Julin hoitopäiväkirja

[Miranda]

SKIIPPAGURRA KJELLFRIDIN HOITOPÄIVÄKIRJA

hoitaja: ttanja

Asuu karsinassa nro. 10

Tarhaus:
Tarhataan Voodin, Ithin ja Mannan kanssa, tarhassa numero 1.


Loimitus:
Julilla on paksu karva, eikä sitä tarvitse loimittaa kuin kovilla pakkasilla. Tuulisella, kylmällä sateella sadeloimi. Kevyttoppaloimi jos on -20°C, jää talliin yli -30°C pakkasella.

Liikutus:
Jännesuojat esteillä ja maastoesteillä.

Ajankohtaista:
Kaikki ok tällähetkellä.

[ttanja]

Näin minusta tuli Julin hoitaja:



Eihän ihminen voi rakastumiselleen mitään? Eihän? Minä en ainakaan voinut. Seuraavana päivänä Julin saapumisesta, en voinut muuta kuin astella pala kurkussa Mirandan eteen ja ottaa asian esille. Vaikka minua kuinka hävettikin jättää Mink näin pian hoitamiseni aloitettua, en vain voinut itselleni mitään. Juli oli juuri sitä mitä olin aina toivonut. Miranda punnitsi asiaa pidemmän tovin mielessään, mutta lopulta suostui vaihtoon. Hän kuitenkin painotti etten saisi vähän ajan päästä tulla vinkumaan kuinka halusinkin Minkin takaisin. Lupasin ettei niin tulisi tapahtumaan ja pysyisin päätöksessäni meni se sitten syteen tai saveen. Miranda toivotti minulle onnea uuden hoitohevoseni kanssa ja jatkoi paperitöidensä pariin.

Kävelin ulos toimistosta leveä hymy naamallani ja tein muutamat ilon piruetit käytävällä. Teemu asteli minua vastaa hämmästyneenä, mutta heilautin hänelle vain kättäni ja kiiruhdin ulos tallista. Suuntasin tarhoille ja tähyilin oikeaa tarhaa. Tiesin, että Juli oleskelisi Ithin kanssa, mutta minulla ei ollut harmainta aavistustakaan tarhan sijainnista. Pian kuitenkin silmäni tarkensivat ykköstarhassa mustan möykyn ja päätin lähteä tarpomaan sitä kohti. Tarha oli kuin olikin oikea ja Juli seisoskeli portin pakeilla. Kävelin varovasti sen luokse ja tervehdin ponia. Ithi hölkkäsi myös portille ja yritti napata Julille tarjoamani porkkanan omiin suihinsa, siinä kuitenkaan onneksi onnistumatta. Juli komensi toisen pois ruoka apajiltaan ja jatkoi sitten taskujeni hamuilua.
-Näytät jo sopeutuneen hyvin, hymähdin ja taputin tammaa kaulalta.
-Huomenna sulla alkaakin jo tuntihommat, toivottavasti pääsen sun kanssa pian ratsastelemaan, jutustelin ponille ja silittelin sen turpaa. Julia ei näyttänyt puheeni kauheasti kiinnostavan se vain yritti ja yritti kaivella lisää herkkuja taskustani.
-Taidat olla jotenkin perso ruualle? Naurahdin ja annoin sille vielä toisen porkkanan palan. Nyt herkuttelu sai kuitenkin riittää, sillä työvuoroni alkaisi tunnin kuluttua ja oli aika lähteä tarpomaan kohti keskustaa.
-Nähdään huomenna!

[ttanja]

Hiipparoin aamu varhaisella Myllykujaan. Miranda oli juuri tekemässä aamutallia ja jakoi ruokia hevosille. Tänään ei ollut ketään häntä auttamassa, joten päätin tarjoutua yhdeksi lisäkädeksi. Miranda antoi minulle luvan antaa Julille ruuat, sillä niitä nainen ei ollut ehtinyt vielä laittaa. Kiiruhdin rehuhuoneeseen ja otin hyllystä ämpärin. Kauhoin ämpäriin seinällä olevan listan ohjeistaman määrän kauraa ja kivennäisiä yms mitä nuo hevoset nyt aamuisin söivätkään. Heitin sekaan myös muutaman mehevän porkkanan. Kiikutin seoksen Julin karsinalle ja tamman silmät kirkastuivat ruuat nähdessään. Avasin karsinan oven ja astelin selkä edellä karsinaan, ettei rohmuhirviö saanut napattua ämpärin sisältöä käsistäni. Kaadoin ruuat ruoka-astiaan ja tarkistin vielä juoma-automaatin toimivuuden. Väistyin sitten ulos karsinasta ja suljin oven. Jätin tamman ruokailemaan rauhassa ja vein ämpärin takaisin rehuhuoneeseen, ensin huuhdeltuani sen pesupaikalla. Miranda ei tarvinnut minua tällä erää enempää tallissa, joten lähdin tarkastamaan tarhojen vesitilanteet.

Kiersin jokainen tarhan ja tarkistin vesiastiat. Lunan tarhassa vesiastia oli vetänyt jäähän, joten lämppäri oli ilmeisesti vioittunut. Tarkistin samalla reissulla aitojen ja porttien kunnon, sillä olisi äärimmäisen inhottavaa lähteä näin kirpeässä pakkassäässä jahtamaan karkuteille päässeitä hevosia. Kierrokseni tehtyä käppäilin takaisin talliin ja mainitsin Mirandalle jäätyneestä vesiastiasta. Tämä soitti samantien Teemun korjaamaan asian, sillä ei itse kaikilta töiltään ehtinyt ja minä olin aivan liian uuno tekemään moista työtä. Lakaisin odotellessani tallin käytävää ja järjestelin ilmoitustaulun lappuja, kunnes hevoset olivat vihdoin syöneet ja antaneet ruokien asettua vatsoihinsa. Oli aika lähteä viemään niitä tarhoihin. Koska lämpömittari näytti jo hurjaa miinus kuusi lukemaa, puettiin Voodille, Lunalle, Finalle ja Mannalle fleeceloimet ulos. Muilla nelijalkaisilla tuo fleecekerros oli jo omasta takaa. Sain viedä Minkin, Jörön, Julin ja Ithin tarhoihinsa. En tietenkään kaikkia kerralla, mutta kuitenkin. Kun kaikki oli saatu tarhoihin oli aika palata takaisin talliin. Miranda lähti asioille ja Venn saapui hoitamaan puhtaanapito puolta. Tarjouduin myös hänen avukseen ja yhteistuumin aloimme putsata karsinoita.

