|
Post by Miranda on Aug 23, 2014 15:32:31 GMT 2
Tänne tallityöntekijät voivat raapustella ajatuksiaan työpäivistään.
|
|
Nina
Uusi tuttavuus
Posts: 26
|
Post by Nina on Sept 19, 2014 21:04:45 GMT 2
Ensimmäinen työpäivä
Istuin tutun ja turvallisen tummanpunaisen Land Roverini kyydissä matkatessani Myllykujaan. Vielä muutama minuutti ja olisin perillä. Pari päivää sitten olin käynyt tutustumassa tallin tiloihin Mirandan ohjeistuksessa. Mahtavinta koko kierroksella oli tallityöntekijä Teemun loppuhuipennus afroineen kaikkineen. Minä nyt vain hölmistyneenä tuijottelin hupaisaa ilmestystä, josta pystyi idioottikin näkemään pienen häpeän vivahteen. Lopuksi vaivaantuneen hiljaisuuden rikkoi Miranda tirskahtelu ja ei aikaakaan kun minä ja Teemukin olimme hirnumassa tapahtuneelle. Manna oli saapunut Myllykujaan jo pari päivää aikaisemmin ja saanut tutustua tallin menoon sekä uusiin heppakavereihin. Tamma oli saanut tarhakaverikseen Okran, jonka kanssa he olivat ottaneetkin pari kertaa yhteen nähdessään ensimmäistä kertaa. Melko nopeasti oma vellihousuni oli kuitenkin antautunut itseään noin 20 senttimetriä pienemmälle ruunivoikolle. Kello näytti yhtä päivällä ja ensimmäinen virallinen työpäiväni olisi alkamassa näillä sekunneilla. Minä tietysti lupaavasti myöhässä. Kurvasin autoni vauhdilla tallipihaan ja parkkeerasin nätisti yhteen parkkipaikan ruuduista. Noustessani ulos autosta saatoin nähdä muutaman yleistuntilaisen kipittelevän ratsuineen kentälle. Henna bongasi minut nopeasti ja nyökkäsi hymyn kera tervehtiäkseen. Heilautin kättäni kohteliaasti takaisin, minkä jälkeen nappasin eväsboksini ja loikin sen kanssa talliin.
Tallissa törmäsin ihanaiseen Teemuun, joka puunaili Okraa nättiin kuosiin. - Mitä hermanni? vitsailin nuorelle miehenalulle suu virneessä. - Mitäs tässä. Vedän varmaankin ne samaiset releet niskaan ja lähen tänään baanalle, Teemu naurahti pilke silmäkulmassa eikä ottanut laisinkaan itseensä hieman piikittelevää kommenttiani. - Ehdottomasti kannattaa. Se afro pukee sua. - Tiedetään. Jätin pojan harjailemaan omaa silmäteräänsä jatkaessani matkaa toimistolle. Siellä minua odotti uusi yllätys, vaalea paimenkoiran näköinen otus. Se jolkotti ohitseni varsin nopeasti musta pinteli suussaan, joka uhkaavasti purkautui koiran jokaisella askeleella yhä enemmän. Hieman kummastuneena jatkoin matkaani jääkapille, jonne heitin omat evääni ja seurasin sitten mustaa koiran johtamaa pintelivanaa. - Una, mitä ihmettä?! Teemu sihahti koiralle, joka laskeutui maahan makaamaan ja aloitti pintelin jyrsinnän. - Ai tämä on sinun koirasi? Onpa hän mukava otus, kun oikein tavarat hakee isännälleen, naurahdin ja keräsin pinteliä syliini. - Joo se on Una, vähän vajaa välillä niin kuin näet… Taistelin hetken nartun kanssa pintelistä, kunnes se luovutti pelin ja irrotti otteensa. Kiersin pintelin nätisti rullalle, minkä jälkeen matkani jatkui kohti ilmoitustaulua. Selasin tunnille menevien hevosten listaa. Ithi näytti olevan tänään ilman tuntia, joten päätin ottaa kyseisen hevosen alleni tänään.
Kävelin Ithin tarhalle päin riimuineni. Viereisessä tarhassa Manna nosti päänsä korvat hörössä ja ravasi tarhan portille intoa täynnä. - Voi mamman mussukkaa, kun ei se nyt pääse mukaan, lässytin pahaan tapaani tammalle ja taputin sen kaulaa ohimennessäni. Manna seurasi katseellaan minua ja hieman närkästyneenä pörähti, minkä jälkeen tyytyi kuitenkin popsimaan omia päiväheiniään. Ithi sen sijaan vilkuili hermostuneena portille ja karautti mahdollisimman kauas siitä. Se seisoi korvat takaviistossa tarhan toisessa päässä ja piti minua tarkasti silmällä. Teemu oli heittänyt mukaani porkkanapussin Ithin varalle, koska se ei nimittäin antaisi kiinni ilman nameja, vaikka kyse olisi elämästä ja kuolemasta. Porkkanat muuttivat mustan tamman mielen kuin taikaiskusta ja lumoutuneena oranssien pötkylöiden voimasta se laahusti luokseni. Matka tallille saattoi alkaa, kun olin saanut hevoselle riimun naruineen päähän. Ithin ja minun taipale talliin ei alkanut kovinkaan vakuuttavalla tavalla. Tamma loikkasi arvaamattomasti ulos tarhasta ja rullasi hetken ympärilläni kuin häntäänsä jahtaava päätön piski konsanaan. Taistelu kesti jonkin tovin, kunnes tamma jäi hölmistyneenä paikalleen seisomaan ja katseli patsasmaisena eteenpäin. - Kumma hepo olet. Mennääs nyt, ettei tässä mene koko päivää, sanoin ja nykäisin hevosen liikkeelle. Muutaman kerran Ithi säpsähteli omiaan ja olisi mieluusti harpponut ohitseni, mutta muuten loppumatka sujui oikein mallikkaasti. Tallissa Teemu oli vaihtunut toiseen mieheen, joka lakaisi tallikäytävää reippaaseen tahtiin. Mies nosti katseensa harjanvarresta kuullessaan kavioiden kopinan. - Tervepä terve! Sä oot varmaankin Nina? Oon Venn, tallimestari, hiukset ponnarille kietaissut mies tervehti ja ojensi kättänsä minua kohden. - No minäpä se olen. Hauska tutustua, Venn, vastasin kätellen miestä. Jatkoin rauhattoman Ithin kanssa matkaa sen omalle karsinalle ja jätin Vennin riehumaan harjansa kera.
