Finan hoitopäiväkirja

[Venn]

HURMEEN ALOFINAN HOITOPÄIVÄKIRJA

hoitaja: etsitään

Asuu karsinassa nro. 6

Tarhaus:
Tarhataan Lunan ja Okran kanssa tarhassa numero 4.

Loimitus:
Sateella sadeloimi, sadeloimen alle fleeceloimi jos on kylmä ja tuulee. Kevyttoppaloimi jos pakkasta yli -10°C, toppaloimi jos yli -20°C, jää talliin jos pakkasta on yli -25°C.

Liikutus:
Jännesuojat esteillä ja maastoesteillä.

Ajankohtaista:
Fina sai hoitajan, silas:n!

[krista~]

Aamulla heräsin jos suhtellisen aikaisin ja odotin jännityneenä, että pääsen tutustumaan uuteen hoitohevoseeni. Hoidin aamuhommat nopeasti ja vedin ylleni tallivaatteet, mukaan lukien kumisaappaat. Ulkona satoi reilusti vettä, joten varustuksenkin tuli olla sen mukainen. Hyppäsin autooni ja ajoin Myllykujan parkkipaikalle.

Tallilla ei onneksi satanut vettä, joten jätin suosiolla sadevaatteni autoon. Kävelin talliin ja Venn tulikin heti vastaan. "Moikka, Finaako tulit katselemaan", mies kysyi. Nyökkäsin ja lähdimme yhdessä kävelemään Finan tarhalle. Tamma katseli tarhastaan korvat hörössä kun Venn lähti tätä sieltä hakemaan. Fina antoi yllättävän helposti miehelle kiinni ja he lähtivät yhteistuumin kävelemään porttia kohti. Fina mulkoili porttia inhottavasti, mutta käveli kiltisti ulos siitä. Yht'äkkiä poni tempaisee päänsä ylös ja nousee takajaloilleen. Venn nykäisee narusta ja toruu ponia, jonka jälkeen Fina jatkaa entistä pahemmin riuhtomista. Tamma hyppi ja loikki vähän joka suuntaan, yritti jatkuvasti riuhtoa itseään irti. Venn kuitenkin toimi rauhallisesti ja yritti kaikin keinoin saada tammaa lopettamaan pelleilemisen. Olin jotenkin todella lumoutuneen oloinen kun katselin Finan pelleily, teki mieli hymyillä, mutten viittinyt.

Kun Venn vihdoin sai tamman rauhalliseksi ja he pääsivät talliin ehjin nahoin, oli aika aloittaa hevosen harjaaminen. "Tässä sinulle harja, minä seuraan vierellä", Venn sanoi ja tyrkkäsi minulle punaisen pölyharjan. Siirryin varovasti tamman vierelle, puhuin sille rauhallisella äänellä ja silittelin kaulalta. Fina säpsähti aluksi kosketustani, mutta kun aloin harjaamaan, alkoi ponikin rentoutua. Harjasin hiljakseen edeten kaulasta takapuoleen ja huomasin kuinka Fina oikeasti nautti. "Jännää, että Fina on rauhallinen harjatessa", mietin Vennille. Mies nyökkäsi ja hymähti. Siiryin ponin etupuolelta toiselle kyljelle harjaamaan. Koko harjauksen ajan juttelin tammalle rauhallisesti ja mietin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kun olin ponin harjannut, Venn näytti miten Fina käyttäytyy muuten. Hän otti harjakorista pääharjan ja lähestyi tamman päätä. Fina alkoi viskoa päätää rajusti, mutta Vennin napattua riimusta kiinni alkoi poni rauhoittua. Puhelin tammalle jatkuvasti ja silittelin sen kaulaa, jotta tämä alkaisia rentoutua. Seuraavaksi Venn ottikin kaviokoukun ja minä siirryin hieman kauemmaksi. Jalkojen nosto ei ilmeisestikkään ollut tämän tamman mieleen vaan piti olla kokoajan potkimassa niitä alas. Vennin ja Finan taisteltua hetken, Fina alkoi luovuttamaan ja Venn sai homman tehtyä.

"Vieläkö haluat aloittaa Finan hoitamisen?", Venn kysyi naurahtaen. "No tottakai, ponissa pitää olla haastetta", hymähdin ja siirryin rapsuttamaan tamman kaulaa. Venn nyökkäsi, "Viedään Fina tarhaan, taluta sinä." Jähmetyin hetkeksi, mutta rohkeus purskahti esiin ja nappasin tomerasti riimunarun maasta ja kiinnitin sen riimuun. Alkumatka tallin sisäpuolella sujui ongelmitta, kehuin tammaa paljon ja kaivoin taskustani sokeripalan. Fina söi sen antaumuksella ja jatkoimme matkaa. Tallin ovista päästyämme ulos, tamma jähmettyi paikoilleen. Maiskutin hieman ja Fina hyppäsi pystyyn. "Ei!" sanoin tomerasti ja vetäisin hieman riimunarusta. Tamma rauhoittui hetkeksi ja päästiin melkeinpä tarhalle kunnes alkoi hirveä pomppiminen. Nyt tamma hyppi tasajalkaa ja yritti hyppiä pystyyn. Naurahdin pienesti ja yritin saada ponin hallintaan nykimällä riimunarusta sekä laittamaan ponin liikkelle joko eteen- tai taaksepäin. Näin Fina rauhoittui ja selvisimme kunnialla tarhaan asti.

"Hyvinhän se meni", Venn kehui. Nyökkäsin ja lähdin siivoamaan Vennin avustuksella harjoja pois. Jäimme hetkeksi vielä juttelemaan talliin, ennen kuin lähdin itse kotia.

