|
Post by Venn on Jun 13, 2015 13:56:24 GMT 2
13.6.2015 Mun ja Teemun oli puhe mennä uittamaan hevosia näin kauniin kesäyön kunniaksi; minä menin Angielle, Teemu Okralla. Ttanja taisi kuulla jotain kautta aikeistamme, ja päätti tulla mukaan - Teemu olisi jostain syystä halunnut mennä kahdestaan meidän miesten kesken, mutta jostain syystä ttanja oli kuin olikin lopulta matkalla mukana. Lähtö venyi pitkän iltatallin johdosta, mutta hevoset olivat innokkaita myöhäisestä ajankohdasta huolimatta. Ehkä niitä pitkästytti ainainen kehän kiertäminen, vaikka Angie parissa kisassa olikin käynyt edellisviikolla. Rantaan ei ollut pitkä matka, ja juttelimme niitä näitä. Yhden kuvankin saimme matkalta tallenttua, vaikka onkin tosiaan kännykkäkameralaatua. (Angie ei muuten halunnut mennä veteen, joten tamma piti taluttaa sinne. Sen johdosta kaikki vaatteeni kastuivat. Toivottavasti en tule sairaaksi, kesä-aikaan kun ei semmoiseen luksukseen ole varaa. )
|
|
|
Post by Venn on Jun 16, 2015 23:57:52 GMT 2
17.6.2015 Suuri haukotus. Vennin suu melkein repeää sen voimasta. Miehen edessä on suuri kasa papereita kahdessa pinossa. "Miten ihmeessä Miranda pystyi tähän kaikkeen.. Ja vielä pitämään tunteja siinä välissä. Ja tekemään aamutallit ja iltatallit. Ja pitämään asiat järjestyksessä" Venn mutisi itsekseen. Tuon paperihelvetin selvittämisen hän oli aloittanut heti aamutallin tehtyään. Siitä hetkestä oli kulunut nyt aikaa viisi tuntia, ja vasta puolet pinosta oli vaihtanut paikkaan valmiiseen kasaan. Pihalla oleva kaunis kesäsää houkutteli, ja mies näkikin toimiston ikkunasta tarhoille -- Ithiä ei oltu vielä laitettu laitumelle, sen pitäisi tehdä tänään vielä pari ratsastustuntia ennenkuin pääsisi lomailemaan. Kauniin sään houkuttelemana Ithin hoitaja, Neinke, oli nähtävästi päättänyt mennä hieromaan ystävyyttä neiti Ithin kanssa, ja toimiston ikkunasta Venn sai äkkiä napattua varin hyvän otoksen. Jostain syystä kuvan reunat olivat hieman tummat, mutta pikkuvikoja
|
|
|
Post by Tuuli Honka on Jul 10, 2015 13:51:50 GMT 2
Ihana_lihava 10.7. ‘’Joo mitä hittoa?!’’ tuhahdin laitumen portilta. Katselin kettuuntunut katse ruskeissa silmissäni lihavaa tammaani, joka tunki itseensä ruokaa tyytyväisen näköisenä. ‘’Varmaan just sitä.’’ Venn naurahti vieressäni. ‘’Onhan sille sitä mahaa vähän kertynyt..’’ ‘’AI VÄHÄN?!’’ huusin turhautuneena, ja pari hevosta nosti päätään katsoakseen mitä se hullu huutaa. Poimin maasta narun ja riimun ja menin sähköaidan alta laitumen puolelle. Aya keskeytti mutustelunsa ja jäi tapittamaan mua. ‘’Moi punkero.’’ sanoin sille pistäessäni sen isoon päähän vaaleanpunaisen riimun, joka oli tosin saanut vihreän vivahteen. ‘’Mentiin.’’ nykäisin hevosen liikkeelle, ja se lähti reippaasti tallustamaan vierelläni. Kävelin Ayan kanssa talliin Vennin edellä. Tamma kulki kyllä omaan reippaaseen tapaansa hieman nykien ja puskien, sekä vetäen mua ruohomättäille. Taistelin Ayaa vastaan ja pääsimme sinne minne halusinkin, eli talliin. Kiinnitin yltiölihavan irlantilaisen käytävälle, ja se saikin seuraa Tanjasta siksi aikaa kun hain sen harjoja. ‘’Onpa sen masu kasvanut.’’ Tanja huomautti, kun palasin. ‘’Hyvä huomio.’’ irvistin naurahtaen ja taputin Ayan heinämahaa. ‘’Haha, no ei se edes näytä ihmeen pahalta.’’ ‘’No niinno, ei kyllä hyvältäkään, tosta olis tarkotus kyllä päästä eroon.’’ ‘’Pikkuhiljaa.’’ Tanja nauroi. ‘’Tossa ota harja.’’ tuhahdin ja työnsin naisen kouraan pölysuan. Kun tamma oli harjattu lähdin hakemaan varusteita. Tamman painavan satulan pistin heti sen leveään selkään ja pistin vyön kiinni ensimmäisiin reikiin. Tungin oman kypäräni päähän ja chapsit jalkoihin. Suitsin Ayan ja pyysin Tanjaa toivottamaan mulle tsemppiä. ‘’Haha, tsemppiä, koita jaksaa Aya!’’ Tanja nauroi. ‘’Älä sä sitä sääli.’’ nauroin virnuillen. Talutin tamman kentälle, joka oli tyhjä. Otin kentän portilta jakkaran, jotta joskus pääsisin selkään asti. Kiristin vielä vähän vyötä ja laskin jalustimet alas, jonka jälkeen nousin jakkaran avulla satulaan. Aya nuokkui paikoillaan, sitä ei vissiinkään kiinnostanut. Pyysin Ayan eteenpäin ja tamma lähti laiskasti liikkeelle. Kun olisin rääkännyt Ayaa oman jaksamiseni mukaan pitäisin vielä pari tuntia, mutta kyllä ne jaksaa pitää. Annoin tamman kävellä pari kierrosta löysin ohjin ja pyysin sen sitten raviin. Löysät ohjat heiluivat, mutta Ayaa se ei haitannut sillä se oli jo tottunut mun tapaan alkuverkata. Ohjasin tamman voltille jalka- ja istunta-avuilla. Se oli jäykkä kuin mikä, mutta tiesin sen vertyvän nopeasti. Ravasin toiseenkin suuntaan ja koska päivä oli melko lämmin aloin pikkuhiljaa huomata meissä molemmissa hikeentymisen merkkejä, hyi. Aloin keräillä ohjia ja kokosin tammaa lyhyemmäksi. Muistuttelin kouluraipalla takaosaa, joka yllättävän hyvin pysyi mukana ja aktiivisena. Väistätin parilla ravivoltilla takaosaa ulospäin ja tunsin kuinka takajalat astui ristiin, ah. Vesipisara. Ja toinen. Katsahdin taivaalle, jonne oli kertynyt tummat pilvet. Ei nyt vttu oikeesti, ajattelin. Vaihdoin suuntaa ja valmistelin laukannoston. Eihän sade mua varsinaisesti haitannut, mutta mukava se on ratsastaa kun ei sada. Vaikka Aya oli lihava, se oli ahkera ja teki nyttenkin töitä tosissaan vaikka alkuun vaikuttikin laiskalta. Laukkasimme kenttää ympäri reippaasti. Tamma toimi aktiivisesti ja käänsin sitä välillä voltille ja se pysyi koko sen ajan laukassa. Laukka oli selkeästi Ayan lempi askellaji, varsinkin kun saa mennä kovaa, vaikka se nosto onkin yleensä hankalahko. Sade oli yltynyt, mutta ei se paha ollut sellanen kiva virkistävä kesäsade. Aya ei ollut siitä moksiskaan. Nyt me ei ainakaan hikisiltä näytetty voitiin pistää kaikki sateen piikkiin. Vaihdoin suuntaa ja laukkasimme toiseenkin kierrokseen. Kun olin tyytyväinen Ayan työskentelyyn hidastin sen raviin ja annoin vähän ohjaa. Tamma venytteli kaulaansa ja ravasi kierroksen turpa maassa. Taputin sitä ja käänsin voltille ja se oli varsin toimiva peli, pakko myöntää, pidin Ayasta ihan sikana, se oli niin rehellinen ja ahkera tapaus. Mä kyllä pistän Vennin vielä joku kerta Ayan selkään ja se saa nähä kuinka ihana lihava hevonen mulla on!