Hevonen seisoskeli käytävällä varusteet niskassa minun vielä asetellessani kypärää päähän ja hanskoja käteen. Yleistunti oli päättymässä näillä minuuteilla, joten pääsinkin heti saatuani itseni valmiiksi jatkamaan matkaa kentälle. Venn oli kertonut hieman Ithistä ja sen tavoista lähteä rullailemaan eteenpäin jo ennen kuin itse ratsastaja on selässä. Niinhän se tekikin kun olin kapuamassa tamman selkään. Sain pomppia muutaman askeleen hevosen perässä, kunnes onnistuin ponnistaa itseni selkään. Ratsuni käveli oikein reippaasti eteenpäin ja jo heti alkukättelyssä huomasin Ithin olevan melko tarkka istunnastani, mikä ei kuitenkaan tuottanut minulle ongelmia Mannan ollessa samanlainen nipottaja. Tein aluksi muutaman pysähdyksen peruutuksineen ja ilman. Tamma ei aluksi olisi malttanut seistä paikallaan ja jätti takajalat aina liian kauas kroppansa alta. Muutaman toiston jälkeen homma alkoi kuitenkin pelata paremmin ja tamma jopa kuunteli toisinaan minua kaiken muun häsellyksen keskellä. Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä neliönmuotoista uraa keskellä kenttää takaosakäännöksen kera. Ennen neliön kulmaa pysäytin tamman ja sain kasan suurta protestointia siitä, että matka tyssäsi eikä Ithi olisi malttanut seistä paikallaan. Jälleen kerran useat toistot molempiin suuntiin niin käynnissä kuin ravissakin saivat homman toimimaan. Ithi alkoi ryhdistäytyä ja taipua niskastaan. Ajoittain tamma oli edelleen jännittynyt, varsinkin vauhdin hidastuessa, mutta muuten se oli melko letkeä kaveri. Siirryin pian ravailemaan uralle. Ithi työnsi lapaa toisinaan edelle ja kulmissa se ei aina taipunut rehellisesti. Päätin siis ratsastaa tammaa keskiympyrällä asettaen vuorotellen ulos ja sisään. Kun hevonen alkoi olla kunnolla sisäpohkeen ympärillä ja pystyin pehmeästi vaihtamaan asetusta ilman, että tamma nostaisi vaihdosta mitään suurta metakkaa, saatoin antaa sille pitkän ohjan ja taputukset.
Olin välikäyntien jälkeen vielä työskennellyt tammaa laukassa. Tein lyhyen sivun loppupäässä kulmaan voltin kootussa laukassa, pitkä sivu jatkettiin keskilaukassa, minkä jälkeen siirtyminen käyntiin ennen lyhyttä sivua. Tämän jälkeen kootun laukan nosto ja koko tehtävä uudestaan. Ithi tuntui todella hyvältä ja tamma ei hangoitellut vastaan avuilleni vaan reagoi nopeasti ja haluamallani tavalla jokaisella kerralla. Loppuun otin vielä muutamat laukanvaihdot kolmen askeleen välein, minkä jälkeen oli rentojen loppuravien aika eteen-alas venytyksellä. Miranda oli saapunut lopputreenistä kentän laidalle, mikä loi pienoisia paineita minulle, mutta kunnialla selvittiin. - Sehän meni oikein nätisti, Miranda sanoi ja taputti mustaa tammaa kaulalle saapuessamme yhdessä talliin. - Joo, aikamoinen herkkis se tääkin kyllä on. Vähänkään kun sooloilet satulassa, niin neiti pistää hanttiin, sanoin otsa hiestä märkänä. Sidoin Ithin molemmin puolin käytävälle ja riisuin hevosparalta varusteet. Ithin hoitaja, Anniksi esittäytynyt, olikin saapunut juuri sopivasti paikalle. Miranda kun istuskeli erään heinäpaalin päällä näköetäisyydellä, saatoin antaa Annin hoitaa hevosen loppuun. - Mä vien kuitenkin nää varusteet veks, huikkasin tytölle, joka kiitti hymyillen. Saatuani Ithin varusteet omille paikoilleen tallustelin toimistoon, jossa Teemu istuskeli sohvalla mättäen leipää suuhunsa. Una istui pojan jalan juuressa uskollisesti kuola valuen. - Päivää, Teemu mumisi leipä suussa. Minä toivotin erinomaiset päivät ja istahdin pyöreän pöydän ääreen ahmimaan omia ruokiani. Una ei tiennyt kumpaa meistä katsoisi ja kummalta saisi helpommin muutaman maistiaisen. - Ootko sä nyt siis täällä ihan vakituisena? Teemu kysyi nielaistuaan loput leivästään. - Kyllä joo oon. - No sepä kiva. Voidaa vaihella työvuoroja sitten niin, että mä pääsen livistämään aamutalleista, Teemu naurahti ja oikaisi itsensä pitkälleen sohvalle Unan siirtyessä minun luokse. - Una perhana, tänne näin sieltä kerjäämästä! - Ihan varmasti, lausahdin sarkastiseen sävyyn. – No ei kun ihan oikeesti sopii kyllä, jos vaan Mirrelle sopii, jatkoin hetken hiljaisuuden jälkeen. - Mirre… Hehe, mahtijuttu, Teemu hekotteli ja rapsutti koiraansa, joka oli kiltisti totellut ja kipitellyt isäntänsä viereen.
Ruokatauon jälkeen olin tuonut Mannan sisälle ja harjannut sen vaivihkaa. Tamma oli jo kuin kotonaan eikä parin päivän takaisesta hermostuneisuudesta ollut tietoakaan. Kiltisti se seisoskeli koko hoitotoimenpiteiden ajan paikallaan. Se sai myös muutamat hellyydenosoitukset rapsutusten muodossa Venniltä ja Annilta. Kun Manna oli hoidettu, pääsi se takaisin tarhaansa Okran kanssa pelleilemään. Kello lähenteli neljää, mikä tarkoitti hevosten päiväruokinnan alkamista. Minä, Venn ja Teemu jaoimme ruuat Mirandan tuskaillessa jättimäisen paperikasansa kanssa toimistossa. Kolmen ihmisen voimin saimme hevosille ennätysajassa ruuat nenän eteen sekä tallikäytävän siistiksi. Talutustunnilla olevat hevoset tulisivat saamaan ruokansa palattuaan takaisin talliin. Loppu työpäivästäni kului talutustuntilaisten auttamisen sekä Voodin ja Minkin harjauksen merkeissä. Tosin viimeiset puolituntia istuskelin toimistossa Mirandan seurana kahvia hörppien. Nainen oli vähällä repiä hiukset päästänsä laskiessaan tallin budjettia miljoonannen kerran. - Mirre hei, relaa nyt vähän ja ota kahvia. Ei auta, että tuskailet siinä väsyneenä ja itket kohta verta, sanoin yrittäen piristää naista. - Mirrekö mä nykyään olen? nainen kysyi hieman hämillään ja tarttui ojentamaani kahvikuppiin. - No mulle sä nyt ainakin oot Mirre. Ellet pistä pahakses? - Mirre on hyvä. Se kuulostaa kyl ihan joltain kissalta.
