Viikon loma oli vihdoin alkanut. Äiti oli vienyt Emman mennessään Luusalmelle Villa Grandellaan ja Old Thomaskin oli suljettuna keittiö remontin takia. Olin saanut aamulla tyttöseltäni puhelun kuinka hauskaa hänellä olikaan ollut leipoa karjalanpiirakoita Elsa-tädin kanssa ja paimentaa lampaita Unto-sedän farmilla. Minuakin olisi kuulemma kaivattu siellä, mutta olin päättänyt pysyä visusti kotosalla ja keskittää kaiken aikani Myllykujassa lorvimiselle. Venn oli onneksi antanut minulle luvan raahata Bamsenkin mukaan tallille, jottei sen tarvinnut kärvistellä yksin koirankopissaan kaiken päivää. Pieni tihkusade piiskasi vaaleanpunaisen rukkan sadetakkini rinnuksia ja sai Bamsen karvan kihartumaan, kun tallustimme tallipihan läpi suuren parioven luo. Vetäisin kahvasta ja ovi aukesi narahtaen. Astelimme sisään lämpimään heinän tuoksuiseen talliin ja käytävällä olikin hirveä vilske. Nappasin Bamsen kaulapannasta kiinni, jottei koira lähtisi omin päin nuoleskelemaan ketään. Hennan tunti oli ilmeisesti juuri alkamaisillaan, sillä joukko polven korkuisia heppahöperöitä varusti ratsujaan, Julikin näytti olevan yksi uhrautuneista. Päätin että olisi parempi kadota toimiston uumeniin ennenkuin Henna nakittaisi minut auttamaan tunnille. Taisin kuitenkin myöhästyä.
-Tanja loistavaa kun olet täällä ja vielä sadevaatteissa, hyvä tyttö. Laitappa se koira Julin karsinaan järsimään vaikka luuta ja tule kentälle kymmenen minuutin sisällä puomitytöksi. Kiitos, tiesin, että haluat auttaa, Henna hihkui ja katosi ovesta ennen kuin ehdin jaata sanoa. Päätäni pudistellen talutin Bamsen Julin karsinan luo ja lykkäsin koiran sisälle.
-Paikka muruseni, ota vaikka tunnin nokoset, tuun sitten takasin, sanoin koiralle ja laitoin oven kiinni. Käännähdin kannoillani ja olin päätyä sydänkohtauksen uhriksi. Edessäni minua tapitti sinisilmäinen jokusen vuoden nuorempi poika, hymy huulillaan.
-Sori taisit pelästyä, mutta etkai sä aijo jättää tota koiraa tonne? Poika kysyi.
-Heivaanhei ja juu kyllä mä aattelin, sillä on tapana lähtee seikkailemaan jos mä katoon sen näköpiiristä, vastasin pojalle hieman ihmeissäni.
-Ai, no mut mä voin kattoo sen perään sen aikaa kun oot auttaas tunnilla, heitän sille vaikka keppiä tos pihalla tai jotain, poika hymähti.
-Viitsisitsä, se ois tosi kiva kyllä, Bamse tykkää noutaa ihan hirmusesti, mun mielestä Teemun koiraa varten on varustehuoneessa pallo, heittele vaikka sitä jos löydät, sanoin ilahtuen ja pääsin Bamsen pois karsinasta. Koira kiiruhti nopeasti nuolemaan pojan käsiä.
-Ainiin ja mä oon muuten Tanja, jatkoin kun tajusin ettemme olleet edes esittäytyneet.
-Mä tiedän, oon kuullut susta juttua, oot kuulemma ollu täällä pisimpään meistä hoitajista. Mä oon Luka, poika vastasi ja ravisti ojennettua kättäni.
-Aih mähän oon jo oikeen legenda täällä, pilailin ja kiitin vielä poikaa avusta. Nyt oli jo riennettävä kentälle, jottei Henna repisi pelipöksyjään.