|
|
Nina
Uusi tuttavuus
Posts: 26
|
Post by Nina on Aug 9, 2015 17:00:46 GMT 2
Sunnuntaisiivous
Kurvasin autollani hurjaa vauhtia Myllykujan pihaan. Saatuani auton vähemmän nätisti parkkipaikalle loikkasin eväitteni kanssa ulos ja kiisin kohti tallia. Puolivälissä matkaa muistin tietysti, että ovet olisi hyvä lukita, joten jouduin peruuttamaan hieman saadakseni näköyhteyden upeaan automobiiliini ja napsauttaakseni ovet lukkoon. Ulkona oli lämmin. Kerrankin aamulla oli lämmin eikä tarvinnut pakkautua paksuihin talvitamineisiin. Tämän vuoden kesä oli ollut täydellinen pohjanoteeraus säiden osalta. Kello oli varttia vaille kahdeksan astuessani viileähköön talliin. Olin tällä kertaa lupautunut hoitamaan aamutallin, mitä teen erittäin harvoin. Aikainen aamuherätys oli siis lievästi sanottuna vaikeaa. Jamie oli kaverinsa mökillä Nastan kanssa, joten minä olin saanut nauttia ylhäisestä yksinäisyydestäni jo peräti viikon. Hevosten aamuruokinta oli alkanut jo aikoja sitten. Järkyttävällä kiireellä kompuroin toimistoon ja frisbeen lailla heitin eväsboksini jääkaappiin, minkä jälkeen tukka putkella jatkoin matkaa heinien luokse. Myllykujan ratsut olivat kaikki ulkona, joten saatuani kottikärryt täyteen heinistä, lähdin juoksemaan niiden kanssa kohti tarhoja.
- Saakeli! No ihan sama jos nyt vähän putoo matkalla, mumisin itsekseni hölkätessäni kottikärryjen kanssa eteenpäin. Minulla oli sen verran vauhtia, että osa heinänkorsista levähti maahan ja jäivät sinne epätoivoisesti lojumaan. Ensimmäisenä saavuinkin ykköstarhan kupeeseen. Fina ja Voodi ottivat pientä matsia keskenään eivätkä siinä tohinassa huomanneet minun saapumistani. Sen sijaan Luna oli ollut pelkkänä korvana ja saapunut portille jo hyvissä ajoin huomatessaan herkullisesti kahisevat heinät. - Noniin tenavat, tulkaa syömään! huudahdin niin, että nyt myös riehuva kaksikko käänsi katseensa minuun ja hurjasti ravaten saapui luokseni. Fina oli törkeästi repimässä heinää sylistäni jo ennen kuin olin ne maahan laskenut. Karjahdin sille kovaan ääneen ja tönäisin sen kauemmas, mistä poni ei pitänyt laisinkaan. Se yritti ensimmäisen komentamisen jälkeen tulla ihan muitta mutkitta päälle, mutta sain kuin sainkin torjuttua tuon ääliön tönäisyn. Saatuani kaikille ykköstarhan asukeille heinät, jatkoin matkaani kakkostarhalle. Kyseisen tarhan asukki makasi pitkin pituuttaan maassa. Kuullessaan minun sähläykseni kottikärryjen kanssa nosti se hieman päätään ja käänsi korvansa höröön. Tumma nelijalkainen hörähti hiljaa, minkä jälkeen se kampesi itsensä vaivalloisesti ylös. Vanhahko suomenhevonen laahusti rauhallisesti heittämieni heinien luokse ja jäi aterioimaan korvat lerppuen minun jatkaessani jälleen kerran matkaani. Ruokittavia suita oli vielä paljon jäljellä.
Aamun aikana talliin asteli tunnille meneviä nuoria likkoja sekä Myllykujan uusi omistaja Tuuli, jonka olin muutamaan kertaan nähnyt mutten kovinkaan paljon ollut kuulumisia hänen kanssaan vaihtanut. Koko ryhmä lähti ulos hieman ennen kymmentä. Minulla olisi sopivasti aikaa lusmuilulle, koska hevoset olivat viettäneet koko yönsä ulkona, joten karsinat olivat putipuhtaita. Istahdin pienehkölle penkille tallin viereen ja seurailin kentällä hyöriviä ratsukoita. Aurinko oli piiloutunut pilviharsojen taakse ja viileä tuulenvire heilutti ruskeita hiuksiani. Viime aikoina olin potenut jokseenkin yksinäisyyttä. Olihan töissä paljon ihmisiä kenen kanssa jutella ja viettää aikaa, mutta töistä päästyäni minusta tuntui, ettei minulla ollut ketään kelle olisin voinut soittaa tai muuta vastaavaa. Joskus mielessäni kävi villi ajatus siitä, että millaista olisi elää parisuhteessa pitkän tauon jälkeen. Koskaanhan en rakkaan ihmisen poismenosta pääse yli – tai niin minä olen ainakin päättänyt ja toistanut tätä mantrana itselleni, mutta ehkä minä olisin kuitenkin valmis antamaan mahdollisuuden itselleni tuntea jälleen rakkautta tai edes ihastusta… Olisihan se ihan mukavaa. - Nina hei, haloo! - Häh? Mitä? - Mitä ihmettä sä oikein mietit? Heli kysyi kummissaan. – Jos mä nyt astun tonne sisälle, onks siellä siistiä vai ootko sä vaan istua tapittanu tässä koko aamun? - Joo… Kyllä siellä on kaikki ihan ok, mä vaan tässä vähän ajattelen… juttuja, sanoin naurahtaen ja nousin ylös. – Paljon se kello on? - 10:43. Mä ajattelin, että auttasit mua siivoomaan toimistoo. Venn sano eilen, että tulis auttamaan, mutta ei sitä pirulaista näy missään. - Joo, no ihan miten vaan. Valjastetaan Tuuli Vennin hommaan, jos se ei jostain ilmesty, ehdotin ja sain Heliltä myöntyvän nyökkäyksen.