|
|
|
Post by Venn on Sept 21, 2014 20:43:07 GMT 2
21.09.2014 Smile for the camera!Astelin pitkin tallin käytävää huolettomasti järjestelmäkamera kädessäni. Olin vienyt päiväheinät hevosille jo tarhoihin odottamaan tuntien päättymistä ja ruokahetkeä, ja nyt minulla oli vihdoin luppoaikaa jotta voisin kuvata tallilaisia ja saada heidän kuvansa viimeinkin tallimme nettisivuille esille. Olin jopa hankkinut kameran ihan tätä varten! ( Tai siis lainannut Siirin vanhaa kameraa, hän kun oli juuri hankkinut uuden koska "tämä kamera ei enää vastaa tarpeitani." ) Etsiskelin tallimme hoitajia pitkin tallialuetta, mutta ketään ei näkynyt mailla tai halmeilla. Kiersin kentät ja tarhat, mutta löysin vain pari hassua vierailijaa, en ketään vakituista. Outoa, hyvin outoa, sillä yleensä löysin kaiken etsimäni hyvin nopeasti. Kyselin Mirandalta asiasta, mutta hänkään ei osannut sanoa mistä löytäisin hoitajat. Aiemmin olin nähnyt ainakin Tanjan hääräämässä satulahuoneessa, enkä uskonut että hän olisi vielä lähtenyt. Päätin lähteä toimistoon juomaan kahvit. Jutustelimme Mirandan kanssa eräästä uudesta hevosesta, jonka aioin mahdollisesti hankkia - australianponi nimeltä Starfucker oli ainoastaan nimensä ansioista kiinnittänyt huomioni. Hänellä ei juuri ollut mitään tätä vastaan, mutta nimeä hän vähän karsasti - eihän tuollainen nimi ollut oikein sovelias lapsiystävälliseen ratsastuskouluun. Minun täytyi myöntää hänen olevan oikeassa, mutta aloin jo keksimään päässäni mahdollisia lempinimiä uudelle tulokkaalle. Tosin poni on saattanut jo mennä kaupaksi, mistäs sitä tietää.. Kahvitaukoni jälkeen aloitin hoitajien metsästyksen uudelleen. Tunnit olivat loppuneet, joten hevoset olivat päässeet tarhoihin nauttimaan heinistään - ja tarhoilta minä löysinkin etsimäni. Tanja oli juuri aukaisemassa Minkin tarhaan johtavaa porttia, kun pysäytin hänet. "Hei viitsitkö poseerata mulle hetkeks? Oon metsästäny teitä hoitajia koko päivän, teidän kuvat nimittäin pitäis saada sivuille. Saako sun kuvan julkasta?" kysyin ja selitin, kuinka meidän oli tapana laittaa nettisivuillemme aina hoitajien kuvat ja pienen esittelyn, ettei asiakkaiden tarvitsisi arvailla kuka oli hoitaja ja kuka toinen asiakas ja niin edespäin. Tämä toimintatapa oli osoittautunut hyväksi. "Joo no mikä ettei", Tanja sanoi hymyillen ja oli päästämässä Minkkiä tarhaan. "Eikun otetaan Mink mukaan kuvaan", sanoi ja osoitin heille paikan mistä halusin kuvan. "Mee ton pensasaidan viereen ja vaikka silittele Minkkiä", opastin ja aloin ottamaan kuvia. Kameraa oli yllättävän vaikea käyttää, mutta sain edes pari kunnollista otosta. Tässä paras kuva, joka sivuillekin ilmestyy jossain vaiheessa: "Kiitos", sanoin hymyillen ja lähdin avaamaan Minkille ja Tanjalle porttia. Juttelimme hetken siitä, kuinka Minkin harja oli yllättävän pehmeä noin paksuksi. Sen jälkeen jatkoin muiden hoitajiemme etsimistä. - Venn
|
|
|
Post by Venn on Oct 1, 2014 20:48:48 GMT 2
Kävellessäni poispäin tarhoilta näin vilauksen Voodista, joka temppuili oudosti tarhassaan - aivan kuin joku tai jokin olisi käskenyt sitä tekemään mitä oudoimpia sirkustemppuja. Outoa, tamma ei yleensä käyttäytynyt niin. Menin lähemmäs katsomaan mikä oli hätänä, ja toden totta jokuhan siellä se käskytti Voodi-parkaa kuin mitäkin koiraa. Norpatar ja Teemuhan ne siellä leikkivät tamman kanssa, yrittivät opettaa sille jos jonkinlaista sirkustemppua! Hah, se oli varsin huvittavaa katsottavaa. Silmäilin hetken parivaljakkoa, ennenkuin suvaitsin ilmaista paikallaoloni. Äkkiä tuli hyvin hiljaista ja Teemu virnisti nolostuneesti. "Taidankin tästä mennä jatkamaan töitä.. Loimien pesua ja silleen.." poika totesi ja lähti kävelemään rivakasti kohti tallia. Hymyilin hänelle vinosti, ja tallipoika vastasi virneeseen. Norpatanta sen sijaan pyysin luokseni. Parka varmasti luuli, että aion antaa hänelle puhuttelun, mutta pyysinkin häntä nopeasti poseeraamaan Voodin kanssa ja selitin myös hänelle sen, kuinka haluan saada hoitajista kuvat nettisivuillemme - mikä sopi vallan mainiosti myös Norpattarelle. Onnistunein otos on hieman takaviistosta, mutta parempi sekin kuin tärähtänyt kuva; Jatkoin löntystelyä pitkin tallipihaa. Mietin myös mahdollista uutta tulokasta -- kyllä vai ei, kyllä vai ei, miinukset ja plussat, hyödyt ja haitat... toisaalta tuntilistoille mahtuisi vielä runsaasti nelijalkaisia ja korkean työmoraalin omaavia hevosia, onhan tunneillekkin jo tunkua... mmm.. - Venn
|
|
|
Post by norpatar on Oct 1, 2014 20:55:51 GMT 2
Oi Venn Kiitos! Ja uusia tuntareita vaan kehiin
|
|
Nina
Uusi tuttavuus
Posts: 26
|
Post by Nina on Oct 11, 2014 16:54:03 GMT 2
Syksyinen lauantai jännittävine pupuineen
Lauantain kunniaksi minulla oli vain neljän tunnin työpäivä. Olin saapunut Myllykujaan reippaasti etuajassa, koska tarkoituksena oli juoksuttaa Manna. Tamma oli liikutettu neljään mennessä ja pääsin juuri ajallaan aloittamaan työt. Tallissa ei ollut minun lisäkseni muita kuin Heli. Miranda oli käynyt pyörähtämässä toimistossa parin minuutin ajan ja jatkanut sen jälkeen matkaa keskustaan. Tarkoituksenani oli tänään puuhailla nuoren kolmevuotiaan Angien kanssa. Viime viikkoina olen päässyt irtautumaan liinasta ja köpötellyt tamman kanssa menemään ”vapaana” niin kentällä kuin maastossakin. Angie on yllättävän rauhallinen ja tasapainoinen persoona, joka on kyllä erittäin tarkka avuista. Metsäpoluilla tamma on elementissään. Se tepastelee eteenpäin korvat hörössä ja säpsähtelee ani harvoin. Uusia juttuja kohtaan Angie on melko ennakkoluuloton. Toisinaan tamma juoksee pakokauhun vallassa sinne tänne, mutta rauhoittuu yleensä kunhan selässä pitää päänsä kylmänä. Sisäänratsastuksen aikana olen saanut olla monesti ylpeä hevosesta, jolta löytyy hyvä työmoraali ja helppo ohjattavuus.
Kävelin Angien kanssa tarhoilta. Puut olivat saaneet kauniin oranssin värityksen ja ilmassa leijui raikas syksyn tuoksu. Talliin päästyäni talutin Angien suoraan sen omaan karsinaan. Nuori hevosenalku on hoitaessa oikein esimerkillinen, mutta toisinaan se saattaa leikkiä suuren luokan nirppanokkaa ja ryhtyy luimimaan sekä narskuttelemaan hampaitaan. Esimerkiksi vatsanalusta harjatessa Angie toimii juurikin näin ja näyttää pahemmalta mitä oikeasti onkaan. Myös kavioiden noston aikana tamma pitää pienestä pelottelusta ja pari kertaa se onkin ottanut ihan fyysistä kontaktia, mistä se saikin huomautuksen minulta. Tuon ainokaisen erehdyksen jälkeen Angie on tyytynyt vain esittämään pelottavaa ja jättänyt painimiset ihmisten kanssa toisille jukuripäille. Heli oli voivoitellut tylsyyttään ja kysellyt tekemisen perään useaan otteeseen, minkä vuoksi olin valjastanut tytön varustamaan Angien samalla kun minä kävisin pukemassa ratsastukseen sopivammat vaatteet päälle.