Pestyäni kaikkien karsinoiden juoma-automaatit, ruoka-astiat sekä huuhdeltuani suolakivet oli Venn ehtinyt jo kääntää viiden karsinan pohjamateriaalit ympäri. Tunsin itseni toivottoman hitaaksi ja tartuin äkkiä talikkoon, jottei tämä pääsisi piikittelemään minua. Vennillä oli siltikin enemmän elämänkokemusta ja ehdin putsata vain yhden karsinan, kun tämä oli siistinyt jo loputkin. Tyydyin tappiooni kun nauraen lähdimme hakemaan lisää purua karsinoihin. Kun karsinat olivat kunnossa, lakaisimme käytävälle tipahdelleet purut pois ja veimme kottikärryt talikkoineen takaisin varastoon.
-Huhhuh ja päivän työt on tehty, naurahdin.
-Älä luulekkaan, vielä pitää pestä kaikkien varusteet ja järjestää vintti ja siivota tarhat jaja, Venn aloitti.
-Täh?
-No ei kai kaikkea tänään, tämä jatkoi nauraen.
-Mä aattelin kanssa, että eikai sentään, hymähdin ja kävelimme rinta rinnan toimistoon. Venn keitti meille kahvit ja jäimme hörppimään tervalientä pöydän ääreen.

-Moikka, tekin ootte täällä, jäikös mulle yhtään sumppia? Kuului tovin päästä toimiston ovelta, kun kirkkaanpunainen irokeesi asteli sisään. Silmäni revähtivät seljälleen tuon ilmestyksen nähdessäni enkä osannut muuta kuin osoittaa kahvipannua. Venn vain naureskeli minulle ja esitteli meidät keskenään:
-Tässä on Katja, tai tutummin Kirppu ja tämä tässä on Tanja.
-Heippa, tyttö hihkaisi minulle ja ojensi kätensä. Pudistin päätäni ja tartuin tämän käteen;
-Heivaan, ootpas aika räikeä. Ne olivat ainoat sanat mitkä mieleeni sillä hetkellä tulivat ja tiesin heti itsekin kuullostaneeni hieman tökeröltä. Tyttö kuitenkin vain nauroi ja nyökkäsi. Katselin pitkään tämän lävistyksiä sekä venytyksiä ja tuota kirkkaanpunaista kukonharjaa. Pian kuitenkin tulin siihen tulokseen, että ne sopivat hänelle todella hyvin. Itseasiassa todella hyvin.
-Noi hiukset kyllä sopii sulle, hymähdin ja hörppäsin kahvia. Tyttö kiitteli ja pyörähti leikkisästi mallimaisen pyörähdyksen. Tässä kohtaa Venn poistui ja jätti meidät kahden. Jutustelimme jonkin aikaa niitä näitä ja sain selville tytön ajelevan päivät pitkät kevarillaan. Olinkin miettinyt kuka sellaista huudatti kylän raitilla pitkin yötä. Mainitsin tästä hänelle ja tyttö punastui hieman. Pian kuitenkin tuli hetki jolloin tiemme erkanivat, sillä Kirppu oli luvannut lähteä Ninan kanssa tutustumaan tarkemmin Mannaan ja minun oli aika lähteä antamaan Julille täyden palvelun hoitotuokio.

Puikkelehdin varustehuoneelle ja nappasin harjahyllystä kuluneen ämpärin, johon oli tussilla kirjoitettu Juli. Sisällä oli kaiken sävyisiä vihreitä harjoja ja oranssi kaviokoukku. Edellisellä omistajalla ei ainakaan ollut kovin hyvä värimaku. Naurahdin ajatukselle ja lähdin harjaämpärin kanssa ulos. Tallustelin ykköstarhalle ja kutsuin Julia portille. Tamma katsahti minuun ja heilautti korviaan, muttei liikahtanut milliäkään. Laskin ämpärin maahan, nappasin aidalta riimunnarun käteeni ja astelin sisälle tarhaan. Ithi kirmasi luokseni niin, että oikein pelästyin, mutta yhteentörmäykseltä onneksi vältyttiin. Kävelin reippain askelin Julin luokse ja ennen kuin tämä sai hirmuisia karkaamisajatuksia otin sen kiinni narun päähän. Lähdin taluttamaan tammaa tarhan portille ja pujahdimme siitä äkkiä ulos ennen Ithiä. Suljin portin hyvin, otin maahan laskemani ämpärin käteeni ja lähdimme tallustelemaan hoitopuomia kohti. Puomilla solmin Julin kiinni vetosolmulla ja pyysin sitä seisomaan nätisti paikoillaan. Sen oli aika kokea elämänsä parhain puunaustuokio.

Tovin aikaa tammaa harjailtuani Hennan auto kurvasi parkkipaikalle, mikä merkkasi aina sitä, että ratsastustunnit alkaisivat pian. Nainen kiiruhti meitä kohti ja lähelle päästyään avasi suunsa:
-Onkos tämä nyt se uusi poni?
-Joo, Juli, vastasin naiselle.
-Okei se on sitten enstunnilla jo mukana, joten pidä kiirettä siinä harjailussa, nainen vastasi tomerasti ja lähti sitten tallia kohden. Harmistuin näistä uutisista kovin, sillä olisin halunnut viettää Julin kanssa hieman pidemmän tovin yhdessä. Mutta kuuliainen kansalainen kun olin, harjasin tamman suunniteltua nopeammalla temmolla, puhdistin kaviot ja selvitin jouhet. Tein sen häntään vielä ranskalaisen kalanruotoletin koristeeksi ja puhdistin rähmät sen silmistä. Tässä kohtaa meitä lähestyikin jo noin kymmenen vuotiaan oloinen poika kypärä päässään, turvaliivi yllään.
-Tämä on varmaan se vuonohevonen, mulla on tunti sillä, poika sanoi minulle.
-Joo on, hae tallista sen varusteet, harjasin sen valmiiksi, vastasin tuolle.
-Asia selvä, poika vastasi konemaisesti ja hävisi talliin. Pian tämä saapui itseään suuremman satulan sekä suitsien kanssa luoksemme. Annoin pojan varustaa Julin kaikessa rauhassa. Satulavyön kohdalla autoin, koska Juli pullisteli aivan liikaa tämän voimille. Kun tamma oli valmis tunnille, sanoin pojalle vieväni Julin riimun sekä narun sen karsinalle, josta tämä ne myöhemmin löytäisi. Poika nyökkäsi ja lähti taluttamaan Julia kenttää kohti.

Tallissa lupaamani mukaan jätin riimun naruineen Julin karsinalle ja kävin viemässä harjaämpärin takaisin varustehuoneeseen. Tämän jälkeen lampsin ilmoitustaululle ja varasin tuntilistasta itselleni muutaman tunnin, lisäten tietenkin ratsutoiveeksi Julin. Muutama muukin oli sitä ehtinyt jo toivoa, mutta ehkä minulla kävisi tuuri. En keksinyt enään sen suurempaa tekemistä, joten päätin lähteä kotiin välipalalle.

[ttanja]

Ainiin ja yo. tarinassa suoritin hoitajakohtaisen tehtävän anna aamuruuat hoitohevosellesi.

[Miranda]

2.11: oikein kiva tarina, tuo ensi-innostus on jotenkin niin käsinkosketeltavaa :3. Saat 10v€ +1ap.
3.11: hoitajakohtainen tehtävä suoritettu (+8v€), laitoin uudet tehtävät kaappiin. Juoma-automaatin toimimisen tarkistaminen on hyvä etenkin näin talvella, sillä putket tuppaavat jäätymään kovemmilla pakkasilla, jos niitä ei käytetä vähään aikaan. Nyt on sattunut kaksi herkkusuuta samaan tarhaan toivottavasti Ithi ja Juli pysyvät sovussa ruoka-asioista . Kiva että Katjakin alkaa pikkuhiljaa päästä talliporukkaan. Annan tästä 15v€ + 2ap + 1lp.