Pitkänhuiskea mies oli saapunut vain muutama minuutti toimistoon, kun me olimme Helin kanssa sinne päässeet. - Missä pirussa sitä ollaan oltu? Heli vinkaisi. Mies näytti varsin väsyneeltä. Hänen pitkät hiukset oli heitetty nutturalle ja miehen silmät lerpattivat kuin Marraksen korvat tänä aamuna. - Onko sitä otettu vähän kuppia, vai? naurahdin ja tönäisin Venniä olkapäähän nyrkilläni. - Älä viiti nyt. On vähä heikko olo, mies inisi silmiään siristäen ja olkapäätänsä hieroen. – Täällä vaan heti käy naiset käsiks, kun paikalle saapuu… - Nyt tehdään niin, että kun sä oot nähtävästi toipilaan roolissa, otat tosta kaffeeta ja istut tohon sohvalle niin me vähä siivotaan, käskin Venniä, joka oikein nätisti totteli ja laahasi varsin säälittävän näköisesti kahvikoneen kautta sohvalle. - Kiitos. Tuo kiitos oli niin vilpitön ja kiittävä, että siinä meinasi ihan hämmentyä hetkeksi. - No niin ja nyt sitten töihin. Ylös, ulos ja mattoja puistelemaan! Heli huudahti epävireisesti, rullasi matot kainaloonsa ja lähti reippain askelin kohti ulko-ovea. - Miten toi on noin virkeenä? Venn kysyi silmät ummessa nojaten päätä sohvan selkämykseen. - Se on ihan sekasin. Siivoushullu.
Kun päiväheinien jakamisen aika tuli, oli Helin vuoro lähteä ruokkimaan ponit. Minä ja jo hieman virkeämpi Venn jäimme jatkamaan toimiston siivousta, kun Heli Tuulin kanssa lähti tarhoille. Venn oli asettautunut pöytänsä ääreen ja valmistautui henkisesti suuren paperikasan järjestelyyn toistelemalla ääneen kuinka hän kyllä pystyisi siihen. - Noniin, anna mennä vaan, naurahdin pyyhkiessäni vielä viimeisiä pölyjä hyllystä ja järjestellessäni kaikenlaisia kirjoja ja lehtiä pinoihin. - Nyt lähtee! mies huudahti ja iski kämmenensä pöytään. - Mikä lähtee? Tanja ilmestyi toimiston ovensuulle kulmat koholla. - Vennin operaatio siivoa ja tuhoa, vastasin nopeasti. Venn oli niin innoissaan työntouhussa, ettei hän tohtinut vastata Tanjalle muuta kun epämääräistä lyhytkestoista muminaa. Tanja vei omat ruokansa jääkaappiin, minkä jälkeen jäi hetkeksi toimistoon palloilemaan. Siinä saimme hetken jutustella kahdestaan ennen kuin Tuuli ja Heli saapuivat takaisin ja liittyivät mukaan. - Mulla on villi idea. Lähetäänkö kaikki maastoo pienelle lenkille? Eihän täällä nyt oo mitään tekemistä, kun tää toimistokin on siivottu, Heli ehdotti. - Sä et sitten malta olla paikoillaan hetkeäkään, Venn ulahti. – Jos mä lähen nyt jonkun elävän olennon selkään, nii voi hyvä jumala oon jossai ojassa ennen ku ehitää ees matkaan lähtee. - Mä voin kyl ainakin lähtee! Tanja ilmoitti hymyillen ja nousi sohvalta. - Joo, mulle käy ehdottomasti. Tällä tavallahan saadaan monta hevosta liikutettua yhtä aikaa ja mun työ kevenee, virnuilin ja siirsin katseeni Tuuliin. – Sä lähdet kans, eikö vain?