Olin päättänyt jälleen lähteä maastoilemaan nuorikkoni kanssa. Angie oli oikein energisellä tuulella eikä olisi malttanut seistä paikallaan noustessani sen selkään. Tamma on vielä hieman ihmeissään äkillisistä tai suurista liikkeistä satulassa, minkä vuoksi jalustimien mittailu sattaa toisinaan aiheuttaa pienoisia vaikeuksia. Heli oli kuitenkin pitämässä tammaa paikoillaan, jotta sain tehdä alkuvalmistelut rauhassa. Yleensä olen ottanut nuorten hevosten kanssa maastoon lähtiessäni jonkin toisen hevoskaverin mukaan. Ylisosiaalisen Angien kanssa kaveri vain sekoittaa pakkaa eikä Angie pysty keskittymään kunnolla uusiin asioihin. Maastoreissumme alkoi parilla suurella loikalla, kun läheisestä puskasta pomppasi pupuduo, joka kimposi tienlaidasta toiseen sekunnin murto-osassa. Minä keskityin oikeastaan ainoastaan siihen, että pysyin sätkynuken lailla reagoivan Angien selässä ja annoin tamman itse rauhoittaa itsensä ja huomata, ettei puput sitä tapa. Matkamme pääsi jatkumaan parin minuutin sekoilun jälkeen. Keskityn jokaisen hevosen sisäänratsastuksessa siihen, että hevosella on satulan alla hauskaa eikä se joudu kokemaan mitään traumaattista koulutuksen aikana. Köpöttelimme maastossa viitisentoista minuuttia, minkä jälkeen palasimme takaisin tallipihalle. Angie oli oikein rento ja päästikin jopa muutaman pärskähdyksenkin ratsastustuokion loppuun. Taputin ruunikkoa hevosta, minkä jälkeen laskeuduin selästä varsin varovaisesti. Tälläkin kertaa tamma jännittyi hieman huomatessaan muutoksen selkään kohdistuvasta paineesta, muttei lähtenyt sähläämään omiaan niin kuin aikaisemmin se oli useasti tehnyt. Kehuin hyvin käyttäytynyttä tammaa ja riisuin siltä vielä satulan ennen kuin jatkoimme matkaa talliin.
Teemu oli saapunut Helin seuraksi talliin ja yhdessä parivaljakko alkoikin hoitaa hevosten ruokkimista. Minä olin tällä kertaa vain katselijan roolissa lukuun ottamatta Mannan sapuskoiden sekoitusta. - Ota hei nää mukaas kun meet sinne, huikkasin Teemulle, joka oli tekemässä lähtöä Okran ja Mannan tarhalle. Heitin pojan kädessä olevaan sankoon, jonka oli tarkoitus mennä Mannalle, muutaman omenalohkon ja sokeripalan. - Aijaijai, mikä pilalle hemmoteltu kakara siun Mannas onkaan, Teemu virnisti ja käännähti sitten kannoillaan kohti ulko-ovea. Heli heitti parille sisällä olevalle hevoselle vielä ruuat, minkä jälkeen minä pääsin lakaisemaan tallikäytävää. Puoli seitsemältä olin Lunan kanssa kentällä kävelemässä. Olin napannut upean kimon tamman alleni tällä viikolla jo toista kertaa. Yleensä ratsastan yhden hevosen kerran viikkoon, mutta tämä ihanuus oli poikkeus. Tammasta löytyy juurikin sitä kuuluisaa haastetta eikä sillä ole tapana antaa mitään ilmaiseksi. Luna muistuttaa hyvinkin paljon Mannaa, minkä vuoksi siihen olenkin varmaan kiintynyt. Ratsastukseni tavoitteena oli saada ensisijaisesti kaikki avut läpi, mutta loppuun ottaisin myös pari estelinjaa, jotka olin ehtinyt väsätä käytävän siivouksen jälkeen. Luna oli alkutreenistä jälleen hieman tuli hännän alla –fiiliksellä liikenteessä ja sitä oli uuvuttavaa pitää ohjan ja pohkeen välissä. Erilaisten siirtymisten ja ympyröiden vatkaaminen alkoi kuitenkin tuottaa tulosta ja Luna kuunteli aika-ajoin erittäin hyvin. Joskus se saattoi nyrpistää nokkaansa minun yhtäkkiä mukamas niin koville ohjasotteille, vaikka ne olivat pysyneet koko ajan samanlaisina. Myös pieniä pukinpoikasia syntyi, kun aloitimme esteiden pomppimisen. Olin tehnyt hieman uran sisäpuolelle pitkälle sivulle pysty-okseri linjan ja sen viereen kaksi kaarevaa linjaa niin, että kaikki neljä estettä oli lähekkäin toisiaan. Hyppäsin ensin suoraa linjaa, mikä sujui hyvin. Tämän jälkeen siirryin kaarevaan linjaan. Luna oli varsinainen höyryveturi ja se olisi mielellään jyrännyt röyhkeästi eteenpäin kuuntelematta minua. Tamma otti esteiden väliin useasti liian vähän askeleita, jolloin ponnistuspaikka oli lievästi hukassa. Muutama puomin pudotus tuli, jolloin sainkin hypätä pois satulasta ja käydä puominnostopuuhiin. Viimeiset kerrat alkoivat sujua ja sain juuri oikean määrän askeleita esteiden väliin niin suoralla kuin kaarevallakin linjalla. Hyvien hyppyjen jälkeen Luna sai jättimäiset kehut. Kello näyttikin jo puoli kahdeksaa, mikä tarkoittaisi työpäiväni loppumista. Tekisin vielä perusteelliset verryttelyt Lunan kanssa ja korjaisin esteet pois ennen kuin hyppäisin ihanaisen autoni kyytiin ja huristelisin hakemaan Jamien jalkapallotreeneistä, joista en saisi olla sekuntiakaan myöhässä.