[Miranda]

Jälleen: tekisitkö profiilin foorumille? Helpottaa viestien löytymistä

Mutta itse tarinaan:
Tarinassasi tuot hienosti esiin ponin luonteen. Fina on pippurinen tamma, mutta senkin pään sisälle on mahdollista päästä kovalla työllä . Kehitysideana voisi olla että keskittyisit kuvailemaan myös muutakin kuin tamman luonnetta, voisit tuoda esim. enemmän esiin omaa luonnettasi, ympäristöä, henkilöiden persoonallisuuksia jne.
Kieliopillisesti huomasin muutamia virheitä ja puhekielisyyksiä, mutta ne eivät lukemista haitanneet. Puhekielisyys tarinoissa ei ole kiellettyä, sillä voi saada tekstistä persoonallistakin. Teksti on jaoteltu sopiviin kappaleisiin.

Palkkio: 2ap, 1lp, 15v€ . Lisäksi pääset tasolle 1, onneksi olkoon!

[silas]

Pakkasasteet heittelehtivät vanhan Skodan mittarissa, mutta se oli arkipäivää. Istuessani pelkääjänpaikalla kaivauduin yhä syvemmälle ja syvemmälle kaulahuivini syvyyksiin veljeni Winstonin ajaessa kohti Myllykujaa. "Uusia hevosia, siis?" hän kysyi yhtäkkisesti. "Vaihtelu virkistää," naurahdin ja unelmoin ajoista, jolloin veljeni viitsisi puhua englantia ollessamme keskenään. Ei sillä, etteikö suomenkieli olisi hurmaava ja poikkeava, mutta kaipailin hänen ja muidenkin perheenjäsenteni syvää skottiaksenttia. Kääntyessämme sivukujalle puristin puhelintani lujasti kourassani, lukien vielä kerran läpi Mirandalta saamani sähköpostin. "… Toivotan sinut tervetulleeksi Finan hoitajaksi, tavataanko lauantai-aamuna?"



Kirpeä tuuli huitaisi hiukseni sinne ja tänne. Miranda höpötteli sysirautiaasta tammasta ja sen persoonallisuudesta tarkasti, enkä voinut jättää kuuntelematta. Harmaaseen vivahtava tamma piti katseensa kiinni minussa, korvat heiluen. Se nojasi varautuneen kevyesti vaaleahiuksisen naisen käteen, kuin yrittäen sulauttaa itsensä harmaaseen syysaamuun. "Ja ehdottomasti saa olla varovainen, muttei liian," Miranda päätti puheensa hymyillen. Hän ojensi minulle valkopehmusteisen riimun ja saman sävyisen punaisen riimunnarun. "Vie se talliin, tulen pian takaisin. Pitää käydä toimistolla," hän jatkoi ja vilkutti mennessään. Seurasin naisen menoa hetken, kunnes tiesin etten voinut vältellä tätä hetkeä sen enempää. Pieni tamma mulkoili minua epäluuloisesti ja uhitteli painamalla korvansa kiinni niskaan, kun astuin lähemmäs. "Jassoo, että sellaisella tuulella," myhäilin hiljaa. "Eiköhän meidän olisi aika lähteä talliin."



Pienestä temppuilusta huolimatta punainen riimu somisti tamman siroa päätä ja olimme matkalla kohti karsinaa numero 6. Alofina heilautteli pitkää harjaansa sivulta toiselle hermostuneesti tuhisten. Yritin rentouttaa tammaa puhutellen sitä hiljaisella äänellä, ja huomasin tamman kuuntelevan tarkasti. "Juuri näin, hieno tamma," hymyilin ja käänsin ponin karsinaansa. Sitoessani raudikkoa kiinni se meinasi saada kiinni takkini hihasta, mutta kokemuksien perusteella osasin ennakoida jotenkuten ja ärähdyksen seurauksena tamma vain murjotti. Kun tamma oli silminnähden rentoutunut asteen verran, uskaltauduin koskettamaan sen kaulaa, tunkeuduin tamman omalle alueelle varoittamatta, mutta Fina antoi tämän anteeksi. Kai.



Hetken kuluttua olin jo ehtinyt silittämään tamman siron vartalon läpikotaisin kunnioittavan rauhallisesti, kun Miranda saapui punaisen harjalaatikon kera. "Saat harjailla sitä hetken aikaa, sitten voisimme käydä tallikierroksella. Ei mikään kiire, ilmoita kun olet valmis," hän hymyili ja katosi teille tietämättömille. Silmäkulmastani näin lumoavan tamman kääntelevän korviaan kummastuneesti, nojautuessani alas nostamaan pakista pehmeän suan. Esittelin harjan skeptisesti minua tutkivalle tammalle ja sain tältä luvan harjaukseen. Tamma käänsi katseensa johonkin, mikä oli huomattavasti kiinnostavampaa kuin kömpelön näköinen mies tuulitakissa ja kaulahuivissa, mitäköhän sekin täällä tekee. Kerroin tammalle kokemuksistani ja kyselin siltä sen omia kertomuksia, tietenkin odottamatta oikeaa vastausta. "Tähän mennessä kaikki hyvin," mumisin itsekseni vaihtaessani ponin puolta ja kumartuessani harjaamaan pölyn ja kuivuneen mudan likaamat sirot jalat.



"Kuinka sujuu?" kuului takaani. Säpsähdin ylös selvittämästä raudikon häntää ja hetken kummastuneena katselin pitkänhuiskean miehenhymyä. "Venn. Olet varmastikin Silas," hän esittäytyi. Katsahdin tammaa pikaisesti, ennen harppausta karsinan ovelle. "Sepä se, Silas on nimeni," hymyilin tälle ja nappasin harjapakista kaviokoukun. "Ja meillä on mennyt yllättävän hyvin," tokaisin pienen hymyn saattamana. "No se on hyvä. Varo vaan, tässä ponissa on tulisuutta!" Venn nauroi ja hyvästeli minut. Syvään henkäisten katselin tammaa kuutisen sekuntia, ennen kuin kumarruin alas.



