementissään", virnistin samalla, kun pyysin oria hidastamaan vauhtiaan. Hetken päästä laukkasimme vierekkäin rennosti, mutta lopulta hidastetiin kuitenkin käyntiin ja tallille saapuessamme, mentiin kumpikin eri suuntiin.
"Olet sinä melkoinen ryökäle", lässytin Kepelle tuttuun tapaan samalla, kun riisuin siltä varusteet. "Ja hikinenkin vieläpä", tokaisin heti perään, lähtiessäni etsimään sientä käsiini. Kun se sienen sitten pienen etsinnän jälkeen löysin, niin kastelin sen ja pyyhin enimmät hiet pois. Sen jälkeen harjailin Kepen vielä huolellisesti. Lopulta jäin vain raputtelemaan tuota suloista kippurakorvaa, kunnes kävin viemässä sen takaisin tarhoille. Vielä viimeiseksi ennen kotiin lähtöä kävin järjestelemässä Kepen varusteet ja tavarat takaisin omille paikoilleen, jonka jälkee nousinkin sitte pyörän selkään ja lähdin polkemaan kotiin positiivisin tunnelmin.
|
|
Emily
Uusi tuttavuus
Posts: 9
|
Post by Emily on Jul 28, 2015 16:54:08 GMT 2
Harjojen karsintaa 28.07.2015 Pompin tallipihan poikki olevien lätäköiden yli kohti yksäritallin puolta, jonne saavuttuani kävelin määrätietoisesti Kepen karsinalle. Oli jälleen uusi päivä, jolloin pääsin viettämään aikaani tuon rakkaan karvapyllyni kanssa. Aloin jo väkisin miettimään, että mitä ihmettä teen sitten, kun lähden opiskelemaan ja miten aikani riittää tallilla pyörimiseen? Tiesin sen kuitenkin olevan mahdollista, joten suljin synkät ajatukset pois mielestäni ja keskityin Kepeen - tuohon omaan rakkaaseen kippurakorvaan, jota en vaihtaisi pois mistään hinnasta!
"Mitäs mun karvapyllykultamussukka?" Lässytin orille kuin viimestä päivää, avatessani samalla sen karsinan oven. Kepe näytti olevan tänään erityisen huomionkipeä, joten astuin karsinaan lässyttäen ja suljin karsinan oven perässäni - ja mitenpä muutenkaan, kuin lässyttäen. Tuttuun tapaani aloin rapsuttelemaan Kepeä ensin otsasta, mutta lopussaan olin käynyt kaikki sen lempirapsutuskohdat läpi ja voi sitä ilon määrää, kun Kepe seisoskeli silmät puoliummessa ja huuli lerpallaan, hiljalleen nuokkuen. Aikani rapsuteltua Kepeä, päätin kipaista varustehuoneen puolelta orin harjalootan ja hetken päästä olin saapunut takaisin Kepen luokse - tällä kertaa kuitenkin dandyharja oikeassa kädessäni heiluen. Sittenpä aloin harjailla tuon orin pölyistä karvaa reipain vedoin, josta Kepe tunnosti nauttivan. Jouduin lopussaan jopa selvittämään puruista ja takuista tuon orin ryökäleen hännän ja harjan. Kepen tullessani mulle, mun ei tarvinnut kuin selvittää sen häntä, koska sen harja oli jaettu pois. Mä en kuitenkaan voinut pitää tuota enää yhtään kaljumpana rottana, koska minusta oli omistuista katsella hevosta, jolla ei ollut harjaa ja lisäksi Kepe näytti suloisemmalta, kun sillä oli harja. Niimpä annoin kasvaa harjan takasin ja nyt mulla sitten oli ton kippurakorvan kanssa tuplasti enemmän tekemistä, kun harjastakin piti selvitellä omituisesti ilmaantuvia takkuja. Ei se mua kuitenkaan haitannut, sainpahan olla oman kaakkiseni kanssa kahden.
"Valmista", tuhahdin tyytyväisenä - heittäen vaaleansinisen dandyharjan takaisin harjalootaan ja taputtaen jälleen puhdasta hevostani kaulalle. "Niin mikä on valmista?", jonkun miehen ilkikurinen ääni kuului takanani ja vikaistessani äänen suuntaan, hämmennyin. Kuka ihm.. "Oon muuten Teemu", jätkä sanoi virne naamallaan, kun huomas mun ilmeen. "Emily", sopersin lopulta vastaukseksi. "Ootko täällä hoitajana? En oo nähny sua aiemmin", ihmettelin. "Vai että hoitajanako mua pidät?", jätkä nauroi rennosti raapien samalla ohimoaan. "Ei, en oo hoitaja vaan tallityöntekijä", Teemu sanoi lopulta. "Aa", katsoin noin 19- vuotiasta miehenalkua silmät pyörien. "En ajatellut", mutisin vielä perään. *Mikä tomppeli* oli seuraava ajatukseni. "Eipä mitään, et oo ainu joka mut on sotkenut milloin hoitajiin, vieraisiin ja muuhun sellaseen. Siitä puheenollen, lähempä tästä jatkamaa töitä", Teemu virnisti lähtiessään. "Okei", mutisin ja käännyin Kepen puoleen. "Ja mitäs se sinäkin siinä toljotat", kysyin hämmentyneenä tuolta komealta marwarioriltani.