[ttanja]

Painelin tallipihaa eteenpäin, kun tarhoilta kuului huudahdus.
-Tanjaaaaaaaaaaaaaaaaaaa, tuu tänne!
Katsahdin tarhoille ja näin Teemun keikkumassa aidalla lännenhattu päässään. Lähdin kävelemään nuorukaista kohti ja tämä tiputtautui alas aidalta.
-Lähdetkö maastoon kanssain? Teemu sanoi aatelissävyisesti ja kumarsi edessäni.
-Haha ootko vähän pässi, voin mä lähtee kun sain Mirandalta just maastotunnin kovasta työnteostani, naurahdin pojalle.
-Hyvä, it's a date! Nähään puolentunnin päästä tossa oven eessä, Teemu hihkaisi ja ryntäsi sitten metsästämään Okraa tarhan perukoilta. Hymähdin tuolle hölmöläiselle ja lähdin hakemaan Julia sisälle. Tammaa ei kuitenkaan näkynyt tarhassa, joten lähdin etsiskelemään sitä tallista.

Tallissa minua odotti hieman epätavallinen näky. Julin karsinalle oli kerääntynyt haltioituneen näköisiä tarhalaisia heijastinliivit yllään ja Venn seisoskeli heidän kanssaan hymyillen. Kyseessä taisi olla tarhalaisten retki Myllykujaan ja Julista oli tullut suosikki. Venn huomasi minut ja avasi suunsa:
-No niin Julin hoitaja saapuikin juuri ja taitaa lähteä ponin kanssa vähän urheilemaan, joten jatketaampa me vaikka katsomaan mitä herkkuja toimistosta löytyisi. Lapset alkoivat hihkua ja kiiruhtaa nopeasti töppöjaloillaan Vennin perään. Kohta Emmakin pääsisi tuohon joukkoon, mietiskelin ja astelin Julin karsinalle. Nappasin ponin riimusta kiinni ja talutin sen käytävälle naruihin kiinni. Juli hamusi heti minut läpikotaisin herkkujen toivossa, mutta pettyi kun ei löytänyt mitään mainittavan arvoista.
-Nohnoh, kyllä sä vielä herkkuja saat, naurahdin ja rapsutin tammaa kaulalta. Kipaisin hakemaan sen harjapakin ja varusteet sekä omat turvavarusteeni karsinalle. Harjasin tamman päästä kavioihin, selvitin sen jouhet, siistin rähmät pois sen silmistä ja putsasin kaviot. Tämän jälkeen asetin satulan sen selkään, suoristin huovan ja kiristin vyön. Kuolaimet suuhun, suitset paikoilleen ja remmit kiinni. Tamma oli valmis lähtöön. Iskin kypärän päähäni ja nappasin Julin ohjista kiinni. Talutin tamman tallipihalle.

Teemu odotteli jo pihalla Okran selässä keikkuen.
-No tulittehan te viimein, poika huokaisi.
-No anteeks, oli vähä hommaa, naurahdin ja kiristin satulavyön vielä kunnolla. Pompautin itseni Julin selkään ja säädin jalustimet sopiviksi. Sitten mentiin.
Teemu halusi lähteä käymään Rantapolulla ja se kävi minulle oikein hyvin. En kuitenkaan halunnut hypätä maastoesteitä tänään, joten sovimme kääntyvämme takaisin ennen esteitä. Ilma oli pistävät kuusi astetta pakkasen puolella, mutta onneksi olin varustautunut uudella toppatakillani ja karvavuorellisilla tallikengillä. Teemulla näytti olevan vain ohut tuulitakki, mutta eipä tämä myöskään tuntunut kylmissään olevan, ehkä hän oli jo karaistunut pakkaseen.
-Ravataan tästä laukkapätkälle asti ja katotaan sitten kumman ratsu on nopeampi, Teemu sanoi silmää vinkaten ja Okra lähti ravaamaan. Kehotin Julia raviin ja tamma ampaisi Okran perään reippaasti. Joku oli väittänyt tammaa laiskaksi, mutta ei tämä kovin laiskalta näyttänyt, ainakaan tänään.
Laukkapätkän luona annoin Julille pohkeita, kumarsin eteenpäin laukkakisojen jockey asentoon ja tamma lähti kiitämään hirmuista vauhtia. Teemu ei ehtinyt reagoida heti ja jäikin aluksi hieman jälkeen. Mutta Okran tietäen pian he jo viilettivät ohitsemme. Julille näytti kisailu ja revittely maittavan, sillä se yritti kokoajan kiriä Okraa. Pian oli kuitenkin aika hidastaa ravin kautta käyntiin kun maasto muuttui huonommaksi. Juli ei olisi halunnut lopettaa, mutta hiljensi kuitenkin vauhtiaan kun pyysin.
-Sehän meni hyvin, kyllä Julissa vauhtia piisaa, naurahdin Teemulle.
-Näköjään, ei uskoisi vuoniksen pystyvän tuohon, Teemu naurahti kun jatkoimme rinnakkain polkua eteenpäin hiljakseen kävellen.
Muutama kilometri matkaa taitettuamme alkoivat maastoesteet näkyä, joten käännyimme suosiolla takaisin tallille päin.
Matka takaisin tallille taittui rauhallisesti ravaillen ja kävellen. Juttelimme Teemun kanssa niitä näitä ja tutustuimme paremmin toisiimme. Ei tuo nuorimies ollutkaan niin lapsellinen miltä yleensä vaikutti. Sain jopa tietää pojan haaveista omaa ongelmahevosten koulutustallia kohtaan.
-Kerro mulle jotain itsestäs, Teemu sanoi yhtäkkiä.
-Ai mitä haluat tietää? Kysyin hölmistyen.
-Hmm jotain, herkullisia juoruja ex miehistä vaikka, poika virnisti.
-Voi halleluja sun kanssas, nauroin.
-Mutta joo o eipä ole kovin kummoisia juoruja, kerran seurustelin muutaman vuoden aloittelevan rauhanturvaajan kanssa, joka loppujen lopuksi ilmeni niin sotahulluksi, että oli pakko erota, jatkoin nauraen.
-Hah aika hullua, mun lapsuuden suuri rakkaus oli ehdottomasti Pamela Andersson, Teemu sanoi vakavana.
-Mitäh? Et oo tosissas, rävähdin nauruun ja olin keikahtaa Julin selästä alas.
-No ei kai sentään, vähän liian isot boobsit mulle, Teemu naurahti ja virnisti omaan tuttuun veikeään tyyliinsä.
Ravasimme vielä pienen pätkän ennen viimeisiä käyntejä tallille. Juli alkoi olla jo aika kyllästyneen oloinen, joten hidastin sen käyntiin ja päästin ohjat vapaiksi. Tamma ravisteli heti päätään ja laski sen alas retkottamaan.
-Taitaa olla vähän väsynyttä porukkaa, hymähdin ja taputin Julia kaulalle.