"Fina, lopeta!" ärähdin tammalle, kun tämä jo neljättä kertaa yritti säälimättömästi minua huitaista kengällään. Tamma katsoi minua näreissään ja jatkoi murhayritystään kaikesta huolimatta. Nappasin kiinni tamman sirosta vuohisesta ja komensin tammaa tämän riuhtoessa jalkaa irti. Pian se lopetti, tietäen että voittaisin tämän taistelun kuitenkin - neljättä kertaa peräkkäin. Sain kaavittua ylimääräiset moskat pois tamman kengän välistä ja puhdistettua säteen ympäristön. Suoristin selkäni ja silitin tammaa kiitokseksi. Keräsin käytetyt harjat takaisin laatikkoon ja hitaasti, varmoin ottein poistin riimun tamman päästä. Se heilautti kaulaansa kylmänä kiitoksenosoituksena ja käänsi selkänsä. "Jaha," huokaisin ja astuin karsinasta. Tutkimusmatkani kohti Mirandan olinpaikkaa alkoi jo tutuksi tulleen karsinan numero kuuden ovelta.



Eipä aikaakaan, kunnes meinasin törmätä tähän kyseiseen vaaleahiuksiseen. "Oletko valmis? Hienoa! Kierrellään vähän paikkoja," hän ehdotti ja hymyillen myönnyin. Kiersimme reippaaseen tahtiin tervehtimässä sisällä oleskelevia hevosia, tapasin vain ohimennen muutaman muunkin hoitajan ja opettelin satulahuoneen omasta tahdostani ulkoa. Kun uskoimme minun tuntevan paikkoja tarpeeksi, Miranda kehotti viettämään hetken ponin kanssa jos minulla olisi aikaa, ja kertoi, ettei tällä kertaa muuta tarvitse tehdä. Kiitin häntä ajastaan ja puikkelehdin takaisin Finan karsinalle. Ennen viimeistä askelta karsinaan, kirjoitin pikaisen viestin veljelleni ilmoittaakseni, että minut saisi hakea. Melkein samalla sekunnilla tuli vastaus: "on my wsy!" Jos hän vielä joskus oppisi kirjoittamaan. Astahdin viheltäen tamman karsinaan ja ojensin sille rauhallisesti käteni. Tamma hönkäisi niihin lämmintä ilmaa ja unohti asian. Se katseli minua arkana, enkä voinut kuin naurahtaa. "Ajattelitko liimata korvasi lopullisesti tuonne niskaan?" Samalla ojensin käteni hitaasti tamman kaulalle ja sivelin sitä hellästi. "Niin, ei minua tarvitse jännittää, usko pois."



"Lähden tästä kotiin, ensi viikolla uudestaan?" hymyilin Mirandalle asettaessani Alofinan harjapakkia omalle paikalleen. "Kiva, että pääsit jo näin aikaisin paikalle. Nähdään!" hän hymyili perääni, kun pujahdin varustehuoneesta. Vilkutin hänelle mennessäni ja kipaisin parkkipaikalle, jossa veljeni jo odotti.



"Miten meni?" Winston kysyi huolimattomasti. "Hyvin. Erittäin hyvin," hymyilin huiviini.

// toivottavasti näinkin pikainen tarina ei haittaa! (:

[Venn]

14.11.2014 ensimmäinen hoitokerta
Piristävää saada vihdoinkin miehiä tallin hoitajakaartiin, tervetuloa vain minunkin puolesta! Fina tarvitsee juuri sinunlaisen päättäväisen hoitajan, joka osaa myös pitää tamman rauhallisena pienillä kikoilla kuten juuri puhelemalla sille. Fina tuntuu pitävän sinusta, vaikka onkin oma kenkkuinen itsensä

Tarina oli hyvä aloitustarina, aloitit rauhallisesti tutustumaan hevoseen etkä rynnännyt heti selkään. Kirjoitusvirheitä en bongannut ja teksti oli sujuvaa, hienoa! Rivinvaihtoja ei tosin tarvitse olla kolmea peräkkäin, mutta sillä nyt ei ole kovin paljoa väliä. Tarinassa tuli myös mukavasti esille vähän kaikkien henkilöiden luonnetta, mikä on suositeltavaa. Annan tästä palkkioiksi 17v€, ja pikaiset hoitotarinat eivät haittaa yhtään, ihan miten omaan aikatauluusi sopii kirjoittaa (:

Kaappisi löytyy nyt henkilökunta-sivulta ja sinne sitten tullaan lisäämään kuvia sekä palkat ja tavarat. Vaikka et suoritakaan tasoja, kaapistasi löytyy silti pieniä vapaaehtoisia bonustehtäviä sekä ansaitsemasi v€:t. Onko muuten OK jos piirtämiäsi kuvia lisätään aina silloin tällöin Myllykujan sivuille, esimerkiksi juuri tuonne kaappiin? 

[Luka]

Ensimmäisenä päivänä

Vai oli minut hyväksytty hoitajaksi. Talli oli kyllä enemmän kuin unelmieni täyttymys, joten minun kuului olla asiasta iloinen. Jokin kuitenkin mättäsi. En tuntenut hoitoponiani kunnolla. Tuntui, että olin saanut hoidettavaksi ponin, mutta en ansainnut sitä. Vanhalla ratsastuskoululla sain hoitohevosen siitä syystä, että sovin hevosen kanssa hyvin yhteen. Kävin auttamassa sen omistajaa kisoissa ja liikutin hevosta valvovan silmän alla valmennuksissa ja joskus harvoin itsenäisestikin. Kyseinen hevonen, tai siis poni, oli 150cm korkea new forest ori ja se hyppäsi kevyesti metriä. Sitä ponia kaipasin eniten. Nyt oli kuitenkin aika nostaa katse eteenpäin ja katsoa, millainen uusi hoidokkini oli. Kenties sekin oli samanlainen unelmieni täyttymys. Haastetta hoidokissa piti aina olla ja sitä pienessä pippuritammassa olikin.