Keräillessäni Kepen harjoja pitkin maata (kiitos Kepe, kun päätit heittää kaviotasi karsinan oven suulle jätettyä harjalootaapäin) ja katseltuani ällöttävän likaisia harjoja - päätin alkaa pesemään harjat läpikotaisin. Niimpä astelin varustehuoneeseen, etsin ylimääräisen sankon, jota minun ei ollut vielä tarvinnut ottaa käyttööni tuolle orinpirulaiselle, täytin sankon vedellä, laitoin sinne mäntysuopaa, nakkasin harjalootan sankon viereen, etsin penkin ja rupesin töihin. Siinä samalla, pesiessäni ja hinkatessani harjoja toisia vasten sekä yrittäessäni saada niistä lian irtoamaan - lauleskelin ja hyräilin milloin mitäkin kappaleita, jotka pyörivät päässäni. Eikä mennyt kauaakaan, kun olin saanut tusinan harjoista pestyä. Tosin tässä vaiheessa olin karsinut pois jo kaikista huonoimmat ja kärsineemmät harjat. Oli ilmeisesti aika mennä harjaostoksille tai ainakin tämän jälkeen, nimittäin Kepellä ei ollut käytössä tusinata harjamäärästä enää kuin kolme harjaa. Kaatelin likavedet lopulta lavuaariin, pesin sankon ja harjat hyvin, jonka jälkeen laittoin ne kuivumaan. Lopulta sain huokaista tyytyväisenä tämän päivän urotyöstäni, johon oli kulunut liki kaksi tuntia.
Menin takaisin Kepen karsinalle ja otin sen tallikäytävälle loimitusta varten. Ulkona satoi, enkä halunnut tuon kultaisen karvapyllykän kastuvan, joten päätin heittää sen niskaan sadeloimen, ennen kuin raskin viedä sen ulos. Ulkona tarhassaan Kepe oli melko.. Noh, nyrpeän näköinen ja katsoi minua aneliaasti, että veisin sen takaisin lämpimään tallin.
"Sori poika, sä nyt jäät tänne", naurahdin tuolle höpsölle elikalle, samalla, kun lähdin kävelemään takaisin yksäritallin puolelle. Siellä sitten siistin paikat ja katsottuani kelloa, totesin et mun pitäis piipahtaa kohta puoliin kotona. Siispä päätin alkaa lähteä kohti kotinurkkia, koska sinne nyt menis jonkun aikaa pyörällä polkiessa ja varsinkin, kun vettä satoi edelleen..
|
|
Emily
Uusi tuttavuus
Posts: 9
|
Post by Emily on Aug 7, 2015 8:43:36 GMT 2
Ilmojen halki 07.08.2015
"Nyt ne karvapersaukset ylös ja mars mun kanssa maastoon", kajautin ilmoille astuessani hoitajien löhöilykohteeseen. Sain alkuun vastaukseksi pelkkää muminaa, mutta lopulta Iiris ja Chiyo ilmoittautuivat lähtevänsä mun mukaan, jolloin sovittiin aika millon oltas jokanen iikka valmiina tallipihalla. Siitä sitten lähtettiin hakemaan heppasia tarhoilta ja laittamaan niitä kuntoon. Kepe päätti olla taas sopivasti kauhee vauhtiperse, joka pyöri ja hyöry koko ajan, eikä hoitamisesta saatikka sitten varusteiden laitosta tuntunut tulevan yhtään mitään. Sain kuitenkin ton kippurakorvan lopulta valmiiksi, jolloin painelin (yllätys, yllätys) viimeisenä tallipihalle.
"Mikä ihme sulla kesti? Ollaan ootettu tässä kohta vartti", Chiyo sanoi nyrpeänä Angien nykiessä ohjia turhautuneena. Myös Iiris ja Luna näytti olevan saaneet tarpeekseen pelkästä seisoskelusta, joten olin tytöille kaiketi selityksen velkaa. "Sori, tää hönö ei meinaa olla yhtään aloillaan, joten sen takia kesti vähän kauemmin", mutisin samalla, kun yritin pitää oria aloillaan, jotta pääsisi kapuamaan sen selkään. "Uusi paikka tekee näköjään kepposiaan" Chiyo sanoi, tarttuen samalla Kepen ohjista kiinni, jolloin pääsin vihdoin ton kippurakorvan selkään. "Kiitos", kiitin Chiyota, jonka jälkeen lähdettiin matkaan.