Kaarsimme viimein tallipihaan ja tiputtauduimme takaisin maankamaralle. Takamukseni oli aivan puuduksissa ja tuntui hullulta kävellä. Talutin Julin talliin ja riisuin sen varusteista. Harjasin tamman vielä hyvin ja kävin viemässä sen tarhaan, jossa päiväheinät jo odottelivatkin sitä. Juli kiiruhti innoissaan ruokansa pariin ja minä palasin nauraen takaisin talliin.
Vein varusteet takaisin varustehuoneeseen ja kypäräni heitin kaappiini. Sen jälkeen viiletin toimistoon kahville.

------

Tasokohtainen tehtävä käy maastotunnilla jonkun tallityöntekijän kanssa suoritettu, sekä hoitajakohtainen tehtävä teemu haluaa maastoseuraa suoritettu.

[Venn]

14.11.2014
Ah, rentouttava maastoretki hyvässä seurassa on ehkä parasta marraskuussa! Pitäisi itsekkin lähteä tässä joku päivä, jos vain siis löydän aikaa semmoiseen. (Paljastan salaisuuden, Teemu oli aamulla tosi hermona jos vaikka kävisikin niin ettet lähtisi maastoon )
Juli tosiaan hurmasi pikkuiset tarhalaiset alta aikayksikön, toivottavasti sille ei salakuljeteta liikaa herkkuja näin joulun alla.

Tarina oli kirjoitusvirheetön (kuten aina ( ja siinä oli hauskoja kohtia paljon, hyvä hyvä! Taidan antaa tästä 1ap+1lp+18v€ sekä tasokohtaisen tehtävän suorittamisesta +1ap sekä rahapalkkio +4v€ ja tehtäväkohtaisesta tehtävästä yllätyspalkinnon (lisään kaappiisi!)

Yhteensä siis 2ap + 1lp + 22v€ ja palkinto.

[ttanja]

Tallitie oli kohmeisten vesilammikoiden peittämä ja lämpömittari oli juuri ja juuri plus yhden puolella. Tuuli heilutteli avonaisia hiuksiani ja sai poskeni helottamaan punaisina. Tulisi sitten jo kunnolla talvi niin loppuisi kurakelit eikä kokoajan tuulisi. Polkupyörällä ei enään tähän vuodenaikaan päässyt metriäkään, sillä joko tuuli vei mennessään tai upposi penkkiä myöten kuraan. Näin kävellen matka tallille vei heittämällä muutaman tunnin, ellei leikkinyt kilpajuoksijaa.
Hieman edessäpäin tallia kohti taapersi joku muukin, mustahiuksinen, pituudesta päätellen miespuolinen tapaus. En ollut moista ennen nähnyt, mutta mielenkiintoni heräsi, kun näin tämän kullanruskeiden silmien syvän katseen. Tämä heilautti kättään ja pysähtyi selvästi odottamaan minua. Nopeutin tahtiani hieman, jotta saavutin hänet.
-Heippa, kukas sä olet? Kysäisin rennosti letkauttaen.
-Hei, poika vastasi ujosti. -Aloitin hoitajana täällä eilen, tämä jatkoi varovasti.
-Aaa ootkin varmaan se Finan uusi, mä oon Tanja, erittäin mukava tutustua, sanoin hymyillen ja tartuin poikaa käsivarresta.
-Mennään nopsaan niin näytän sulle paikkoja, jatkoin ja lähdin päättäväisesti raahaamaan tuota mukanani. Poika oli silminnähden kauhuissaan, eikä tainnut olla tottunut kaltaisteni tuttavalliseen käsittelyyn.
-Ainiin anteeksi, sano vaan jos et halua mun seuraa, naurahdin ja sanoin tuolle.
-Eei se mitään, nimeni on muuten Silas. Silas vastasi.
-Erikoinen nimi, hymähdin ja riensimme tallipihalle.

Näytin pojalle paikat hoitajan näkökulmasta, sillä Miranda ei varmasti ollut osannut kertoa tallivintin salaisista laiskottelu nurkkauksista eikä herkkupiiloista varustehuoneen hyllyillä. Silaksella näytti olevan ihan hauskaa ja hänen varautunut olemuksensa oli muuttunut jo himpun verran parempaan. Puolimatkassa toimistoon Venn ylätti meidät juosten pää kolmantena jalkana talliin.
-Mikäs sulle on saanut tulen persuksiin? Kysyin tallimestarilta nauraen.
-Nyt on kuule asiat huonosti eikä kukaan poistu tältä tallilta ennenkun tämä on selvitetty, mies puhui nopeasti ja epäselvästi.
-Siis mitä, hengitäs nyt vähän ja kerro, kehotin.
-NO mun KAMERA, se on KADONNUT! Perdido, lost, chaménos! Venn huokaisi syvään.
-Aaa no nyt mä ymmärrän, me autetaan sua etsimään se, vastasin ja taputin miestä olalle. -Älä huoli kyllä se vielä löytyy, jatkoin.
Venn lähti metsästämään lisää ihmisiä joille kertoa tästä kamaluudesta ja me päätimme lähteä etsimään kyseistä vekotinta.
-Ei tästä tullutkaan niin tylsä tallipäivä, mistä puheenollen yleensä joka päivä tulee jotain tämmöistä, että tää on vähän erilainen pitäjä, naureskelin ja Silas katsahti minuun kummaksuen.

-Kameraa, kameraa, missä sä luuraat? Huhuilin tarhojen luona, kun Silas kolusi läpi vesiastioita ja heinäkasoja. Tarkistimme myös lähi puiden oksat ja muut koukut mihin Venn olisi ajatuksissaan voinut kameran unohtaa roikkumaan. Tarhoilla ei kuitenkaan näkynyt silmäystäkään koko härvelistä, joten lähdimme katsomaan kentältä. Mutta kuten arvata saattoi myös kentällä oli autiota. Päätimme pitää kahvi tauon välillä ja lampsimme takaisin tallia kohden. Varaston luona kuului kuitenkin tutunoloinen räpsähdys eikä se voinut olla muu kuin kamera. Käännähdin äkisti ja näin vihreän pipon katoavan varaston taakse. Lähdin pää kolmantena jalkana perään ja Silas kompuroi mukana.
-Sanokaa muikku rakastavaiset, kuului pian Teemun liiankin tuttu virnuileva ääni ja monta räpsähdystä uudelleen.
-Teemu nyt loppu, pysähdy! Huudahdin, kun poika lähti taas karkuun. Keräsin kaikki viimeisetkin maratoonarin lahjat ja juoksin tämän perään. Vielä muutama askel ja hyppäsin tuon lurjuksen kumoon. Silas sai napattua kameran ennenkuin sille sattui mitään. Istuin teemun päälle estäen tätä liikuttamasta kehoaan tai käsiään.
-Noniin alas selittää miks oot varastanut Vennin kameran? Kysyin.
-Mitä onko toi Vennin? Voieieieieieieieiei..... löysin sen tolta tarhoilta, Teemu vaikeroi.
-Niimpä olisko pitänyt miettiä kahdesti, naurahdin pilkallisesti.
-Niin ja mitä niihin rakastavaisiin tulee olet varmasti erehtynyt, sillä poikaystäväni asuu skotlannissa, Silas sanoi varovasti ja deletoi kamerasta miljoona Teemun ottamaa räpsyä, jättäen vain yhden.
-Oikeesti? Siistiä! Hihkaisin ja katsoin Silakseen, jolloin Teemu sai tilaisuuden ja heitti minut päältään kuraiselle tielle.
-Voi prkk.... murisin ja nousin ylös kun Teemu jo harppoi kaukana pois päin tallilta. Pudistelin suurimmat kurat päältäni.
-Ainakin meillä on tää kamera, Silas naurahti ja otti minusta kuvan.
-Voi kiitos, naurahdin ja pian nauroimme jo molemmat. Ujouden muuri oli rikkoutunut ja jatkoimme hekottaen matkaa talliin etsimään Venniä.