”Millainen se on? Osaako se hypätä?” pikkusiskoni Amanda kyseli. Olin kyllästynyt hänen uteluihinsa.
”Sen näkee sitten,” vastasin tylysti. Odotin auton luona, jotta saisin kyydin tallille. Oma auto tulisi vasta ensi vuonna ja siihen asti olin muiden kyytien varassa.
”Tuu jo äiti!” huusin avonaisesta ulko-ovesta. Samassa portaat rapisivat ja Figo juoksi alakertaan. Se oli tunnistanut ääneni.
”Kuka oikein avasi portin auki?” huusin vielä, ennenkö kyykistyin koiran eteen ja rapsutin sitä niskasta.
”Tullaan tullaan, katso ettei se koira tule mukana, sen pitää jäädä tänne,” äitini touhotti, niin kuin aina.
”Amanda! Vie Figo sisälle,” käskytin.
”Se on sun koira! En vie!” Amanda huusi. Huokaisin syvään ja otin Figon pannasta kiinni. Talutin koiran kengät jalassa yläkertaan ja suljin portin. Lähteminen oli aina yhtä hidasta, aina tapahtui jotain.

Vihdoin istuin auton kyydissä matkalla kohti Myllykujaa. Radiossa puhuttiin jotain Suomen säästä, mikä oli kuulemma yllättänyt tutkijat. Suomen sää sitä ja tätä, miksei kukaan keksinyt muuta aihetta! Painoin nopeasti kanavan vaihtonappia ja tyydyin kuuntelemaan ruotsalaista musiikkia.

”Hei sä ajoit ohi!” huudahdin. Äitini paukutti rattia musiikin tahdissa eikä ollut huomannut tien päätä:
”Kappas, niin meninkin.”
Hän peruutti autoa tien päähän, painoi vilkun päälle ja kääntyi. Niin saavuimme vihdoinkin Myllykujan pihaan. Sitä hetkeä olin odottanut. Sain astua ulos autosta hoitajana, enkä vain kävijänä. Nyt minua todellakin odotti tällä uudella tallilla joku, vaikka se tuntui niin uskomattomalta.

Äitini kaasutti pihasta pois ja minä kiiruhdin talliin. Tuntui, kuin olisin tullut kotiin. Tallin haju aiheutti aina saman tunteen. Hetkellisen fiilistelyn jälkeen siirryin katselemaan paikkoja. Talli vaikutti ensikertalaisen silmiin kotoisalta, mutta saattaisi olla, että menisi hetki opetella kaikki paikat. Hetken kuluttua saavuinkin tilaan, missä oli sohva ja pöytä ja pari tyttöä, tai toinen heistä taisi olla jo aikuinen.
”Hei vaan,” sanoin hymyillen. Puheensorina haihtui ilmaan ja molempien silmät kääntyivät tapittamaan minua. Ilmeisesti olin suurikin ilmestys, koska kumpiakaan ei saanut suutaan auki.
”Olen Luka, Finan uusi hoitaja,” kerroin lyhyesti.
”Ainiin, kuulinkin sen saaneen uuden hoitajan. Tervetuloa!” harmaahiuksinen nainen sai sanottua. Nuorempi tyttö pysyi hiljaa. Tilanne oli kiusallinen, kun kukaan ei puhunut joten katsoin parhaaksi lähteä.

Pienen hortoilun jälkeen löysin itseni kentän aidalle nojaamasta. Kenttää ympäri ravasi vaalea tamma. Tamma oli silmiini upea ja sitä ratsasti mies! Laji oli minulle täysin vieras. He nimittäin menivät lännenratsastusta. Jäinkin seuraamaan kentän tapahtumia mielenkiinnolla. Tuntui, että olin saapunut täysiin vieraalle planeetalle. En tiennyt, että Suomessakin oli lännenratsastusta. Tiesin vain Kari Vepsän, sen laulajan, joka harrasti lännenratsastusta ja luonnollisia hevosmiestaitoja. Termit olivat tosin täysin vieraita minulle. Olin kasvanut kilpatallilla eikä siellä harrastettu sellaisia.
”Heippa! Sä taidat olla se uusi hoitajapoika?” kysyi ääni vierelläni. Hätkähdin hetkellisesti, mutta sen jälkeen minua alkoi huvittaa sana hoitajapoika.
”Joo, olen mä se hoitajaPOIKA,” vastasin painottaen viimeistä sanaa. Huomasin naisen punastuvan hiukan:
”Hupsista.. Haluatko sä tutustua Finaan mieluummin kuin seisoskella täällä?”
”Haha, eipä tuo haittaa, kyllähän mä oon hoitajapoikakin. Oikeastaan tämä on ihan mielenkiintoista seurattavaa, mutta jos sä esittelet Finan mulle niin mikäpä siinä,” naurahdin. Naisen huulille nousi pieni hymy ja hän nyökkäsi.

Hetken kuluttua olin Finan karsinassa Helin kertoessa hoidokistani tarkemmin. Hän oli tallityöntekijä, joka nähtävästi osasi kaikki hevosten tiedot ja taidot ulkoa. Kaikki jutut tulivat kuin ”apteekin hyllyltä”, niin kuin tavattiin sanoa. Mielenkiinnolla kuuntelin Finan kilpailuhistoriasta ja historiasta ylipäätään. Oikeastaan Fina oli odotettua kiinnostavampi poni. Se söi ihan rauhassa koko sen ajan viimeisiä heiniään, kun rapsuttelin tammaa. Heli sanoikin ihmettelevänsä tamman olevan niin rauhallisena. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes heinät loppuivat. Fina alkoi yhtäkkiä tajuta sen karsinassa olevan vieras ihminen ja siitä alkoi luimiminen. Myös hampaat louskuivat uhkaavasti pohkeeni lähellä. Katsoin parhaaksi siirtyä käytävän puolelle turvaan. Heli sulki karsinan oven ja lupasi, että Fina oli ihan mukava poni. Sanat jäivät kaikumaan korvissani ”mukava poni”. Ehkä se tosissaan oli niin, kun vain pääsisin tutustumaan tammaan paremmin.