|
|
|
Post by Miranda on Oct 13, 2014 16:22:28 GMT 2
Muistin vastanneeni Nina ensimmäiseenkin tarinaasi jotain, mutta netti on tainnut tökätä juuri oikeaan aikaan. Mutta siitä sen verran: kiva että olit ottanut tarinani mukaan omaan tarinaasi . Ja heheh, Mirre on oikein sopiva lempinimi Mirandalle . Tekstisi ovat oikein mukavaa ja helppoa luettavaa. Kirjoitusvirheitä ei ole sattunut silmiini, ja kerronta on sujuvaa. Tallin henkilökunta ja hevosten luonteet ovat oikein mainiosti huomioituna. Hienoa työtä, ja hevoset tuntuvat olevan asiantuntevissa käsissä
|
|
|
Post by Miranda on Oct 14, 2014 18:35:57 GMT 2
Teemun iltavuorosta, 14.9.:Saavuin iltavuoroon reilun tunnin myöhässä. Olin valvonut edellisiltana pitkään, ja erehdyin nukahtamaan päiväunet. En pitänyt kuitenkaan turhaa kiirettä, sillä hevoset kyllä odottaisivat. Saatuani kahvin tippumaan kotonani avasin keittiön sälekaihtimet, ja järkytys oli suuri: maa oli valkoisenaan, ja lunta satoi koko ajan lisää! Nykäisin kahvinkeittimen pois seinästä, ja lähdin pää kolmantena jalkana tallille: meno oli hurjaa, sillä minulla oli vielä kesärenkaat alla. Lunta oli satanut reilut viitisentoista senttiä kun saavuin tallipihaan. Ketään muita työntekijöitä ei näkynyt mailla eikä halmeilla, toisinsanoen sain huokaista helpotuksesta, sillä kukaan ei ollut todistamassa myöhästymistäni. Lähdin kiireen vilkkaa hakemaan hevosia sisälle, sillä ohutkarvaisimmat olivat varmasti jo kylmissään, mikäli niitä ei oltu loimitettu. Ja kuinkas ollakaan, eihän niitä oltu. Korjasin ohutkarvaisimmat otukset ensimmäisenä talliin. Muut hevoset olivat oikein pirtsakan ja energisen oloisia, paitsi tarhakaverit Okra ja Manna. Tammat seisoivat tallin portilla rinnakkain järkyttyneen oloisina, hieman lumeen peittyneinä. Kiire sisälle oli kova, hyvä että sain pideltyä hevosia! Harjasin ja kuivattelin tammat huolella, sekä annoin hieman ekstraheinää, etteivät vain olisi kovin järkyttyneen oloisia pitkään. Iltavuoro sujui muuten ihan nappiin, ja lähdinkin illasta vaihtamaan talvirenkaat autooni.
Anteeksi Nina, sarjakuvapiirrostyyli ei ehkä oikein sovi Mannan imagolle
|
|
|
Post by Venn on Nov 18, 2014 22:29:52 GMT 2
18.11.2014 SALAKUVAUKSEN MAAILMANMESTARUUS
Bongasin Ninan. Hän oli Mannan kanssa tarhassa. Hiivin heidän taakseen. Otin kuvan, minua ei huomattu. Kamera katosi tapauksen jälkeen teille tietämättömille, missä se on? Kuvan sain kyllä talteen ennen katoamista. [BONUSTEHTÄVÄ NIILLE JOTKA TÄMÄN HUOMAAVAT]
Vennin kamera on kadonnut! Minne mies hukkasikaan sen? Löytyykö sitä? Jos löysit sen, palauta Vennille. Kirjoita tapahtuneesta tarina/muu tuotos ja mainitse samalla suorittavasi tätä tehtävää, makea yllätys luvassa sen suorittaneille
|
|
Nina
Uusi tuttavuus
Posts: 26
|
Post by Nina on Nov 26, 2014 9:54:32 GMT 2
Lunta ja tosi korkeita puomeja
Ville rummutti valkoisen Audi R8 Coupén rattia radiosta pauhaavan musiikin tahtiin. Veljeni silmäterä, siis auto, on hänelle kaikki kaikessa eikä anna kenenkään muun edes vilkaista auton suuntaan ilman lupaa. Oma autoni oli huollettavana jonkinlaisen vaihdevian vuoksi, minkä vuoksi olin valjastanut Villen viemään minut töihin. Olin napannut Nastan mukaan, jottei sen olisi tarvinnut olla monta tuntia yksin kotona. Koira oli tunkenut puoliksi syliini ja yritti kurotella katsomaan ulos. Lumi oli peittänyt maan alleen ja mittari oli pakkasen puolella. Vilukissa kun olen puin kotona päälleni koko toppatakkiarsenaalini ja hytisin eteisessä monta minuuttia ennen kuin uskaltauduin ulos. - Kiitos paljon, sanoin ja avasin mukamas niin mahtavan auton oven. - Jamie tulee siis mun luo pariks tunniks, niinkö? vaaleatukkainen mies huikkasi puhdistellessaan pelkääjän paikan penkkiä olemattomista koirankarvoista. - Juu, tee sille jotain ruokaa ja tuutte sitten hakemaan mut. Veli nyökkäsi ja huristeli sitten pois saatuani oven kiinni. Nasta loikki innoissaan vieressäni. Siitä pystyi oikein näkemään kaiken sen innostuksen, muttei se raukkaparka uskaltanut puolta metriä kauemmas minusta. Kellohan oli tosiaan yhdeksän, mikä tarkoitti hevosten vientiä ulos. Heli astui talliovesta ulos Julin ja Ithin kanssa. Bongatessaan minut nainen tervehti hymyillen. - Mä käyn viemässä mun kamat ja lähen viemään sitten Okraa ja Mannaa, huikkasin silmälasipäiselle.
Okra ja Manna olivat molemmat olleet erittäin laiskalla tuulella. Tammat olivat madelleet niin hitaasti kuin vain ikinä kykenivät. Okra oli kyllä aluksi kiinnostunut ruskeavalkoisesta otuksesta vieressään, mutta Mannan esimerkkiä seuraten jätti koiran omaan arvoonsa ja laahusti eteenpäin. Päästä varpaisiin topatut kaverukset jäivät molemmat seisoskelemaan vieretysten naamat tarhan porttia päin. Toinen ummisti silmänsä ja toinen lepuutti takajalkaansa korvat lerpallaan. Nasta luikahti vikkelästi tarhan aidan alta ja jolkotti uskollisesti vierelläni tallille asti. Kun hevoset oli saatu ulos, alkoi karsinoiden puhdistus. Jaoimme hevosten karsinat puoliksi, joten molemmat saivat viitisen boksia hoidettavakseen. Karsinoiden siivous sujui oikein vikkelään. Nasta makoili heinäpaalin päällä ja piti vahtia. Kesken siivouksen talliin paukahti tummahiuksinen Teemu Unansa kanssa, mikä sai Nastan pienet ruskeat silmät lautasen kokoisiksi. Koira nousi äkkiä istumaan ja korvat luimussa tuijotteli häntää heiluttavaa Unaa, joka oli bongannut Nastan alta aikayksikön ja ravannut sen luo. - Una menee heti vaan kamuilemaan, Teemu hymyili ennen kuin edes moikkasi Heliä tai minua. - Nasta on vähän ujo tyttö, et lämpenee uusille jutuille toosi hitaasti. Teemu käski Unan vierelleen Nastaa häiritsemästä ja jatkoi matkaansa sitten eteenpäin. - Onks Okra pihalla? - Kyllä vain, Heli huikkasi ja iski talikkonsa kottikärryihin. – Nina, käyn viemässä nää pois. Ootko valmis? - Jepulis, vie vaan. Kiitos. - Miten ne pärjää tuolla ulkona Mannan kanssa? poika kysyi samalla kun utelias Nasta kurotti haistelemaan hänen housunpunttiaan Unan kaikotessa Helin mukaan. - Arvaa vaan. Puin niille päälle monet takit kaulakappaleineen ja silti ne oli ihan kohmeessa kun vein niitä. Täytyy varmaan hakee aikasemmin ne pois.