-Tuleehan se matti myöhänenkin sieltä, Henna huudahti pilke silmäkulmassaan, kun kapusin portin pielestä kentälle. Nainen ohjeisti minua kasaamaan muutaman puomi rivin ja pari matalaa ristikkoa. Ristikoille sain luvan jäädä passiin tippuvien puomien varalta. Sade kiihtyi ikävästi ja näytti vaikuttavan tunnin kulkuun. Mink ei ollut yhtään innostunut vesilammikoissa ravailusta ja Julikin näytti diivailevan kastuvan pyllynsä takia. Jörö taas ei suostunut liikkumaan metrin vertaa. Hennakin alkoi olla melko kypsä oikutteleviin hevosiin.
-Tanja mee taluttaan Jöröä että saadaan poikaan liikettä, ei tästä muuten tule mitään, Henna komensi ja tein työtä käskettyä. Hölkkäsin kentän nurkassa niskuroivan ruunan luokse ja nappasin otteen ohjista juuri kuolainten alapuolelta. Selässä oleva pikkutyttö näytti hieman pettyneeltä kun ei ollut itse kyennyt saamaan herraa aisoihin.
-Älä huoli, tän kanssa käy näin tosi usein, sun taidoissa ei oo mitään vikaa, sanoin tytölle rohkaisevasti ja tämä soi minulle sievän hymyn selvästi rentoutuen. Maiskutin Jörölle ja raahasin sen perässäni raviin. Oma kuntoni oli valittevasti yhtä huono kuin ruunalla, joten puuskutimme yhdessä kuin darth vader konsanaan. Hölkättyämme muutamat puomit alkoi Jörö jo tajuta jutun juonen, eikä minun tarvinnut enää räjäyttää sydänlihastani sen vierellä juosten. Kävelin takaisin ristikko esteen luokse ja hengitin syvään ja rauhallisesti muutaman minuutin ajan. Onneksi tunti sujui loppuun suhteellisen hyvin enkä joutunut rehkimään puomien kanssa kuin muutaman kerran ennen kuin Henna vapautti minut tehtävästäni. Kiitin luojaa sadetakin keksijästä ja laahusti takaisin tallipihalle missä litimärkä koirani jahtasi pää viidentenä jalkana Lukan heittelemää palloa.
-Mennäänkö hei sisälle juomaan kahvia, kohta varmaan ukkostaakin, huoahdin pojille ja lompsimme talliin.
Tallissa ripustin sadetakkini kuivamaan pesupoksin naulaan ja nappasin hyllyltä pyyhkeen Bamsen kuivattelua varten. Eihän koira tietenkään pyyhkeellä kokonaan kuivunut, mutta edes enimmät tippuvat vesivanat saatiin loppumaan. Ripustin pyyhkeenkin kuivumaan ja kävelimme toimiston ovesta sisään. Tuuli istui pöydän ääressä puhuen puhelimeen ilmeisesti tärkeääkin puhelua, sillä meidät nähdessään hän katosi rivakasti tallin puolelle. Luka oli heittäytynyt pitkin pituuttaan sohvalle loikoilemaan ja luki viime maaliskuun seiska päivää. Käskin bamsen lepämään toimiston seinän vierustalle pois jaloista.
-Otatko kahvia? Kysyin Lukalta ja aloin ladata kahvinkeitintä.
-Emmä nyt, hirveen kutkuttavia juttuja taas tapahtunut, poika vastasi ja ahmi lehdestä juoruja itseensä.
-Öö kai sä tiedät että toi on yli vuoden vanha lehti? Naurahdin pojalle.
-Ai oho, no mä aattelinkin ettei Tauskin pitäis enää sen laulaja muidun kanssa yhessä olla, Luka virnisti ja heitti lehden takaisin pöydälle. Painoin kahvinkeittimen päälle ja nappasin nallepuh kuppini kaapin hyllyltä. Istahdin pöydän ääreen.
-Minkä ikänen sä muuten oot? Luka kysyi kohta utelias ilme kasvoillaan.
-Kakskymmentä, loppukuusta 21, vanha akka jo, vastasin virnistäen.
-Haha aattelin jotain 17, oot niin hirmusen pieni tai siis saman mittanen kun mä, poika naurahti.