//yritän suorittaa tällä tasotehtävää "Tutustu hoitohevoseesi joko tarinassa tai piirroksessa"

[Venn]

1.8.2015 Ensimmäisenä päivänä

Anteeksi kauheasti näin pitkäksi venynyt vastausaika! Tarinoiden viimeinen vastausraja on aina kerran viikossa, ja toki montakin tarinaa voi kirjoittaa peräkkäin, vaikkei olisi saanut vastausta - voi aina katsoa minne suoritettujen tehtävien johtaisi, seuraavalle tasolle tms.

Itse tarinasta: Tämä oli oikein hyvä aloitustarina, ja toit hyvin esiin hahmosi ajatuksia ja persoonaa - tähän juuri pyrimme, eli saada sen oman hahmon tunteet ja mielipiteet hyvin esiin tallin arjessa. Alku kertoi myös jotain hahmosi suhteista muihin ihmisiin, mikä tuo hyvin realistisuutta - iso plussa!
Kirjoitusvirheitäkään en pahemmin huomannut, ja kieli vaikutti muutenkin huolitellulta eikä "hassuja" lauseita hyppinyt silmille. Oikein mallikas aloitustarina siis, ja tehtävä on myös hyväksytysti suoritettu - palkkioksi tästä annan siis 18v€ + 1lp + 2ap sekä tehtävän suorituksesta pienen pääharjan, 1lp sekä 5v€.

[Luka]

Tutustumiskierros

Ollessani muiden kyytien varassa, en päässyt ainakaan vielä kovin usein Finan luokse. Hinku oli jo kova, mutta kyytiä ei vain tuntunut löytyvän. Tosin taisin olettaa jonkun tulevan minulle itse kyyditsemistä ehdottelemaan. Hävetti myöntää, mutta minulla ei vain ollut aikaa. Nyt olin kuitenkin saanut itseäni niskasta kiinni ja ajoimme taas autolla kohti Myllykujaa. Äitini oli opetellut reitin ulkoa, mikä oli tietenkin hyvä juttu. Emme tosiaankaan ajaneet tällä kertaa tienpään ohitse.

”Mä soitan sitten!” huudahdin vielä, ennenkö paiskasin oven kiinni. Täällä sitä taas oltiin, Myllykujan tallilla. Tallissa odottaisi Fina, johon halusin jo tutustua paremmin. Olin päättänyt tällä kertaa tutustua tallin tapoihin tarkemmin. Viimeksi olin vain kuunnellut juttuja Finasta, joten nyt oli aika tutustua talliin. Piti vain etsiä käsiini joku, joka osaisi esitellä paikat.

Saavuttuani talliin suunnistin Finan karsinalle. Yllätyin, koska tamma ei ollutkaan siellä, missä sen oletin olevan. Tajusin kuitenkin hyvin pian, että hevosia oli laitumella. Sehän sopi minulle, pystyin keskittymään tallin tutkimiseen. Ensimmäisenä kävelin paikat läpi etsien sitä lännenratsastajamiestä. Oletin hänen kuuluvan tallin ”vakiokalustoon”, enkä erehtynyt. Löysin miehen hyvin pian ja olin kirjaimellisesti törmätä häneen.
”Moikka! Mä olen Luka, Finan uusi hoitaja,” esittäydyin.
”Moi, Teemu Vuorimaa,” mies vastasi nyökäten. Minua huvitti hänen esittäytymistapansa, mutta jätin sen sanomatta. Sen sijaan kysyin Teemuksi esittäytyneeltä mieheltä tallinesittelyä.
”Kyllähän se sopii, teitä uusia hoitajia on aina mukava tavata ja ehkä meiltä löytyy yhteinen sävelkin, kun molemmat ovat tällaisia karskeja miehiä,” Teemu naurahti ja vinkkasi silmää. Hymyilin hänen lauseelleen, mutten varsinaisesti nauranut.

Saavuimme ensimmäisenä sen viimekertaisen vaalean hevosen luo, jolla tämä Teemu oli ratsastanut. Tunnistin sen heti.
”Tässä on oma silmäteräni, Okra,” Teemu esitteli.
”Minkä rotuinen se on?” kysyin heti.
”Kuusivuotias quartertamma,” Teemu sanoi selvästikin ylpeänä, eikä ihme, tässä hevosessa oli näyttävyyttä. Ainakin omaan silmääni se näytti hienolta ja jopa hiukan erikoiselta.
”Milloin päätit siirtyä lännenratsastuksen pariin?” kysyin seuraavaksi. Minua kiinnosti hirveästi kyseinen laji. Teemun ja Okran viimekertainen suoritus oli vakuuttanut minut.
”En oikeastaan osaa sanoa, näin joskus televisiossa pätkän lännenratsastusta, jota halusin tietystä koittaa,” Teemu kertoi.

Ja niin tutustuin Teemuun. Ehdimme kierrellä suurin piirtein joka nurkan läpi ja jutella aiheesta ja aiheen vierestä. Teemu vaikutti heti ihmiseltä, jonka kanssa olin samalla aaltopituudella. Olimmehan me molemmat sitä erikoisempaa sukupuolta tallilla(Teemun mukaan) ja meillä oli vain pari vuotta ikäeroa, niin uskomattomalta kuin se kuulostikin. Olin olettanut Teemun vanhemmaksi, mutta erehdyksissäni se oli jäänyt luuloksi.

”Kiitos nyt tästä esittelystä! Ehkä mä osaan jo seuraavalla kerralla suunnistaa itsekin,” huikkasin vielä, ennenkö nousin auton kyytiin.
”Toivotaan! Näkemisiin!” Teemu vastasi vielä. Tietenkin äitiäni kiinnosti tuo tuntematon (hyvännäköinen) mies tallipihalla. Vastasin hänen katseeseensa sanomalla nopeasti:
”Älä luulekaan.”

[Venn]

14.8.2015 TUTUSTUMISKIERROS

Oi, tosi kiva tutustumistarina talliin, ja hienoa että teillä Teemun kanssa synkkasi heti noinkin hyvin :-D Tallipojan sisäinen lännenmies taisi myös nostaa päätään puhetyylistä päätellen. Teemua parempaa esittelijää en myöskää tiedä, hyvä että sait hänet näyttämään hieman paikkoja.