Astelimme sisään toimistoon, jossa Venn istui sohvalla hiuksiaan repien ja Nina yritti lohduttaa tätä vieressä. Molemmat katsahtivat meihin suu ammollaan.
-Missä viemärissä sä oot uinut? Nina kysyi ja nyrpisti nenäänsä.
-Hah, hankin vaan Vennille kameran takaisin, naurahdin ja Silas ojensi kameran tallimestarin syleilyyn ja suukotteluun.
-Voi kiitos kiitos kiitos, missä tää oli? Mies hihkaisi.
-Noh sanotaanko, että sellasella vihreää pipoa käyttävällä tallipojalla joka just juoksi kauheeta kyytiä pois päin tallilta, naurahdin.
-Teemu teemu teemu, Venn myhäili julmasti ja lähti toimistosta.
-Sä ainakin kaipaat puhtaat vaatteet? Nina huomautti.
-Aivan joo, keittäkää kahvia, mulla on kaapissa vaihtokuteet, naurahdin ja lähdin vaihtamaan puhtaita vaatteita.
Silas ja Nina alkoivat yhteistuumin ladata kahvinkeitintä samalla tutustuen toisiinsa hekin.
Vetäistyäni kuraisten ratsastushousujen tilalle puhtaat collegehousut ja kuraisen toppatakin tilalle puhtaan neuleen, laitoin kuraiset vaatteet k-marketin muovipussiin ja kirjoitin kylkeen ”Teemulle, pesethän hellästi” ja laitoin kassin roikkumaan Okran satulatelineeseen. Tämän jälkeen tallustelin takaisin toimistoon, jossa tuoksui jo vahvasti kahville.

The end tältä erää, mutta seuraava jatkuu kyllä tästä

-----

Suoritin Vennin bonustehtävän, kameran metsästys

[Venn]

19.11.2014
Ihanaa kun kamera löytyi, ei tartte enää olla huolissaan hyvä myös kun uudet hoitajatkin otetaan heti porukkaan mukaan!
Voi voi Teemua, kuulee kyllä kunniansa.. Katsoin kameran filmin läpi, ja siellä tosiaan oli yksi kuva vielä jäljellä, katsotaanko saanko sitä koskaan koneelle ladattua. Teemu-paralle tulikin tänään paljon pestävää, Norpattaran auto ja vielä likaisai vaatteitakin, ehkä poika hillitsee hieman jekkujaan ainakin hetkeksi :->

Tästä annan 20v€ + 1ap + 2lp, ihanan tapahtumarikas aamu sekä hyvä kun kamera löytyi! Palkkiona saat karkkipussin minulta kun seuraavan kerran tallilla näemme (;

[ttanja]

Pitkän kahvittelu hetkemme jälkeen Nina lähti touhuamaan Mannan kanssa ja Silas siirtyi kotipoluille, joten jäin yksin toimiston sohvalle röhnöttämään. Mietiskelin hetken jaksaisinko koskaan nousta sohvalta. Kulautin kuitenkin viimeiset kahvin pisarat mukista ja pomppasin ylös. Tiskasin nalle puh kuppini ja laitoin sen takaisin kaapin uumeniin. Oli aika lähteä hommiin Julin kanssa, senhän takia olin alunperin tallille tullutkin, vaikka matkaan olikin tullut hieman tai hieman enemmänkin mutkia.

Juoksin pää kolmantena jalkana Julin tarhalle ja samaa vauhtia Julin kanssa takaisin sisälle, sillä pelkkä ohut neule päällä oli jäätävän kylmä. Miranda pudisteli minulle päätään ja heristi sormeaan, juokseminen kun oli kiellettyä tallissa. Pyysin nöyrästi anteeksi ja kiinnitin Julin käytävälle kahdella narulla. Kipaisin hakemassa tamman upouudet tummanliilat harjat, jotka nyt saisivat ensi kosketuksensa. Harjoista huomasi niiden uuden karheuden, sillä ne eivät vielä joustaneet yhtään ja olivat melkoisen tönkköjä. Jälki oli kuitenkin yhtä puhdasta kuin aina ennenkin ja se oli pääasia. Pakkiin oli ilmaantunut myös kurpitsanmetsästyksestä saamani oranssi kumisuka, joka ei sopinut yhtään joukkoon. Päätin lahjoittaa sen ohi jolkottelevan Unan tuhottavaksi. Olin tietysti kiitollinen saamastani palkinnosta, mutta koska olin väri uskollinen ihminen, ei niitä voinut sekoittaa keskenään. Juli alkoi jo kyllästyä paikallaan seisomiseen ja tönäisi minua kevyesti päällään, kuin palauttaen takaisin maanpinnalle.
-Oho sori muru, naurahdin ja harjasin tamman pään. Selvitin vielä sen jouhet ja tein häntään söpön pienen kalanruotoletin. Tamma oli viimeisen päälle lyönnissä, mutta jotain kyllä puuttui. Pian tajusinkin Julin päässä keikkuvan kuluneen vihreän riimun. Kiiruhdin äkkiä varustehuoneeseen ja metsästin ostamani ruskean nahkariimun, jonka olin kokonaan unohtanut. Löydettyäni sen tulin takaisin Julin luokse ja vaihdoin ruman vihreän riimun uutuuttaan kiiltävään nahkariimuun. Se sopi Julille kuin nakutettu ja näytti todella hyvältä. Julikin näytti tykkäävän uudesta riimusta, enemmän sitä kuitenkin tuntui jälleen kiinnostavan taskujeni herkkukätköt. Annoin tammalle omenanlohkon ja laitoin sen karsinaansa odottamaan pian alkavaa tuntia. Päätin, että oli aika lähteä hakemaan Emmaa tarhasta (jonne hänet viimein sain listoille). Heihei myllykuja hymähdin ja lähdin tallustelemaan kotia kohti.

Tallissa lähtöni jälkeen Venn asteli ovesta sisään ja huomasi Julin karsinalle jääneet harjat ja vanhan riimun yms roinat.
-Voi tanja tanja tanja ja sinun laho pääsi....