Heli jäi siivoilemaan tallia minun napatessani Angien mukaani. Olimme edistyneet oikein hienosti sen kanssa. Angie täyttäisi pian neljä vuotta ja vähitellen olisi aika aloittaa esteiden loikkiminen ratsastaja selässä. Lähiviikkoina olen harrastanut nuoren hevosen kanssa irtohypytystä, josta se on pitänyt äärettömän paljon. Se rakastaa loikkimista ja on aina korvat hörössä imemässä esteelle jo ennen kuin sille annetaan edes lupaa hyppäämiseen. Myös helppoja puomitehtäviä on ollut harjoituksen alla. Olen myös maastossa ratsastaessani pyrkinyt ylittämään kaikenlaista vähänkään pientä puomin tapaista kuten esimerkiksi oksia. Angie ei ole alkuepäröintien jälkeen kertaakaan kieltänyt vaan aina se on nostanut jalkojaan reippaasti päästäkseen jonkin pienen esteen yli. Tänään olisi tarkoitus treenailla pitkästä aikaa kentällä ihan perusjuttuja. Tamma oli hieman nyrpeänä kylmästä säästä, minkä vuoksi olin joutunut pukemaan tämänkin hevosen ratsastusloimeen. Nasta oli alkuverkkojen ajan vahtimassa kentän laidalla, kunnes sitä alkoi tympimään ja se päätti yllätyksekseni matkata Unan perässä lämpimään talliin. Angie kulki hieman jännittyneenä eteenpäin kerätessäni ohjaa lyhyemmälle. Pakkasilma ei tehnyt sen aivoille hyvää eikä sen keskittyminen ollut tänään parasta laatua. Kokeilin aluksi, että kaikki avut toimivat – niin hidastavat kuin eteenpäin ajavat sekä kääntävät. Kaikki pelasivat oikein hienosti ilman vastarintaa. Tein erilaisia siirtymisiä käynnistä raviin ja toisinpäin. Vähitellen Angie alkoi siirtyä rennosti ja viivyttelemättä. Tein myös suuria voltteja, joissa pyrin säilyttämään saman eteenpäinpyrkimyksen. Pari kertaa tamma alkoi kaatua käännöksen suuntaan, meni kasaan toisesta kyljestään ja mateli eteenpäin, mutta muutama napakka pohjeapu sai matkan jatkumaan hyvin myös voltilla. Lopuksi otin muutamat puomiharjoitukset niin käynnissä kuin ravissakin. Hevosen päästessä vihdoinkin loikkimaan puomeja se virkistyi ja innostui silminnähtävästi. Käynnissä puomit ylitettiin rauhassa, mutta ravissa syntyi jo pienoisia loikkia. Angie ei malttanut millään vain astua puomin yli kun vauhtia oli enemmän, mutta minäpä en lähtenyt hevosta estämään vaan annoin sen tehdä omalaatuisia kenguruloikkiaan säälittävän kokoisten puomien yli.
Saatuani Angien takaisin tarhailemaan, saatoin päästä vihdoinkin ruokatauolle. Nasta oli linnoittautunut Unan kanssa sopivasti pöydän viereen, josta molemmat saattoivat nähdä esteittä minun ja Helin ruuat. - Mannalle vois heittää päiväheinät sitten sisälle, mumisin Helille leipä suussa lehdenluvun ohessa. - Juu, haluuksä kahvia? - No pistähhän. Teemu loikkasi toimistoon ja automaattisesti suuntasi kahvinkeittimen luo. Koirat olivat aivan sekaisin siitä, mistä ne saisivat ruokaa ja saivathan ne keskenään aikaiseksi pienen murinatuokionkin. - Nasta, turpa kiinni! Heli vilkaisi minuun kummastuneena. - Joo, Nasta on oppinut olemaan hiljaa tosta turpa kiinni –käskystä, naurahdin. – Ei ehkä mikään maailman korvaystävällisin käsky, mutta mistään muusta tuo koira ei hiljene. Teemu naureskeli sohvalla kännykän ruutu nenässä kiinni ja Heli vain hieman hymähti suupielet nykien ylöspäin. Ruuan jälkeen olisi luvassa siis Mannan haku tarhasta, pullean Juli-neidin juoksutus sekä Jörön ratsastus. Tämän kaiken jälkeen olisin istuskelemassa pienellä puupenkillä tallin oven kupeessa Nasta sylissäni pakoilemassa kylmää lunta ja odottelemassa myöhässä olevaa parivaljakkoa, ihanaa isoveljeäni ja Jamieta.
|
|
|
Post by Venn on Nov 27, 2014 21:45:16 GMT 2
Voi eii, mäkin haaveilen Audista : D Arvaa kuka oli tallinpihalla ja ajatteli sitten autoja vain koko loppupäivän. Tallinteko näytti sujuvan varsin hyvin, ihanaa että ollaan löydetty hyviä ja tunnollisia työntekijöitä. Angien koulutus näyttää myös sujuvan hyvin, katselin kentänlaidalta Angien kenguruloikkia ja täytyy sanoa, että hauskalta näytti :-D Nasta on kyllä ihana myös :>
|
|
Nina
Uusi tuttavuus
Posts: 26
|
Post by Nina on Nov 28, 2014 22:17:37 GMT 2
Pimeä pakkasilta
Nojailin rennosti tarhan aitaan ja tuijottelin kolmikkoa kauempana. Pienet Fina ja Voodi nahistelivat keskenään korvat niskassa Lunan ollessa hieman taka-alalla. Tamma oli kasvanut silmissä järjettömän kokoiseksi. Tuntui, ettei hevosen vatsan kasvulle näyttänyt tulevan loppua sitten millään. - On se kasvanut, Miranda sanoi ilmestyen kuin tyhjästä ja saaden minut säpsähtämään. - Ai kamala, ku säikähin, haukoin henkeä. – No tosiaan se on aika iso jo. Millon se laskettu aika on? - No joulukuun alussa pitäs syntyä enkä kyllä epäile etteikö syntys, koska kato nyt ton vatsaa. Näyttää, että se repeää hetkellä millä hyvänsä. - Kuitenkin jotkut yllätyskaksoset! huudahdin mukamas iloisena ja sain Mirandalta murhaavan katseen kulmien alta. - Sellanen yllätys ois aika pelottava. Pujahdin Mirandan kanssa tarhaan. Minä nappasin pienen Voodin naruun, mistä se ei kauheasti pitänyt vaan olisi mieluummin jäänyt ottamaan mittaa naisesta Finan kanssa. Silas oli saapunut myös portille naruineen kaikkineen tarkoituksenaan hakea Fina. Miranda oli kävellyt tulevan mamman kanssa ulos tarhasta minä ja Voodi vanavedessä. Fina sen sijaan oli aluksi loikkimassa sinne tänne eikä sillä ollut aikomustakaan antautua Silakselle. Miranda nakkasi Lunan riimunnarun käteeni ja meni auttamaan tuon kakaramaisen ponin kiinniottamisessa. Vaalean tamman turpa jökötti poskeni vieressä. Rauhallisesti Luna hönkäisi ulos tasaisin väliajoin ja lämmitti mukavasti pakkasen nipistelemää poskeani. Voodi keskittyi tarkkailemaan Finan kiinniottoa silmä kovana ja ulisikin muutamia kutsuhuutoja sille. - Mitä tuleva mamma? Onko kivaa? No oonhan se, jooo, lepertelin korvia vimmatusti kääntävälle tammalle, joka loppujen lopuksi tuuppasi poskeani melko kovalla voimalla saaden pääni heilahtamaan rajusti sivulle. - Hei, me mennään jo sisälle! huikkasin juoksevalle kolmenkoplalle tarhassa ja sain vastaukseksi vain epämääräistä murinaa. Olkia kohauttaen jatkoin matkaa kahden varsin erikokoisen nelijalkaisen kanssa, jotka molemmat halusivat kiireesti tallin lämpöön.