Kirjoitusvirheitä ei tästäkään tarinasta ponnahtanut esiin, ja pituus sopi hyvin esittelykierrokseen. Tekstistä ei myöskään tullut "pakotetun" tuntuista, mikä on aina plussaa, vaan asiat kulkivat omalla painollaan, hienoa! Tästä annan +13v€ sekä 1ap ja 1lp :>

[Luka]

Mysteerihuopa

Jälleen kerran löysin itseni tutkimassa tallin paikkoja. Teemun esittely oli ollut kattava, mutta en silti tyytynyt siihen, vaan päätin jatkaa paikkojen nuuskimista. Kirjaimellisesti nuuskin paikkoja. Tallin haju oli se, mitä olin kaivannut muuton jälkeen.

Eksyin sattumalta, tai en nyt tiedä oliko se niin sattumaa, yksityispuolen satulahuoneeseen. Minua oli kiehtonut lännenratsastus siitä asti, kun saavuin tallille ja nyt päätin ottaa selvää, millainen satula siinä olikaan käytössä. Hyvin pian eteeni tuli satulateline, jonka päällä oli lännensatula huopineen ja jalustimineen. Jalustimet olivat aina yhtä hauskan näköiset. Ne erosivat niin paljon tavallisista koulu- tai estejalustimista. Itse asiassa koko satula oli niin erilaisen näköinen. Hetken satulaa katseltuani katseeni siirtyi lattialle. Siellä lojui huopa odottamassa noukkijaansa. Huopa oli silmiini erittäin hienon värinen, vaaleansininen. Huopa vaikutti yleishuovalta. Aloin etsiä satulaa, josta puuttui huopa. Sellaista ei löytynyt. Katselin samalla varusteita, jotka olisivat edes vähän samaa väriä. Lopulta tyydyin vetämään vesiperän. En saanut pienintäkään vihjettä siitä, kenelle huopa olisi voinut kuulua. Siksi päätinkin siirtyä kyselemään muilta, jos he tietäisivät huovan omistajan. Ei sen paikka kuitenkaan lattialla ollut.

Ensimmäisenä kohtasin jo ennestään ”tutun” ihmisen, jonka nimeä en vain saanut päähäni.
”Moikka, mulla ois tässä huopa, jonka omistajaa en tiedä,” aloitin kertomisen. Minua vanhempi nainen katsoi huopaa ja sanoi sitten:
”Mistä löysit sen? Eihän se ole tippunut mistään?”
”Ei ole, katsoin kaikki vähänkään samaa väriä olevat varusteet läpi, eikä mikään täsmännyt tämän huovan kanssa,” selitin kummastellen. Työtäni hankaloitti vielä sekin, että huopa näytti hyvin uudelta. Siinä ei ollut yhtäkään karvaa tai kulumajälkeä.
”Sillä ratsuttajalla on tamma, jolla olen joskus nähnyt jotain tuon väristä,” nainen sanoi viimein. Kiitin häntä kohteliaasti. Ensimmäinen vihje oli saatu. Ajattelin eteneväni kuin salapoliisi vihje vihjeeltä saavuttaen lopulta ratkaisun.

”Ei kyllä ole minun huopani, tuo näyttää olevan pienempää kokoa,” Niinaksi kutsuttu nainen vastasi, kun esittelin huopaa hänelle. Huopa vaikutti oikealta mysteerihuovalta.
”Onko sulla mitään aavistuksia, kenenkä tämä voisi olla?” kysyin viimein.
”Kysy siltä, joka toi tänne laikukkaan orinsa, en nyt muista hänen nimeään,” Niina vastasi osoittaen yhtä karsinaa. Kiitin jälleen kerran ja siirryin karsinan luokse. Siellä ei ollut ketään, joten pysäytin lähimmän vastaantulevan ihmisen kysyen häneltä, onko hän nähnyt kyseistä huopaa ennemmin kellään.
”Ei kyllä näytä tutulta,” nainen vastasi. Hän vaikutti kiireiseltä, joten en jäänyt sen kauemmaksi juttelemaan.

Hortoilin hetken käytävällä, kunnes huomasin Vennin lakaisevan tallikäytävää. Syöksyin hänen luokseen utelemaan huovan alkuperää:
”Moikka! Löysin yksityisten varustehuoneesta tällaisen, enkä löydä tämän omistajaa, kun se lojui vain lattialla!”
”Tuo näyttää tutulta, mutta en saa päähäni kenen se on, Tuuli voisi tietää, käy kysymässä häneltä,” Venn kertoi ja jatkoi sitten lattian lakaisua. Seuraavana lähdinkin etsimään Tuulia. Kauaa ei tarvinnutkaan etsiä, kun jo löysin naisen oman hevosensa karsinalta varustamassa kivannäköistä hevosta.
”Venn käski kysyä sulta, jos sä tietäisit tämän huovan omistajan. Se lojui yksityisten varustehuoneen lattialla,” selitin nopeasti. Tuuli katsoi huopaa ja sanoi sitten:
”Tuo taitaa olla Finan huopa, jos en ihan väärin muista! Sille on ostettu hiljan uusi huopa, joka kyllä katosi mysteerisellä tavalla.”
”Oikeasti?!” huudahdin. Olinko tosiaan etsinyt koko ajan omistajaa huovalle, joka kuuluikin omalle hoitoponilleni?
”Niin mä muistelisin, käy lukemassa ostopäiväkirjasta, se löytyy toimistosta,” Tuuli naurahti. Kiitin häntä ja kiiruhdin toimistolle. Tällä kertaa minulla oli lupa avata tallin papereita. Hyvin pian löysinkin etsimäni kirjan. Avasin sen ja etsin uusimman kirjoituksen.
”21.8.2015 Ostettu Finalle vaaleansininen yleishuopa, Vikille uusi isompi riimu ja Voodille fleeceloimi tallikäyttöön – Tuuli”
Kirjoituksen luettuani minua alkoi naurattaa. Minustako salapoliisi, hahah!