[Venn]

21.11.2014
Noh, onneksi käytössä harjat sitten muokkautuvat sopivan notkeiksi Juli oli kyllä hyvin pyntätty kun kävin tarhoilla vilkaisemassa miksi harjat olivat levällään tallikäytävällä. Olin kyllä hyvin avulias ja laitoin ne paikalleeen, mutta pitänee muistuttaa sinua jossain vaiheessa tavaroiden omien paikkojen tärkeydestä :')
(Oletan että oranssi kumisuka on menetetty pysyvästi, poistan sen siis kaapista ja riimun siirrän kaikkien käytettäväksi.)
Tästä tarinasta +10v€+1ap :>

[ttanja]

29.11.2014

-Haloo, eikö täällä perhana ikinä ole ketään, kuului murahdus tallikäytävältä. Kävelin hiljaksee varustehuoneen ovelle ja näin sinioranssiin haalariin sonnustautuneen vanhan miehen.
-Ömm minä olen, sanoin varovasti ja mies säpsähti kääntyen kannoillaan.
-Terve, tiedätkö missä tilan omistajakaksikko luuraa? Mies kysyi jo varsin lempeään sävyyn, vieno hymyn kare kasvoillaan.
-Ei ole näkynyt muutamaan tuntiin, vastasin tälle.
-No voihan huopatossu, minun piti kahvia heidän kanssaan hörppiä pitkästä aikaa, mies sanoi pettyneesti.
-Minä voin juoda kanssasi kahvit, jos vaikka he saapuisivat sillä aikaa, ehdotin miehelle.
-Sehän sopii, minä olen muuten Martti Heravuo jos et tunnistanut, Martti sanoi narahtaen.
-Hauska tutustua, minä olen Tanja, yksi tallin hoitajista, hymähdin ja ravistin miehen kättä. Kävelimme peräkanaa toimistoon ja pistimme kahvit tippumaan.

Muutaman kupillisen ja koko Martin elämäntarinan jälkeen ei Mirandaa saatika Venniä näkynyt missään. Päätin, että oli aika pirauttaa Mirandalle.
-No heei, missäs luuraat, Martti on täällä ja kaipaa kahviseuraa, sanoin ennenkuin nainen ehti edes kunnolla vastata.
-Herttinen, tässä minä kotosalla syömässä olen ollut, tulen tuota pikaa, Miranda huudahti puhelimeen ja pian kuului jo tuttu tuuttaus langalta.
-Miranda tulee pian, hymähdin kysyvän näköiselle miehelle.
-Hyvä juttu, Martti vastasi ja uppoutui syvemmälle sohvan uumeniin.
Noin vartin kuluttua Miranda saapui ja sain luvan lähteä suorittamaan omia hommiani. Olin luvannut suunnitella Norpattaren kanssa kivan maastoretken, jonka lähtisimme kiertämään iltapäivällä. Naista ei kuitenkaan ollut näkynyt koko aamupäivänä, joten päätin kavuta heinävintille päiväunille.

Heräsin tovin kuluttua johonkin hyvin märkään ja limaiseen kasvoillani. Avasin silmät ja näin Unan suuren kielen lipovan poskeani.
-Una lopeta, naurahdin ja työnsin karvakasaa tuonnemmas. Koira haukahti leikkisästi ja alkoi pomppia ympärilläni. Nousin istuma asentoon ja rapsutin koiraa otsalta. Se hyppäsi syliini ja rojahdin takaisin makaamaan.
-Noniin Una rauhoitutaas sitten, oot vähän turhan iso sylikoiraksi, hymähdin ja työnsin koiraa taas poispäin. Pian heinävintin portaikkoon ilmestyi tuttu pää.
-Täällähän sä oot, oon kolunnut koko tallin, Norpatar murahti ja käveli viereeni istumaan.
-Mä kuule odotin sua koko aamupäivän, sanoin moittivasti.
-Pyhpah, mietitääs nyt sitten mihin mennään, Norpatar hymähti.
-Kalliokosken reitti vois olla ihan kiva, sanoin tuolle.
-Nääh mä just olin siellä, mennään siimestielle? Norpatar ehdotti.
-Nojoo okei, tullaan sieltä takasin sitten kylän raittia ja käydään vaikka kaupassa hakemassa jotain syötävää, pohdin.
-Okei tehään niin, puolen tunnin päästä pihalle ja lähdetään, Norpatar sanoi ja hävisi vintiltä.
-Puolituntia pyh, siinä ajassa ehdi edes alas täältä, mutisin ja kampesin Unan viereltä ylös. Kapusin takaisin tallin puolelle ja lähdin hakemaan Julia sisälle.