Neljä ratsukkoa käveli peräkanaa pois tallin pihasta Vennin jäädessä tallipihalla lojuvaan aurinkotuoliin ketaleet ojossa aurinkolasit silmien suojana. Olin ylistänyt Mannaa lattiasta kattoon ja saanut suostuteltua Tuulin tammani selkään. Heli istuutui nuoren Angien selkään, Tanja tietysti oman hoitohevosensa Julin niskaan ja minun uhrikseni valikoitui kakkoslempparini heti Mannan jälkeen, eli Luna. Alkumatka oli sekoilun täyteinen. Angie oli vilpittömän iloinen siitä, että se oli otettu vanhempien konkareiden mukaan. Manna harrasti aluksi omaa normaalia loikkimistaan ja pyörremyrskynä olemistaan ennen kuin Tuuli sai tuntuman heppaan. Tämän jälkeen oma kultapossuni kulkikin oikein nätisti ja välillä minun pitikin ihan ääneen ihmetellä tammani käytöstä ja ylistää Tuulia. Juli se vain köpötteli rennosti eteenpäin korvat hörössä ja sieraimet värähdellen. Ponimamma pysyi hienosti isojen hevosten perässä ja piti juttua yllä ääntelemällä jonon hännillä. Kun ratsut olivat saaneet purettua alkuinnostustaan kaikenlaiseen kiilailuun, ininään, puhinaan, pyörimiseen ja muuhun sekoiluun, matka taittui oikein mukavasti. Kiertelimme siellä täällä ja kävimme myös Kalliokosken tuntumassa kahlailemassa. Angie oli aluksi hieman kauhuissaan hiljalleen valuvasta koskesta ja jo hetken näytti siltä, että tamma heittää hanskat tiskiin ja karauttaa nelillä mahdollisimman kauas vedestä. Huomatessaan kuitenkin kaikkien muiden menevän veteen enemmän kuin innoissaan, uskaltautui Angiekin kastelemaan molemmat etukavionsa. Sen pidemmälle se ei kuitenkaan pystynyt tulemaan, joten teimme 180 asteen käännöksen ja jatkoimme takaisin sinne mistä tulimmekin. Matkan aikana riehujakaksikko Manna ja Luna ottivat mittaa toisistaan laukkapätkän aikana. Tammat kiisivät vieretysten hurjaa vauhtia harjat hulmuten ja korvat niskaa viiltäen. Luna ei sietänyt sitten millään Mannan ohittamisyrityksiä ja yritti kesken laukan tarttua Mannasta hampain kiinni. Suuremmilta vaaratilanteilta kuitenkin vältyttiin. Samaisen laukkapätkän aikana olimme kadottaa pienen ponitammamme Julin. Angiekin oli jäänyt taka-alalle, kun minä ja Tuuli saimme pitkän uurastuksen jälkeen hevosemme käyntiin. Angie löysi luoksemme pian, mutta Juli oli jäänyt jonnekin. Kauaa emme ehtineet ihmetellä, kun jo kuulimme lyhyen ja terävän askeleen kantautuvat jostakin kauempaa. Pian mäen takaa ilmestyikin kellertävä poni ja leveästi hymyilevä kultakutri. - Ette te meiltä karkaa! nainen huudahti hidastaessaan Julin raviin. Jatkoimme matkaa iloisen puheensorinan säestämänä auringon paahtaessa muutamien pilviharsojen takaa. Mitään näin rentouttavaa en hetkeen ollut kokenut. Perhana kun oli hyvä olo.
|
|
|
Post by Venn on Aug 13, 2015 23:36:03 GMT 2
Ihanan rikas tarina, ja kaikki hahmot olivat uskollisia itselleen 8) Venni kiittää muuten kaikkia maastoonlähtijöitä, ties mitä siitä olisi tullut jos oisin itse joutunut kaikkia heposia liikuttamaan.. siinä kunnossa. Kahvi kyllä teki hyvää. Ja toimistokin saatiin jonkinlaiseen kuntoon, helpottaa kummasti muutenkin näitä paperihommia kun kaikki on järjestyksessä, seuraava kysymys onkin sitten että kuinka kauan ne pysyy siistisi :--D
|
|
|
Post by Venn on Aug 13, 2015 23:39:15 GMT 2
Koska minulla oli varsin talvinen olo niin päätin nopeasti lavastaa talvimaiseman tuohon tallin pihalle ja sitten näpsiä kuvia. Tämä kyseinen kuva oli valitettavasti ainoa julkaisun arvoinen, ja ainoastaan Ttanjan hiuksien ansioista - en edes tiedä mikä sähköisyyskohtaus niihin iski, mutta ruhtinaallisesti ne ainakin sojottaa suuntaan jos toiseen. Muistakaas sitten kaikki hoitajat ja yksärit ja mahdolliset halukkaat ilmoittautua kuvajonoon jos tahdotte kuvia!
|
|