- No voi jeesus mä sanon. Saatiin vuoden liikunnat tossa, Miranda ähkäisi pidellessään ovea auki Finaa taluttavalle Silakselle. Minä vain naureskelin huvittuneena parivaljakon punaisille naamoille ja vittuuntuneille ilmeille. Olin ehtinyt riisua molemmilta sisään tuomiltani hevosilta loimet ja harjannutkin toisen. Finan saapuessa talliin olin harjailemassa Lunaa. Miranda jatkoi matkaansa rehuhuoneeseen sekoittelemaan iltaruokia nälkäisille hevosille. Silas jäi harjailemaan asennevammaista Finaa käytävälle. Koko hoitotuokion ajan Fina piti metakkaa jokaisesta asiasta, jota Silas teki. Lunan harjauksen jälkeen tarkoituksenani oli liikuttaa ihanainen Jörö jollakin tavalla. Venn seilasi Kepu sylissään tallikäytävää edestakaisin sen näköisenä, että hänellä ei olisi ainakaan liikaa tekemistä. - Venn, lähe mun kanssa pienelle lenkille maastoon, sanoin kysyvään äänensävyyn. - Apua, millonkohan viimeks oon kerenny kiireiltäni nousta hevosen selkään, mutta ihan miten vaan. - No kun mun pitäs liikuttaa Jörö ja en jaksais taas mennä kentälle seilaamaan. - No joo joo, otan ton Ithin nii saa sekin vähän piristystä elämään, vaikka se ei kyllä lisävirtaa tarviikaan, mies hymähti ja suuntasi Kepu olkapäillä varustehuoneen kautta Ithin karsinalle.
Kävelimme vieretysten leveällä soratiellä. Ithi pomppi paksu harja heiluen edestakaisin rauhallisen Jörön vieressä. Oli välillä superihanaa olla hevosen selässä, jonka kanssa ei tarvitse kokoajan olla tekemässä jotain vaan saattoi vain istua rauhassa ja nautiskella kyydistä. Tummanruunikko ruuna pälyili silmäkulmastaan vierellään riehuvaa Ithiä ja pärskähti sitten laiskasti. Kun friisiläistamma rauhoittui hetkeksi, saatoimme jutella Vennin kanssa niitä näitä. Maastoreissu ei ollut kovinkaan ihmeellinen. Otimme muutamat ravipätkät samaisella soratiellä ennen kuin siirryimme kapean polun kautta tielle, joka tarjosi sopivat puitteet pienelle irtiotolle. Jykevähköt hevoset laukkasivat oikein kuuluvasti eteenpäin ja intoutuivat jopa pieneen kisailuunkin vaikka Jörö luovuttikin mielestäni voiton aivan liian helpolla. Laukkapätkän jälkeen pääsimme rauhoittumaan pitkospuille. Jörö ei ottanut pitkospuista mitään suurta kohtausta toisin kuin Ithi, joka diivamaisin elein asteli eteenpäin ja pysähtyi välillä paikalleen tukkien tien Jöröltä ja minulta. Pitkospuuepisodin jälkeen kävelimme enää tallipihalle ja maastoreissumme oli tehty.
Kun olimme saaneet hevoset takaisin karsinoihinsa, oli kaikkien odottama ruoka-aika. Hevoset melskasivat toinen toistaan äänekkäämmin heinien kahistessa karsinoiden ulkopuolella. Kahdestaan saimme Vennin kanssa ruuat nopeasti nälkäisille kavereille, minkä jälkeen saimme Silaksen avustuksella siivottua tallin yöpuulle. Ennen lähtöäni kävin vielä tarkistamassa Mannan voinnin. Tamma mutusteli tyytyväisenä ruokiaan ja heti minut huomattuaan käveli karsinan ovelle nameja kerjäämään. - Senkin läski possu, aina herkkuja kerjäämässä. Manna kiehnäsi edessäni avatessani oven eikä lopettaisi ennen kuin olisi saanut taskussa pullottavan omenanpuolikkaan. - Ihan oikeesti millaseks siaks oon sutki opettanu, sätin itseäni ja heitin omenan Mannan ruokakaukaloon, jonka luokse rautias ilmestys rullasi omenankuvat silmissä kiiluen ja imuroi herkun alta aikayksikön.
|
|
|
Post by Miranda on Dec 3, 2014 13:47:00 GMT 2
Lunalla oli kyllä massiivinen vatsa, onneksi kaikki meni hyvin. Nyt pitäisi taas alkaa treenailemaan tammaa kisakuntoon, kunhan saa viettää hetken mammalomaa. Finan voisi palauttaa maan pinnalle taas vaihteeksi, tamman ego on taas päässyt kasvamaan :/. Oikein mahtavan kuuloinen maastolenkki, etenkin Jörö kyllä nauttii rennommasta menosta
|
|
|
Post by Venn on Jan 2, 2015 15:58:15 GMT 2
Vuoden ensimmäinen päivä. Tänään oli tärkeä päivä. Angien kannalta suorastaan ratkaiseva. Pakkasin tammaa kuljetuskoppiin, kisakamat oli jo autonperällä. Onneksi olin saanut monta innokasta apukättä, ja jopa toisen autolastillisen kannustajia mukaani - olihan Angien ensimmäiset estekisat! Norpatar, Ttanja sekä Chiyo mahtuivat minun autooni. Silas olisi tahtonut mukaan (ainakin kuulopuheiden perusteella) mutta hänellä oli sukulaisvelvoitteita eikä päässyt mukaan. Teemu ajoi toista autoa, jonne oli pakkautunut Nina, Anni ja Kirppu. Kisat eivät olleet kaukana, mutta matkaan meni silti puolisentoista tuntia lastaus mukaanluettuna. Paikanpäällä purku sujui yllättävän nopeasti, olihan meitä huimat kahdeksan henkilöä. Angien ratsastaja, Meiju, saapui kisapaikalle omalla autollaan hieman meidän jälkeen. Angie oli yllättävän rauhallinen koko matkan ajan. Kisat eivät olleet isot, mutta paikalla oli silti yllättävän paljon muita ratsukoita ja katsojia - ehkä kellään ei ollut mitään tekemistä näin uudenvuoden päivänä? Kuitenkin, tamma oli rauhallinen ennen lähtöä. Ehkä ratsastuskoululla asumisesta oli sittenkin jotain hyötyä - ihmiset vaihtuivat kokoajan, ja hevosen oli pakko tottua erinäiseen pyörintään ja hyörintään ympärillään. Kun kannustajat lähtivät etsimään hyvää paikkaa katsomosta, minä jäin antamaan Meijulle viimehetken ohjeita lähtöä varten - ettei haittaa vaikka esteitä tippuisi tai muuta, kunhan Angie itse pysyy rentona eikä hermostu liikaa. Ensimmäisen kisakokemukset tulee olla miellyttävä. Pakko myöntää, olen hieman yllättänyt tamman rauhallisesta käyttäytymisestä - hyvin epätavallista nuorelle