Puolentunnin päästä seisoin täydessä pytingissä Julin kanssa tallipihalla, mutta Norpatarta ja Voodia ei näkynyt missään. Aloin jo kyllästyä seisoskeluun ja meinasin lähteä matkaan yksin, kun Norpatar ilmestyi ovesta.
-Sori kävin hakemassa toimistosta kahvia termariin, nainen huudahti ennen kuin ehdin esittää moitteeni. Nyökkäsin vain ja nousimme uljaiden ratsujemme selkiin. Lähdimme rinnatusten kulkemaan kohti metsää. Päivälle oli osunut todella kirpeä pakkassää, joten näytin melko sumopainijalta Julin selässä kaikkine toppavaatteineni. Juli oli onneksi tottunut kovempiinkin pakkasiin ja kasvattanut tuuhean paksun lämpöisen talvikarvan, joten sen kylmyydestä ei tarvinnut murehtia. Voodille Norpatar oli laittanut ratsastusloimen varmuuden vuoksi. Maa oli huurteinen, mutta lunta Myllykujaan ei ollut vieläkään satanut, vaikka sitä oltiin odoteltu jo tovi. Toivottavasti edes joulusta tulisi valkoinen.
Olimme kulkeneet jo tovin ja siimestien alkupää alkoi häämöttää. Kaukaa tuo tie näytti tuiki tavalliselta puiden reunustamalta hiekkatieltä, mutta todellisuus oli sitäkin karumpi ja rutkasti pelottavampi. En tiedä oliko halloween jättänyt minuun traumat vai mikä tuossa tiessä sai niskavillani pystyyn, mutta en todellakaan tykännyt siellä ratsastaa. Mutta koska Norpatar oli tänne halunnut oli parempi suostua, enhän voinut myöntää nössöyttäni muille. Tien synkentyessä alkoi Voodikin olla jo hieman varautunut. Juli taas ei ollut moksiskaan ja kulki rennosti eteenpäin.
-Voodi nyt loppu, koita käyttäytyä, Norpatar komensi ratsuaan.
-Sillä taitaa tulla pupu pöksyyn, hymähdin.
-No näköjään, otetaan tästä pienet laukat niin saadaan vähän rennompi meininki, nainen ehdotti ja ennen vastaustani lähti jo kiitämään eteenpäin tiellä. Kehotin äkkiä Julin heidän peräänsä, sillä jälkeen jääminen tällä tiellä ei houkutellut. Juli laukkasi pehmeästi ja saimme Voodin kiinni melko nopeasti, mutta siitähän tamma vasta riemastui ja taisi herättää kilpailuviettinsä, sillä pian Norpattaresta ja Voodista ei näkynyt jälkeäkään. Hidastin Julin raviin.
-Minne asti ne oikein itsensä kiidätti, tuhahdin ja yritin tähyillä eteenpäin. En kuitenkaan nähnyt kuin tummia puiden varjoja ja pienen auringon pilkahduksen puiden välistä. Kahiseva metsikkö ympärillä ei tuonut mitenkään turvallista oloa, joten pyysin Julin takaisin laukkaan, jotta voisimme joskus saada toiset kiinni.
-Mitä sä siellä kävelet, missä Voodi on? Huudahdin kun Norpatar ilmestyi pian puiden välistä tielle. Pysäytin Julin naisen vierelle hölmistynyt ilme naamallani.
-Prkl, joku varis lennähti tosta oksalta ja Voodi veti hepulit, siis oikeesti kunnon hepulit, koska mua ei helpolla selästä alas saa ja tässä sitä ollaan. Tonne se kamalaa vauhtia metsään hävisi, Norpatar voivotteli.
-Voi ei, mitä jos se jää ohjistaan kiinni tai eksyy johonkin taitaitai... kauhistelin.
-Parempi kun mennään ettimään, Norpatar sanoi.
-Hyppää kyytiin, hymähdin ja osoitin Julin pyllyä. Norpatar kampesi itsensä oksalta taakseni Julin selkään. Tamma oli vähän ihmeissään tuplakuormasta, mutta lähti silti kiltisti ohjaamaani suuntaa. Pujahdimme tieltä metsään.
Tunnin metsässä harhailun ja Voodin huutelun, pärähti puhelimeni soimaan.
-Tanja.
-MISSÄ TE OOTTE JA MITÄ VOODI TEKEE YKSIN PIHALLA!!!
-Aivan unohdettiin soittaa, anteeks kauheesti, se sai hepulit ja lähti karkuun.
-Nyt vähän äkkiä tallille päin!
-Tuut Tuut Tuut.
Laitoin puhelimeni takaisin taskuun ja katsahdin Norpattareen.
-Venn ei tainnut olla kovin iloinen, naurahdin.
-Joo kuulin, ehkä parempi lähteä takaisin, Norpatar hymähti.
-Ollaan me vähän tyhmiä kun ei soitettu tallille ensin, oishan pitänyt tajuta että tallille se tiensä löytää, voihkaisin kun käänsin Julin tallin suuntaan.
-No ei aina voi olla niin fiksu, mut tulipahan vähän erilainen maastoretki, nainen sanoi.

Parinkymmenen minuutin kuluttua saavuimme tallipihaan, jossa Venn jo kädet puuskassa odotteli meitä.
-Ennenkun sanot mitään niin se oli vahinko, ei tajuttu soittaa, se oli sekava tilanne, ollaan tosi pahoillamme ja se ei tuu toistumaan, Norpatar sanoi tallimestarille.
-Joo ymmärrän eikä olis pitänyt huutaa, pelästyin vaan niin kovin, että jotain on pahastikin sattunut, mies vastasi ja hymyili meille vienosti.
-Ens kerralla me soitetaan viiden minuutin välein miten meillä menee, hymähdin ja tiputtauduin alas Julin selästä.
-Hmm joo, mutta ehkä sitä ensikertaa on hyvä lykätä muutamalla päivällä, Venn sanoi ja loi meihin merkitsevän katseen, jonka jälkeen katosi tallin uumeniin.
-Tarkottiko toi maastoilukieltoa? Kuiskasin kauhistuneena Norpattarelle.
-En tosiaan tiedä, nainen vastasi.
Kävelimme sisään talliin, hoidimme hevosemme ja veimme ne tarhaan. Loppu hyvin kaikki hyvin.

---
Suoritin tehtävät maastoretki hoitajan kanssa ja kahvit Martin kanssa.
Kyllästyin jo loppua kohden kirjottaa tätä joten sori lyhyt ja sekava loppu.

[ttanja]

1.1.2014

Olin kuullut huhun Lunan varsan syntymisestä ja kiiruhdin kovaa vauhtia Myllykujaan. Orivarsa oli pullahtanut maailmaan kolmen aikoihin yöllä ja oli kuulemani mukaan oikein reipas tapaus, joten olihan se nähtävä. Jätin pyöräni seinustalle ja kävelin sisään talliin. Varsomiskarsinan edustalla oli iso joukko ihmisiä, joten arvelin Lunan varsoineen olevan vielä siellä. Kävelin joukon luokse ja pujahdin varovasti heidän lävitseen karsinan ovelle. Pienen pieni vaaleanrautias varsa katseli minua suurilla silmillään ja näytti kovin uteliaalta. Luna kuitenkin seisoi varautuneena sen edessä, eikä päästänyt kallisarvoista lastaan yhtään lähemmäksi. Katselin haltioituneena pientä poikaa useamman minuutin, kun ääni keskeytti minut.
-Eikö olekin täydellinen? Miranda kysyi viereltäni.
-Aivan ihana, huokaisin.
-Oikein hurmuri, varmasti tuleva suosikki täällä, Miranda sanoi ylpeänä.
-Varmasti, lapsenlapsestaan ylpeä mummi, naurahdin naiselle.
-Täytyy olla, Miranda naurahti. -Mutta jätetäämpä nyt heidät omaan rauhaansa, hän jatkoi ja hätyytteli ihmiset pois karsinalta. Loin vielä viimeisen katseen orivarsaan ja lähdin sitten Mirandan kanssa toimistoon.

---

bonustehtävä tutustu vikiin.

[Miranda]

29.11.: hui, onneksi mitään vakavempaa ei sattunut! Voodi ei kyllä ole maastovarman oloinen, pitänee totuttaa tammaa vielä maastoiluun henkilökunnan toimesta.
Kiva juttu että joku viitsi pitää Martille seuraa, miehellä kyllä jutusteltavaa riittää.
Suoritit tässä Martti-tehtävän lisäksi tasotehtävän. Vielä kaksi ratsastustuntia, niin olet seuraavalla tasolla . Annan tästä 15v€ + 2ap + 1lp, ja tehtävien suorittamisesta saat 8v€ bonusta.

1.12.: Viki on kerännyt kyllä kamalasti huomiota, toivottavasti muut hevoset eivät tule mustasukkaisiksi . Tästä saat 8v€ + 1ap.