//tällä suoritan hoitajakohtaista tehtävääni: "Käy tutustumassa yksityispuolen varustehuoneeseen ja löydä satulahuopa, joka tuntuu kuuluvan ei kellekään. Etsi satulahuovan omistaja. "

[Venn]

Mysteerihuopa 27.8.2015

 Oi, hienosti otit paljon muitakin tallilaisia tarinaan ja ratkaisit kadonneen huovan arvoituksen varsin kivasti, hyvä hyvä! Tällä tarinalla myös tehtävä suoritettu. Kirjoitusvirheitä ei tullut bongattua, ja kieli oli muutenkin sujuvaa. Tarinassa tuli kaikki aiheeseen liittyvä hyvin selitettyä ilman, että se venyi tavattoman pitkäksi tai jäi lyhyehköksi - hyvä pituus myöskin siis! 

Tästä annan palkkioksi 13v€, 1ap+1lp sekä tehtävän suorittamisesta tuon kyseisen vaaleansinisen huovan kaappiisi! :>

// edit, tällä pääset myös seuraavalle tasolle, onnittelut! Palkkio löytyy kaapistasi :>

[Luka]

Tuntihevosen hoitaja

Vai oli Fina menossa ratsastustunnille. Minua selvästikin vihjaistiin siitä, että apuani saatettaisiin tarvita. Olin valmistautunut siihen, että kohtaisin pian ensimmäistä kertaa lauman ärsyttäviä pikkutyttöjä, jotka mankuisivat hevosen selkään. Niin minä sen ajattelin, talli täynnä hysteerisiä pikkutyttöjä taputtelemassa jokaisen hevosen turpaa. Olin kuitenkin erehtynyt pahemman kerran. Talliin ilmaantui hiukan ripotellen minua pari vuotta nuorempia tyttöjä, ei ollenkaan sellaisia ärsyttäviä pikkukakaroita, joiden perään olisi saanut katsoa joka väli. Minun oli pakko huokaista helpotuksesta, kun tajusin tunnin olevan hiukan tasokkaampi. Ei kai Finaa edes laitettaisi ihan aloittelijoille. Olin vain päästänyt mielikuvitukseni valloilleen.

”Moikka! Oletko sä Miisa?” kysyin ystävällisellä äänellä hiukan sivummalla seisovalta lettipäiseltä tytöltä. Tyttö katsoi minuun ja nyökkäsi.
”Sä menet tämän tunnin Finalla,” kerroin tyytyväisenä. Olin toki hiukan pihalla, mitä minun pitäisi tytölle kertoa. Finalla ratsastaminen taisi olla hänelle itsestään selvyys, olihan hän sen tainnut juuri lukea ilmoitustaululta.
”Mä voin vaikka auttaa sua sen kuntoon laittamisessa,” totesin lopulta ja lähdin kävelemään Finan karsinaa kohti. Miisa lähti hiukan ujostellen perääni. Joko olin järkyttänyt hänet olemalla poika tai sitten hän oli vain niin ujo.

Kannoin raavaana miehenä satulan ja suitset Finan karsinalle ja annoin Miisan kantaa harjapakin. Tyttö oli yhä hiljaa. Hän vain hymyili minulle, jos totesin jotain. Kysymyksiä en edes viitsinyt esittää. Pääsimme hyvin nopeasti Finan karsinalle ja avasin oven. Fina oli heti vastassa luimien, oikea ihanneponi!
”Oletko sä ennemmin mennyt Finalla?” sain vihdoin kysyttyä, kun työnsin tammaa karsinaan. Miisa vastasi jotain hyvin hiljaa ja jouduin kysymään asiani uudestaan. Siihen sainkin jo paremman vastauksen:
”Olen mä, se on mun lempiponi.”
Se helpotti elämääni, Miisa siis tiesi tamman tavat, ehkä jopa paremmin kuin itse tiesin.

Miisa harjaili Finaa aikansa ja pian sain kysyä, voisinko auttaa häntä. Miisa nyökäytti jo rohkeammin ja sanoi, ettei osannut laittaa varusteita. Aloitin ottamalla satulan telineestä ja asettelemalla sen Finan selkään. Tamma oli heti valmiina hampaittensa kanssa. Väistelin minuun kohdistuvia hampaita yrittäessäni kiristää satulaa. Yllättäen satulan laitto menikin hyvin ja onnistuin välttämään ne parit yhden jalan potkut ja näykkäisyt.
”Se on aina tuollainen,” Miisa sanoi tyynesti asetellen kypärää päähänsä. Nyökäytin ja vastasin:
”Olen kuullut, mutta en ole pahemmin sitä varustellut.”

Seuraavana oli suitsien vuoro. Laitoin ohjat kaulalle ja siirsin riimun kaulalle. Fina tajusi hyvin nopeasti pääsevänsä liikkumaan hieman vapaammin ja se yritti heti peruuttaa taaksepäin. Riimunaru kiristyi kiristymistään ja pian se esti Finan liikkumisen. Tamma luimi ja sai napattua hennosti reidestäni. Onneksi se ei sattunut ja jo pienellä näpäytyksellä turvalle tamma tajusi olla kiltimmin. Sain kuolaimet sen suuhun ja suitset paikoilleen. Ihme kyllä, mitään kummempaa ei enää tapahtunut.

Miisa ratsasti hyvin, sitä en voinut kieltää. En ihmetellyt yhtään, miksi juuri hänelle oli laitettu Fina. Tamma toimi tytön alla oikeasti hienosti! Olisin voinut katsella ratsukon työskentelyä pidempäänkin, mutta tunti loppui.
”Taputtakaa ja tulkaa alas selästä!” opettaja huudahti. Oppilaat tekivät työtä käskettyä ja pian kaikki olivat jalkautuneet. Kiiruhdin parin muun hoitajan perään ottamaan Finaa vastaan.
”Mun pitäis mennä, joten voitko sä hoitaa Finan?” Miisa kysyi iloisena. Tunti oli selvästikin mennyt hyvin. Nyökkäsin päätäni, se minun oli tehtävä hoitajan roolissa. Ottaessani Finan ohjista kiinni ja taluttaessani sitä tallia kohti muiden ratsujen joukossa tajusin vierelläni kulkevan tamman olevan juuri sellainen kuin tahdoin, sellaisesta piti pitää kiinni!