Hyvä puoli tässä sentään oli ettei maastoon tarvinnut lähteä yksin, sää oli hyvä, eikä vettä satanut saatikka sitten ollut liian kylmäkään. Lisäksi pienoinen tuulenvire piti kaiken maailman rotikat poissa, joten niitäkään ei tarvinnut olla huiskimassa jatkuvasti pois iholta.
"Kävin muuten ilmoittamassa tuossa joutessani, että ollaan menossa tällä porukalla maastoilemaan", Chiyo sanoi istuessaan rennosti Angien selässä. "Hyvä juttu, ite en olisi nimittäin muistanut tota", virnistin pidätellessäni samalla Kepeä, joka olisi ilomielin lähtenyt laukkaan. "Enkä muuten minäkään", Iiris puheli puoliksi takanamme. "Mitäpä jos otettais hieman laukkaa? Meinaan, mun kädet ei enää kestä tätä nykimistä kauaa", ynisin käsiäni jomottaessa melko kipeästi. "Otetaan vaan", tytöt sanoivat melkein samaan ääneen, jolloin annoin Kepelle luvan lähteä laukkaan.
Tää vauhtiperse päätti siltä seisomalta lähteä ohjuksenlailla liikkeelle, johon en todellakaan ollut varautunut. Niimpä multa lenteli jalustimet jalasta ja kaiken kukkuraksi Kepe veteli armottomia pukkeja, jolloin lensin siitä vielä kaulallekin asti, eikä siinä vielä kaikki - aloin nimittäin pikku hiljaa valua kohti Kepen päätä, orin laukatessa ja hyppiessä kuin mikäkin aropupu. Koska Kepe oli lopulta itse kaatua nurin suuremmasta painosta sen päänsä päällä, niin pysähtyi tämän kuin seinään, jolloin lensin melko mukavassa kaaressa kohti tannerta, ja ikävästi vieläpä olkapää edellä. Ärräpäiden saartelemana jäin hetkeksi makoilemaan ja pitelemään kivusta jomottavaa olkapäätäni, samalla kun Iiris otti Kepen ohjat kouriinsa ja Chiyo kyseli, että oonko kunnossa.
"Elossa ollaan, mitään ei ole murtunut, kipeä olkapää vain.. Kai", mutisin irvistäen. Urisin lopulta Kepelle vihamielisesti ja nappasin ohjat Chiyon kädestä. Olkapää toimi hyvin, eikä problemia ollut (jos kipua ei lasketa), joten nousin takaisin Kepen selkään. "Ja uutta putkeen, mä en nimittäin anna tän hyppiä mun silmille", murahdin. "Ootko ihan varma? Sun lentos oli melko rajunnäköinen", Chiyo sanoi epävarmana. "Oon, oon.. Tää ukko nyt pääs vaan yllättämään. Harvemmin tän selästä nimittäin lentelen alas", vastasin jonkun hymyn tapaisen kera. "No ei kun menoksi sitten", Iiris sanoi ja lähti Lunan kanssa reipaaseen laukkaan. Tällä kertaa olin valmiina ja kun Kepe yritti keppostaa uudemman kerran, niin annoin tälle pienen kurinpalautuksen karjaisun kera. Siihen sitten loppui Kepen temppuilut, jolloinka ori viiletti menemään Lunan perässä, Chiyon ja Angien laukatessa takanamme. lopulta hidastettiin käyntiin ja käännyttiin pollulle, josta päästiin nopeammin takaisin Myllykujalle. Loppumatka rupateltiinkin sitten niitä ja näitä, kunnes saavuttiin tallille.
"Olipa siinä reissu", Chiyo totesi, kun hän laskeutui alas Angien selästä. "Äläs muuta sano", vastasin hieroessani vielä hieman kipeää olkapäätäni. "Mä tästä nyt lähen laittaa tätä orinpirulaista kuntoon tarhaamista varten, joten nähdää", huikkasin tytöille, lähtiessäni taluttamaan Kepeä kohti yksäritallin puolta.
"Olet sinä kyllä melkoinen elukka", mutisin Kepelle, kun olin saanut riisuttua siltä varusteet pois ja puunattua sen tarpeeksi hyvään kuntoon, jotta pystyin viemään sen tarhaamaan vielä jokuseksi tunniksi, ennen kuin sen oli iltaruuan aika. "Kauhea piru, mutta silti niin rakas", mutisin rapsuttaessani vielä Kepen valkoista läsiä, ennen kuin lähdin viemään sitä tarhoille..
|
|
|
Post by uqegquuvi on Jul 16, 2019 15:27:23 GMT 2
|
|
|
Post by oyixujatojo on Jul 16, 2019 17:27:53 GMT 2
|
|
|
Post by elavewakuh on Feb 14, 2020 23:56:07 GMT 2
|
|