[ttanja]

Joulun ja uuden vuoden mennessä hujauksessa ohitse, oli vihdoin aika palata takaisin Myllykujan arkeen. Miranda oli kuulemani mukaan lähtenyt hetkeksi etelän lämpöön ja talli oli jätetty Teemun sekä Vennin vastuulle. Ajatus hieman hirvitti minua, sillä yleensä miesten joukossa tyhmyys tiivistyi, joten olisi varmasti syytä katsoa oven yläkarmit ennen sisään astumista. Kylmä vesisanko saatika vihreä lima eivät näyttäneet hyvältä hiuksissani. Astuin varovasti tallin pääovista sisään ja katselin ympärilleni. Joulukoristeet oli riisuttu jo tallin seiniltä, vain yksi paperitonttu roikkui jalastaan ilmoitustaululla. Käytävällä nenääni leijui hyvin kummallinen haju, joka selvästikin oli lähtöisin toimistosta. Astelin lähemmäs ja raotin ovea. Päälleni syöksyi hirveä hajupilvi, kuin olisi raadon luokse astunut. Teemu nukkua röhnötti sohvalla aikuisviihdelehti kasvojensa päällä ja lattia oli puolityhjien pitsalaatikoiden sekä limsapullojen täyttämä. Kahvipannussa lojui varmasti viime vuosisadalta peräisin olevat kahvit ja muutama kahvikuppi oli liimaantunut pöytään kiinni. Nappasin lehden Teemun kasvoilta ja rullasin sen. Huitaisin lehdellä suoraa tuota mahaan ja johan saatiin häneenkin liikettä.
-Mitätätätääää....!?! Teemu huudahti ja hyppäsi pystyyn.
-Oisko korkee aika siivota vaikkei Miranda olekkaan lähettyvillä? Kysyin ja katsoin poikaa niin tuimasti kuin vain osasin.
-Ömm joo öö varmaankin, tuo vastasi ja alkoi haparoida nolona laatikoita lattialta.
-Ainiin tässä on tää lehti, joka on … yäk... todella tahmea, ojensin lehden Teemulle ja pyyhkäisin kämmensyrjäni tämän paitaan. Tästähän poika nolostui vielä enemmän ja sulloi lehden äkkiä hupparinsa sisään.
-Ehkä mä poistun ja jätän sut kahden, tai no on niitä vissiin siinä lehdessä enemmänkin, nauroin ja virnistin Teemulle. Astelin ulos toimistosta takaisin tallin puolelle ja päätin lähteä moikkaamaan Julia.

Astelin tarhoille ja huutelin Julia tulemaan lähemmäs porttia. Tamma lähti hitaasti kopsuttelemaan luokseni. Aikomukseni oli napata Juli riimunnaruun ja käydä vähän kävelemässä, mutta riimunnaru olikin jostain syystä kadonnut tarhalta. Tarkastin koko aidan ja läheisen puun oksat muttei narua näkynyt missään. Vilkaisin ympärilleni tympääntyneenä, kunnes bongasin maassa pienen ruskean täplän lumihangessa. Kaivoin lunta sivuummalle ja siellähän se Julin naru odotteli ottajaansa. Puristelin lumesta kohmeaa narua ja vääntelin sen takaisin vetreämpään kuntoon. Napsautin jäisen lukon tamman riimuun ja avasin portin. Julin tarhakaverit yrittivät rynniä samalla avauksella vapauteen, mutta sain hätistettyä ne taaemmas ja laitettua portin takaisin kiinni Julin pyllyn jälkeen. Lähdimme lapsimaan metsätielle.

”Katoppas vauveli kun on nätisti jäässä nuo koivut.” Jutustelin Julille samalla kun tallustelimme tietä eteenpäin. Juli höristeli korviaan ja asteli rennosti askel toisensa jälkeen, sillä ei ollut kiire ohitseni vaan pysyi kiltisti ihan vieressä ja välillä pussaili olkapäätäni turvallaan. Jokusen kymmentä minuuttia käveltyämme alkoi edessäpäin näkyä liikettä. Pusikosta asteli tielle harmaanruskeaan maastokuosiin pukeutunut piippusuinen mies. Meidät nähdessään hänen ilmeensä kiristyi ja muuttui melko pelottavaksikin.
-Vie se julmetun elukka kauas täältä!! Mies alkoi rähjätä ja kiiruhti meitä kohti nyrkkiään heiluttaen.
-A aa anteeksi, mutta eikös tämä ole ihan yleinen tie? Kysäisin ääni väristen ja katsoin kuinka mies klenkkasi vihaisena luoksemme.
-Tämä mikään julkinen ole, menkää pois, niin pitkälle kun vaan pääsette, heti! Mies jatkoi huutamistaan. Juli hämmentyi miehestä ja tunsin sen jännittyvän.
-Voisitko puhua vähän hiljempaa kun tämä eläin tässä ei oikein tykkää äänensävystäsi, sanoin ja kokosin ääneni.
-Minä tässä mitään hiljenny, prkl, menkää helv...tiin täältä! Tämä huudahti vieläkin kovempaa.
-Melko asiallista käytöstä noinkin vanhalta mieheltä, valitettavasti minä en lähde tästä yhtään mihinkään ennenkuin näytät jonkinlaisen todisteen ettemme saa tästä kulkea, sanoin tuimasti ja kannustin Julia kanssani jatkamaan tiellä eteenpäin.
-Sinä julmetun ämmä lähdet täältä nyt! Mies räyhäsi ja tunsin ilmavirran poskeni lähellä kun tämä huitoi käsiään.
-Soitan kohta kyllä poliisit ellei tuo riehuminen lopu, sanoin. Julikin alkoi hermostua kunnolla ja käänsi takamuksensa miestä kohti.
-Siinähän soitat! Tämä murahti vielä ja huitaisi ilmaa. Siitähän Juli sitten menetti lopunkin kärsivällisyytensä ja potkaisi miestä kohden. Mies pelästyi ja hyppäsi nopeasti sivuun. Hirveän metelin ja sadattelun saattelemana tämä hävisi takaisin metsikköön. Rauhoittelin Julia, mutta samalla olin hyvin kiitollinen tämän reagoinnista. Kuka tuo mies ikinä olikaan niin en tahtonut törmätä häneen uudelleen. Käännyimme Julin kanssa takaisin tallille päin.

Tallipihalla Venn kiiruhti meitä vastaan.
-Taisitte törmätä Kyösti Karmakallioon, hän soitti juuri. Mies sanoi ja näytti hieman pahoillaan olevalta.
-Kuka hän oikeen on? Hullu mies, naurahdin.
-Ilmeisesti hieman päästänsä pöpi ja kuvittelee omistavansa kaikki Myllykujan lähimaastot, inhoaa hevosia ja ihmisiä yli kaiken. Soitti juuri, että yhyttää ties mitkä maanpuollustus voimat häätämään meidät täältä, mies vastasi.
-Voiei, anteeksi, mulla meni hermot sen kanssa, sanoin pahoitellen.
-Ei se mitään, se on aina samanlaista kaikkien kanssa, minä olen pahoillani, että joudut kokemaan hänen tapaamisensa, Venn naurahti ja rapsutti Julin otsaa.
-Juu ei kyllä jäänyt hyviä muistoja, hymähdin.
-No mutta jos sulla on kaikki kunnossa niin mä meen jatkaan tallin siivousta, tallimestari huokaisi ja kiiruhti takaisin talliin. Minä kävin viemässä Julin takaisin tarhaansa ja lähdin lampsimaan kotia kohti.


----

Hoitajakohtainen tehtävä, kyösti karmakallion kohtaaminen suoritettu. Tuntuu etten osannu enää kirjottaa yhtää siks voi olla vähä hassun kuulosta tekstiä.