//Suoritan tasotehtävää

[Luka]

Harjojen putsari

Minut oli suoraan sanottuna pakotettu ottamaan Finan harjapakki ja marssimaan sen kanssa ulos. Vaihtoehtoja ei annettu. Se oli pakko. Raahauduin raittiiseen ulkoilmaan ja vedin keuhkot täyteen syksyn tuoksua. Sää oli muuttunut nopeasti syksyiseksi. Vasta sitä ihmeteltiin alkukesän ihmeitä ja nyt oli jo syksy. Vuodenajat vaihtuivat ihan liian nopeasti, se oli minun mielipiteeni.

Nappasin ensimmäisen harjan käsiini ja istuin kiven päälle. Harjasta sojotti karvoja joka suuntaan. Mieleeni juolahti kysymys, koska harjat olivat viimeksi putsattu. Siitä oli varmasti kauan. Aloitin putsaamisen vetelemällä piikkisukaa kädessäni olevaa yleisharjaa vasten. Karvat irtosivat siinä aika nopeasti. Olin tehokas, mutta kaikki karvat eivät siltikään irronneet. Oli pakko siirtyä kaviokoukkuun. Vetelin sitä harjaa pitkin ja yritin saada jokaisen irtokarvan pois. Sanonnan mukaanhan se meni niin, kun jotain tekee, se pitää tehdä kunnolla.

Yleisharja päätyi vielä lopuksi vesisuihkun alle, niin kuin jokainen harjoista vuoron perään. Kumisuka oli kaikista helpoin putsata, koska siihen ei tarttunut karvoja. Kaviokoukku oli varrestaan likainen, joka oli vieläpä hankalaa saada irti! En kuitenkaan luovuttanut, vaan hinkkasin sormellani likakohtia veden alla niin kauan, että lika alkoi irrota. Lopulta olin tyytyväinen. Piti pestä enää itse harjakoppa.

”Mitäs sä täällä teet?” kysyi ääni selkäni takaa. Tunnistin hänet Teemuksi. Nostin harjaa ylemmäs:
”Miltä näyttää?”
”Ihan rauhassa, ajattelin mennä ratsastamaan, onko sulla mitään?” Teemu vastasi.
”Mitä nyt pitäisi tämä laatikko pestä,” selitin.
”Voin hakea Okran ja laittaa sen kuntoon, ehkä sä siinä ajassa ehdit,” Teemu vastasi lyhyesti ja lähti sitten harppomaan laidunta kohti. Siirryin taas sivummalle letkun kanssa. Avasin hanan ja päästin vettä laatikkoon. Veden pinta nousi lähelle reunaa. Suljin sitten hanan ja aloin heilutella vettä puolelta toiselle. Se irrotti hyvin irtoavan lian reunoilta. Seuraavana lisäsin sekaan käteni ja hinkkasin reunat siistiksi. Kaadoin sitten veden pois ja siirryin nostelemaan ruohikolla lojuvia harjoja laatikkoon. Ne eivät vielä olleet kuivia, mutta saisinpa kuljetettua ne helpommin talliin.

Laitoin harjat ja harjalaatikon kuivumaan kuivatusritilän päälle. Sen jälkeen siirryin Finan karsinalle. Tamma oli juuri tullut tunnilta ja tuntilainen touhusi vielä sen luona.
”Mä voin viedä ne suitset, olen Finan hoitaja,” tarjouduin. Minun ikäiseni tyttö nosti päätään, mietti hetken ja antoi suitset lopulta minulle. Poistuin hiljaisena satulahuoneeseen riiputtaen suitsia käsivarrellani. Pesin kuolaimet hanan alla ja laitoin suitset pakettiin, niin kuin oli tapana. Tallin tavat alkoivat pikku hiljaa tulla tutuiksi.

Kun Fina oli tyytyväisenä karsinassaan ja tuntilainen jo lähtenyt, siirryin kentän laidalle. Teemu treenasi selvästi lännenratsastusta. Kentällä näkyi isoja ja pieniä vesilätäkköjä. Kuivaa oli vain toisessa päädyssä ja siellä Teemu ratsasti.
”Haluatko tulla katsomaan, kuinka se liikkuu?”
Kysymys yllätti minut, mutta siirryin kentän puolelle ja asetuin seisomaan ympyrän keskelle. Okralla oli kivan näköinen liike, mutta se vaikutti osaamattomalta. Kaikki lännenhevoset vaikuttivat mielestäni osaamattomilta.
”No, mitäs tykkäät?” Teemu kysyi pysäyttäen Okran paikoilleen pelkällä istunnalla. Tamma meinasi lähteä jopa peruuttamaan, mutta Teemu piti sen paikoillaan.
”Mitä se osaa? Näyttää niin tylsältä ja osaamattomalta hevoselta,” totesin kylmästi. Olin saattanut herätä väärällä jalalla.
”Se on kuusivuotias, mieti sen perusteella,” Teemu sanoi hiukan kiukkuisemmin. Samassa hän nosti pysähdyksestä laukan, käänsi Okran ympyrälle ja teki hetken kuluttua laukanvaihdon. Se yllätti minut.
”Eihän se mikään huono hevonen olekaan,” sanoin. Teemun kasvoille nousi hymy. Hän kokosi ohjat käsiinsä ja vaati Okralta hiukan enemmän. Tammasta muotoutui hetkessä kouluratsu, jonka liike oli lennokasta ja pitkää.
”Wau!” huudahdin lopulta. Teemu kehui tammaansa ja löysäsi saman tien ohjan.
”Ei se mikään turha tamma ole,” Teemu hymyili. Olisin vain itsekin halunnut mennä ratsastamaan.

//jälleen kerran, suoritan hoitajakohtaista tasotehtävää