-Voi kiitos, se on vaan plussaa jos näyttää nuorelta, varsinkin yhden lapsen jälkeen, hymähdin. Huomasin Lukan kasvoilla ihmetyksen häivähdyksen, mutta tämä vaihtoi vain nopeasti aihetta tulevaan jouluun ja piparinkoristelubileisiin.
-Eiks joulu oo vähän turhan kaukana mietittäväks, siihen on joku ööö puol vuotta, sanoin ja nousin ylös nappaamaan kahvia.
-Ääh joulua voi aina aatella, mut nnyt mun tarvii mennä tekemään jotain hyödyllistä ton nelijalkaisen kanssa minkä takia tänne tänään tulin, Luka sanoi ja pomppasi ylös sohvalta. Tämä huikkasi vielä heipat ja katosi ovesta tallin puolelle. Jäimme Bamsen kanssa kahden toimistoon, ainiin ja tietysti Chaplin kyhjötti häkissään porkkanaa nakertaen.
Pitkän ja laiskan puolentunnin kuluttua olin saanut kahvini juotua. Sää oli ulkona muuttunut takaisin pieneksi tihkusateeksi ja pilvepeitekin rakoili jo hieman. Ehkä illaksi tulisi vielä poutaa. Nousin ylös, huuhtaisin kuppini takaisin kaapin perukoille ja kehotin Bamsea seuraamaan minua tallin puolelle. Käytävällä oli hiljaista ja hevosetkin oli viety takaisin tarhoihinsa. Nappasin sadetakkini pesupoksilta ja puin sen takaisin päälleni ennenkuin astuimme ulos tallin ovista. Nyt olisi oiva hetki piipahtaa tervehtimässä Julia pitkästä aikaa. Kävelimme Bamsen kanssa Julin tarhaa kohden, kun jotai hämmentävää tapahtui. Aivan nenämme edessä Viki-varsa luikahti aidan lävitse vapauteen ja lähti innokasta pukkilaukkaa kentälle päin. Tästähän Bamse sai tulta alleen ja pinkaisi varsan perään ennenkuin ehdin tarttua kiinni sen pantaan.
-Voi %&/##%, huudahdin ja kaivoin äkkiä puhelimen taskustani. Selasin luettelosta esiin Vennin numeron ja painoin vihreää.
-Vastaa nyt vastaa, hemmetti soikoon, VENN VIKI KARKAS, sopersin puhelimeen ja sain vastaukseksi terävän odota hetki ja kolme tuuttausta. Jäin niille sijoilleni odottamaan ja pian Venn juoksikin luokseni pitkä tummanvihreä takki ja kolme numeroa liian isot saappaat päällään.
-Mihin suuntaan? Tämä kysyi vakavasti.
-Kentälle päin, niin ja mun koira jahtaa sitä joten tästä voi tulla aika hankalaa, sanoin ja pinkaisin juoksuun ennenkuin Venn ehti ärähtää minulle koirani huonosta koulutuksesta. Viheltelin ja kutsuin Bamsea koko ajan juostessani, mutta tuntui kuin koiran olisi maa nielaissut. Vikikin oli selkeästi hävinnyt tallin alueelta.
-Anna mun kaikki kestää, Venn parahti ja huitaisi ilmaa kädellään.
-Mitä sä edes teit Vikin tarhassa jos se karkuun pääsi? Venn jatkoi mietteliäästi.
-En mä ollut lähelläkään Vikin tarhaa, olin menossa kattoon Julia kun huomasin miten herra ”olen niin aikuinen” livahti aidan välistä vapauteen ja pinkaisi karkuun, vastasin miehelle.
-Millä hemmetillä se siinä onnistu, Venn kysyi suu hölmistyksestä ammollaan.
-Sitä kun ei moni tiedä, hymähdin ja jatkoin kävelyä viljapeltoa kohti. Kiersimme Vennin kanssa koko läänin melkein Heravuon tilalle asti, kunnes päätimme luovuttaa ja kävellä takaisin tallille.
-Eiköhän routa porsaan kotiin aja, Venn huokaisi ja näpytteli vielä Mirandalle tiedon livistäneestä varsasta.