hevoselle. Toivottavasti itse kisatilanteessa ei tapahdu mitään yllättävää. Toivotin ratsukolle onnea, rapsutin Angieta vielä hetken ja menin etsimään muita katsomosta. Heidät oli suhteellisen helppo löytää - värikäs ja äänekäs joukkio, heh. Teemu oli ystävällisesti hakenut kamerani autosta, ja antoi sen minulle - ehkä hän halusi hieman hyvittää sen viemistä silloin joskus. Olin kyllä jo antanut pojalle anteeksi. Sain näpättyä jopa aikamoisen hyvän kuvan, kun Angie ja Meiju menivät ohitsemme! Hieman hermostuneisuutta oli tammamme liikkeissä havaittavissa, mutta Meiju piti Angien hyvin kuulolla ja he selvittivät radan ilman suurempia mokia. Meiju ei viitsinyt ottaa riskejä valitessaan reittiä esteeltä esteelle, joten aika ei ollut mikään kummoinen - mutta Angie nautti ilmiselvästi yleisön hurrauksesta (tai siis meidän porukan) radan jälkeen. Angie ei päässyt kakkoskierrokselle, mutta kokonaiskilpailuissa tuli viidenneksi - ensimmäinen siis ykköskierrokselle jääneistä! Se oli varsin hyvä saavutus ensimmäisiksi kisoiksi. - Venn
|
|
|
Post by Tuuli Honka on Jun 1, 2015 15:51:27 GMT 2
Aya muuttaa Myllykujaan! 1.6. Voisin jopa sanoa, että siitä on jo kauan, kun aloitin toisena omistajana Myllykujassa. Kaikki on sujunut just niin kuin on pitänytkin. Olen hoitanut joitakin paperihommia, sekä läpiratsastanut pari hevosta, Voodin ja Jörön. Molemmat on oikein mukavia hevosia, jotka on erinomaisia tuntihevosia. Venn oli selvästi panostanut hevosten laatuun. Tottakai olen myös siivonnut karsinoita ja pitänyt pari tuntia, ja jees mä oon saanut myös kehua oppilailta, mikä tottakai lämmittää mieltä. Mutta nyt olisi sen päivän aika, kun vanhan tallin vuokrasopimus loppuu ja Aya muuttaa Myllykujaan. Ajoin Audini, jonka perässä hillui traileri, tallin pihaan. Näin Vennin tulevan juoksujalkaa tallin sisältä. Sammutin auton moottorin ja hyppäsin pihalle mustasta autosta. ‘’No joo, vihdoin!’’ Venn nauroi. ‘’Niimpä!’’ virnistin. ‘’Avaatko takaoven kun oon saanu Ayasta kiinni, mut mä sanon kyllä sitten!’’ ‘’Tottakai!’’ Menin sivuovesta traileriin ja sain kuivan pusun poskelleni yllättäen. ‘’Mitä, onko sulla ollut tylsää?’’ mumisin Ayalle, joka oli näköjään syönyt kaikki heinät. Irrotin tamman puomista ja huikkasin Vennille, että valmista on. Mies laski sillan alas ja talutin suuren, sopivasti lihavan tamman pihalle tuuleen ja sateeseen. Keli oli aivan paska, pakko sanoa. Ayalla oli loimi päällä, onneksi. Talutin tamman talliin Vennin seuratessa perässä. Aya käveli kömpelösti kuljetussuojien kanssa, mutta reippaasti silti. Venn auttoi mua riisumaan Ayan, joka oli kiinnitetty käytävälle. Otin hevoselta loimen pois ja ripustin sen karsinan oveen. Venn oli juuri ottamassa toiselta puolelta kuljetussuojia, ja kumarruin itsekin ottamaan omalta puolelta ne pois Ayan kintuista. Tamma vetäisi pari kertaa jalan pois Vennin otteesta, mutta mies sai kuitenkin takajalasta suojan pois. Sade ropisi kovaan ääneen tallin peltikattoon ja Aya kuunteli sitä ihmeissään. Onnea on oma hevonen, joka ei tee numeroa muutosta, ajattelin, kun harjasin Ayan pehmeää karvaa. Venn oli lähtenyt omille teilleen ja sain hoitaa Ayaa kaikessa rauhassa. Viereemme ilmestyi harmaahiuksinen, nuori nainen, joka ojensi kättään Ayalle. Tamma haisteli tämän kättä kiinnostuneena hetken aikaa, kunnes nosti päänsä ilmaan ja puhalsi syvästi. Ihme tapa. ‘’Moi!’’ sanoin naiselle. ‘’Hei.’’ tämä vastasi. ‘’Onko tää sun heppa?’’ ‘’On, se tuli vihdoin tänään, sitä onkin odotettu.’’ ‘’Joo no mä vähä jo ihmettelin, että onko Venn ostanut uuden hevosen.’’ ‘’Hah ei ole, ihan mun oma tää on, vaikka oonkin miettiny et se vois tehä pari kertaa viikossa tuntihommia.’’ höpötin. ‘’Aaaa, se olis ihan kätevää.’’ nainen myönsi. ‘’Mä oon muuten Tanja Järvinen.’’ nainen ojensi kätensä. ‘’Tuuli Honka.’’ vastasin ja puristin reippaasti pientä, luista kättä. Tanja oli niin paljon mua pienempi, että se tuntui jo oudolta, vaikka olinkin jo tottunut siihen että olin melkeimpä kaikkia pidempi. ‘’Aaaa, hei, etkö sä ookin se uusi omistaja?’’ ‘’Oon juu.’’ naurahdin. ‘’Mä oonkin jo odottanut että saan nähä sut, mut ei olla vielä tavattu.’’ ‘’Ei niin, ihme kylläkin.’’ irvistin. ‘’Etkö sä hoidakin Julia?’’ ‘’Joo, se oon mä!’’ naurahti Tanja. ‘’Venn mainitsi sut jossai nii aattelin et se oot sä.’’ selitin iloisena. Tanjan lähdettyä putsasin Ayan kaviot ja pistin tamman karsinaan, pihalle sitä ei viitsinyt viedä, kun sääkin oli tollanen ällöttävä. Annoin sille siivun heinää ja jätin sen tyytyväisenä mussuttamaan niitä. Kaikki karsinat oli jo siivottu, joten lakaisin käytävän, yleisen mukavuuden vuoksi ja etsin sen jälkeen Vennin käsiini. Mies löytyi tallituvasta, jossa se istui pöydän ääressä kahvikuppi kädessä. ‘’Ayan jätin karsinaan ja pistin sille vähän heinää, kun en viitti viedä sitä pihalle.’’ ‘’Okei, pistän sen sitte aamulla pihalle, se saa olla yksin ainaki ekaks, eikö?’’ ‘’Juu käy.’’ ‘’Jees, hyvä.’’ ‘’Mä muuten aattelin, että Aya vois tehä välillä tuntitöitä, kun emmä sitä varmaan ehi joka päivä liikuttaan.’’ ‘’Joo, kyllä se käy, luultavasti, emmä keksi syytä miksei.’’ Venn naurahti. ‘’Hyvä, mutta moikka mä meen nytten.’’ sanoin pirteällä äänellä ja virnistin. Juoksin tallin ovelta autoon, sillä kastuminen ei huvittanut, mutta mahdotonta se oli kuivanakaan pysyä, kun sää oli tälläinen. ( tutustu Ayaan)
|
|