-Millonka Miranda muuten palaa? Uskaltauduin kysymään.
-Voi sen kun tietäisi, olen korviani myöten täynnä töitä, eikä tälläiset karkailut auta yhtään asiaa. Mutta toivotaan, että edes ensi kesään mennessä saataisiin hänet takaisin, Venn vastasi huokaillen.
-Mä lupaan auttaa tallin hommissa niin paljon kun vaan pystyn, sanoin ja taputin miestä kaverillisesti selkään.
-Hyvä tietää, kadut vielä lupautuneesi, mies virnisti.
Saavuimme tallipihaan. Vikiä ei näkynyt täälläkään, vaikka yleisimmin se olisi ollut syömässä kukkaistutuksia tallin oven pielessä. Kävelimme pettyneinä kohti tallia. Vilkaisin olkani yli Julin tarhalle ja samalla silmäni osui johonkin ruskeaan Lunan tarhassa.
-Hahahahaahaaaa, en kestä enää, rävähdin loputtomaan nauruun. Venn kääntyi ihmeissään minua kohti.
-Mikä sua vaivaa? Tämä kysyi. En saanut naurultani sanaa suustani, osoitin vain tarhojen suuntaan.
Venn katsoi käteni osoittamaan suuntaan ja läimäytti käden otsaansa.
-Tää ei oo enää totta, jään kohta hermolomalle, eiei siis ei, argh, mies parahti ja lähti tarhojen suuntaan. Viki oli löytynyt. Sitä en tiedä miten varsa oli päässyt takaisin tarhaan, mutta siellä se vain näytti olevan. Kaikki kääntyi siis parhain päin, ainut vain, että Bamse oli edelleen kadoksissa.
Kävelin sisään talliin ja kutsuin koiraani vielä, jos se olisi palannut talliin. Tassujen töminää ei kuitenkaan kuulunut. Noh kyllä se sieltä palaisi vielä takaisin. Tallustelin jälleen toimistoon, jonne Tuulikin oli palannut. Nappasin pannusta uuden kupin kahvia ja hörppäsin sievoisen kulauksen kitusiini.
-YÖK, täähän on ihan tervaa jo, parkaisin ja sylkäisin kahvit suustani lavuaariin. Nappasin pannun käteeni ja kaadoin sen julmasti viemärin syövereihin. Pesaisin pannun samalla fairyllä parantaen sen käyttöikää ja pyyhkäisin vielä rätillä keittimen ympäri. Tuuli kiinnitti huomioita touhuihini.
-Oot ensimmäinen kenen nään tekevän noin, Tuuli sanoi ja taputti käsiään yhteen.
-Ai haha, emmäkään tätä kovin usein tee, myönsin.
-Hyss älä myönnä. Mutta nyt mä näin, että teit. Ota tästä tällänen Myllykujan avainnauha, teetin näitä just sievoisen kasan jos vaikka pidetään myyjäiset. Saat nyt olla ensimmäinen joka koeajaa nää, Tuuli vastasi hymyillen ja ojensi minulle vihreänruskean avainnauhan, jossa luki nätisti Myllykujan Ratsutila pienellä hevosen päällä koristeltuna.
-Oi vitsi täähän on hieno, kiitos, hymähdin ja pyöräytin samantien kotiavaimeni nauhan jatkeeksi. Tämä tulisi ehdottomasti tarpeeseen.
-Ainiin sun koira on Julin karsinassa, se juoksi tolla pihalla ihan mutaisena ympyrää niin otin sen talteen, Tuuli sanoi vielä ja katosi sitten talliin. Kiiruhdin tämän perään ja riuhtaisin Julin karsinan oven auki. Mutaisen harmaaksi muuttunut berninpaimenkoirani hyppäsi suoraa syliini ja nuolaisi leveästi koko naamaani.
-Voi muru eiköhän me lähetä kotiin pesulle!
---
Suoritin tehtävät viki karkaa ja tervainen kahvi ja nyt saat Venn piirrustusjonoos vielä myllykuja avainnauhan
